You are currently browsing the monthly archive for kesäkuu 2011.
Kuvataiteen lukuvuosi
Syyslukukaudella taidekasvattaja-valokuvaaja Miina Savolainen luennoi Voimauttavan valokuvan keinoista koko lukion väelle Raahe-salissa. Kuvataideryhmät tutustuivat ISÄ-näyttelyyn Savolaisen johdolla ja osallistuivat näyttelyn avajaisiin Galleria Myötätuulessa. Näyttelyn avajaisten musiikista vastasi lukiolaisista koostuva kantelekvintetti.
KU2-kurssilaisten kierrätysmateriaalista valmistetut työt palkittiin Raahen opetustoimen Tuike-joulukoristekilpailussa. Työt olivat esillä Lennun Pajan ikkunassa ja Prismassa. Joulukuussa teimme yhteiskuntaopin ryhmän kanssa vierailun Eduskuntataloon ja Valtion taidemuseo Ateneumiin. Kiersimme oppilasryhmän kanssa tutustumassa historian ja arkkitehtuurin kannalta mielenkiintoisia paikkoja mm. Senaatintorilla, Helsingin yliopiston päärakennuksen veistoskokoelmassa ja Suurkirkossa.
Kevätlukukaudella toisen vuoden opiskelijat Titta Orajärvi ja Janita Autio pitivät Tunteita -valokuvanäyttelyn Raahe-salin lämpiössä. Näyttely sai paljon positiivista palautetta paikallislehdessä ja näyttelyvierailta.
Lukiolaiset Eevi Ylönen ja Miia Tervo palkittiin opetushallituksen ja HYOLin järjestämässä VISIONÄÄRI 20X0-kilpailussa 500 ja 300 euron palkinnoin Helsingissä IBM-yhtiön järjestämässä palkintotilaisuudessa. Eevin sarjakuvat huomioitiin Raahelaisessa ja Tiede-lehdessä, tarkemmin töihin voit tutustua sarjakuvablogissa.
Toukokuussa kuvisryhmä maalasi Raahen nuorisovaltuuston kutsumana Ratakadun alikulkutunneliin rennon seinämaalauksen, jonka ideoinnissa, materiaalin hankinnassa ja toteutuksessa Nuorisovaltuustolla oli merkittävä rooli.
Kuviksen maailmaa kiertävä maskotti, Arttu-nalle vieraili lukuvuoden aikana Torkkelin kuvataidelukion oppitunneilla Helsingissä, abiturientti Lauran kanssa syyslomalla Roomassa, vaihto-oppilas Emmin luona Thaimaassa. Keväällä Arttu piipahti Puolassa, lukioikäisten oppilaiden luona Zabrzessa. Artun muihin seikkailuihin ja lomakuviin voit tutustua täällä.
Kiitokset lukion kuvistunteja elävöittäneille vierailijoille! Raahen museonjohtaja Eija Turunen kertoi valokuvan historiasta Vanhojen Raahe-kuvien kautta. Mainostoimisto WTF Designin yrittäjät Mira Torvinen-Määttä ja Sanna Tuominen kertoivat työskentelystä mainostoimistossa. Kultaseppä Päivi Harjuhaahto vieraili kertomassa muotoiluprosessista ja korusuunnittelusta Kalevala Korussa. Mira Liimatainen kertoi Islannin kulttuurista ja opiskelustaan tekstiilitaiteen parissa Reykjavikissa.
Antti Saarimäki –stipendin saa tänä keväänä ylioppilas Matias Moisanen menestyksestään kuvataiteen opinnoissa ja kuvataiteen päättökokeessa, lukiodiplomissa.
Luovaa ja leppoisaa kesää blogin lukijoille!
Keväällä huhti-toukokuussa Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistossa opiskeleva Mira tutustui opintoihinsa kuuluvassa työharjoittelussa kuvataideopettajan työhön Raahen lukiolla. Kiitokset aktiiviselle Miralle opettajan ja lukiolaisten puolesta! Hyvää jatkoa opinnoillesi!
Lyben esittelyvideo:
Hei! Olen Mira-Pauliina ja opiskelen Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistossa kuva- ja mediataidetta. Käytännössä kuva- ja mediataide tarkoittaa paljon maalaamista, piirtämistä ja grafiikkaa. Ammatilliseen koulutukseen kuuluu pakollisia työhajoittelujaksoja omaa itseä kiinnostavalta alata ja minua opettajan ammatti on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Olin kuullut että lukion kuviksenopen alaisuudessa olisi ollut harjoittelijoita, joten lähetin Akille sähköpostia ja pian oli työsopimus jo kirjoiteltu.
Työtehtäviini kuului lähinnä oppilaiden auttaminen tarpeen vaatiessa sekä yleisestä siisteydestä huolehtiminen. Otin myös paljon valokuvia tätä blogia varten sekä tein paljon omia pieniä projekteja maalaamisesta keramiikkaan. Viimeisessä jaksossa pääsin enemmän tositoimiin KU4-kurssin kanssa, sain suunnitella sisältöä kurssille ja opettaa opiskelijoille monotypiaa, helppoa ja yksinkertaista keinoa tehdä taidegrafiikkaa. Aluksi opettaminen jännitti kamalasti, sillä käyttämämme tekniikat eivät minulle olleet entuudestaan kovinkaan tuttuja. Kurssin edetessä sain kuitenkin varmuutta opettamiseen ja kaikki meni varsin mainiosti. Monotypiaa voi tehdä monella eri keinolla, opetin kaksi tekniikka. Toisessa maalattiin suoraan offset-pellille akvarelliväreillä ja laatat vedostettiin syväpainoprässillä paksulle paperille. Aiheena olivat bakteerit ja virukset. Tahdoin antaa aiheen, joka ei olisi kamalan yksipuoleinen ja jota voisi toteuttaa monelta eri kantilta – täysin abstarktisti tai sitten realistisesti.
Oppilaiden bakteereja ja viruksia:

Tytti: Bakteerit onnistui mielestäni tosi hyvin, mutta olisin halunnut tehdä niitä enemmän mutta en ehtinyt. "Matobakteeri" onnistui mielestäni hyvin, koska pinta näyttää karvaiselta niin kuin oli tarkoituskin.

Vili: Ajatukseni oli "keep it simple" ja sellaisessa tekniikka on ihan hyvä ja pidän siitä että se näyttää ihan musteläiskätestiltä.

Emma: Bakteereja ja muitakin töitä oli tällä tekniikalla tosi hauska tehdä. Tykkäsin todella paljon. Sai olla sopivasti luova, eikä haitannut vaikka vähä meni pilalle. Oli kivaa sekoitella värejä ja yhdistellä niitä.

Hanna: Bakteeri-teema oli aluksi jännä mutta loppujen lopuksi yllättävän mukava, ei ollut liian vaikea aihe. Taidegrafiikka oli erittäin hienoa, jotain aivan erilaista mitä olin koskaan tehnyt. Hienoa oppia kuvataiteen eri tyylejä.
Toisessa tekniikassa maalattiin linoväreillä lasille ja telaamalla siirettiin kuva paperille. Aiheena oli omakuva, omakuvat ovat taiteilijoiden keskuudessa melko yleinen aihe. Painotin että omakuvan voi tehdä monella tavalla, se mitä peilistä näkyy ei välttämättä ole paras itsensä ja omien tuntemusten näyttämiseen, vaan värejä, abstrakteja muotoja, symbolisia kuvia voi aivan hyvin käyttää. Koko opettamiseni ajan toivoin että oppilaat löytäisivät omanlaisensa tekemisen pelkän suorittamisen sijasta. Oli ilo nähdä miten opiskelijat tykkäsivät opettamistani menetelmistä ja miten upeita töitä syntyi toinen toisensa perään! Paras palkinto täällä töissä ollessa oli opiskelijoiden onnistumisen ilo ja oman luovuuden löytäminen.
Oppilaiden omakuvia:

Tytti: Tein paljon omakuvia, mutta tykkään eniten kuvasta, jossa on nuottiavain vasemmalla, vihreää keskellä ja pianon koskettimet oikealla. Se kertoo minusta, että tykkään tosi tosi paljon musiikista ja erityisesti pianosta. Vihreä tuntuu omalta väriltä ja se viittaa luontoon, josta tykkään myös ja se on minulle tärkeä asia. Omakuva onnistui mielestäni tosi hyvin! Muista omakuvista tuli myös hyviä, mutta tuo edellä mainittu kuvastaa minua parhaiten ja tuntuu kummallisella tavalla ihan minulta.

Jonna: Olia aika ärsyttävä tehdä ainakin noilla väreillä, koska värit kuivui nopeasti, joten ei voinut tehdä kovin tarkkaa. Omakuvani on aika abstrakti. Se tuo esille että olen aika kiireinen ja siinä näkyy että elämäni on aikamoista vuoristorataa.

Emilia: Kiva tekniikka ja testailin aina erilaista. Kuvassa on keltaisia kaloja, sillä pidän paljon vedestä ja "tunnusvärini" on keltainen.

Laura: Kun tein ensimmäisen omakuvan sain huomata ettei paperille tule ollenkaan samanlainen kuva kuin lasissa on. Se innoitti tekemään lisää. Paras sivuprofiili oli kolmas missä maalasin kasvoihin mustalla ääriviivatja vanhoja vihreitä ja sinisiä maaleja tarttui myös mukaan.
Taidegrafiikkaan ja sen monimuotoisiin menetlemiin voi tutustua enemmän vaikkapa Suomen Taidegraafikot ryn sivuilla. Tällä kurssilla annoin vain aivan mielettömän ohuen pintaraapaisun siitä, mitä taidegrafiikalla voi tehdä. Mikäli kuvataitelijan ammatti kiinnostaa, voi kuva-artesaaniksi kouluttautua Raahessa Lybeckerillä – siellä saa hyvän pohjan omalle ilmaisulleen. Kuva- ja mediataidetta voi opiskella myös monessa muussa koulussa ympäri Suomen. Kuvataitelijaksi voi kouluttautua myös ammattikorkeakoulussa sekä taideyliopistoissa, mm. Kuvataideakatemiassa. Itse olen ajatellut valmistumiseni jälkeen pyrkiä Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun juurikin tuohon kuvataitelijan koulutusohjelmaan.
Kiitos Akille ja opiskelijoille, on ollut ilo olla töissä täällä lukiolla! Hyvää kesää kaikille 🙂
Mira-Pauliina