You are currently browsing the monthly archive for elokuu 2020.
Oulun Lyseon lukion KU1-ryhmät pääsivät vierailemaan värikkäässä Oulun taidemuseon ITE Kohtalona luovuus -näyttelyssä tällä viikolla. ITE-taide on suomalaista nykykansantaidetta. Koronatilanteesta johtuen kävimme museossa anivarhain aukioloaikojen ulkopuolella harjoittelemassa taiteen tarkastelua ja taiteesta puhumista.

Vierailu oli mielenkiintoinen. Taideteokset olivat näyttäviä, vaikka tekijöillä ei ollut taiteellista koulutusta. Mielenkiintoista olisi tietää lisää taiteilijoiden taustoista, miksi he tekevät taidetta ja miten tällainen näyttely on saatu järjestettyä. Topi
En ole koskaan aiemmin käynyt Oulun taidemuseossa ja oli ihan kivaa. Aada
Kivaa ja ihan kiinnostavaa oli. Omalla kohdalla pidin siitä, että sain rauhassa, hämärässä työskennellä. Se oli hyvä asia myös sen takia, että kenenkään muun mielipide ei varmasti päässyt omaani vaikuttamaan. Ehkä ainut kysymys, joka itsellä heräsi oli, että miksi taiteilijat joilla on ollut vaikea elämä, tuottaa parhaat ja tunteikkaimmat teokset. Voisin tulla uudestaankin. Iida
Perinteinen kansantaide toistaa usein vanhoja yhteisöstä nousseita tai siinä säilyneitä perinteitä. ITE-nykykansantaiteessa taiteilijan yksilöllisyys nousee ainakin tässä otoksessa hauskasti ja hurmaavasti esille: Kohtalona luovuus on läpileikkaus marginaaleissa kukoistavaan taiteeseen, joka jää edelleen usein sivustakatsojan rooliin taidemaailmassa. Teemallisissa kokonaisuuksissa vuoropuhelua käyvät erilaiset taiteen muodot, ilmaisutekniikat ja taidemuodon jatkumo historiasta nykyhetkeen, mutta myös tekijöiden elämäntarinat. Teoksia yhdistää hehkuvat värit, ekspressiivisyys, lapsenomainen viattomuus, maaninen toisto ja karhea realismi. Tyypillisiä aiheita ovat eläimet, kansankuvaukset, mielipiteiden ilmaisu sekä unenomaiset ja paratiisimaiset näyt. Näyttelyssä kuljetaan eurooppalaisen outsider-taiteen ja ITE-taiteen luovuuden alkulähteille ja osoitetaan reittejä, joita seuraamalla yksittäiset teokset ja tarinat asettuvat osaksi suurempaa kertomusta. Matkalle mukaan on kutsuttu vieraita nykytaiteen kentältä Islannista, Skotlannista ja Suomesta. (Näyttelyesittely Oulun kaupungin taidemuseon verkkosivuilla).
Kun tehtävänantona oli kuvailu, analyysi, tulkinta ja arvottaminen, museosalit täyttyivät mukavasta puheensorinasta. Yllättävän moni lukion kahdesta KU1-ryhmäläisestä ei ollut koskaan vieraillut Oulun taidemuseon näyttelytiloissa. Moni lyskalainen on käynyt peruskoulunsa lähiympäristön kunnissa ja museovierailu Oulussa on uusi juttu.

Näyttely oli mielenkiintoinen. Tämä ei ehkä ole minun lempityylistäni taidetta, mutta taideteoksista oli kiva pohtia, mitä niillä on yritetty viestittää. Haluaisin tietää Eliksen elämänvaihesta ja ajatuksista lisää. Neea
Oli mukava käydä, taidemuseot on ihan kivoja. Tämä näyttely ei ollut kuitenkaan niin mieleinen, sillä teokset eivät suuremmin herättäneet mielenkiintoani. Yksi ajatus, joka minulla ainakin näyttelyssä tuli, liittyy valokuviin. Mietin, kauanko yhden valokuvan ottamiseen menee aikaa, tarviiko kuvaa sommitella… valokuvataide on minulle ehkä vähän vieras asia. Venla

Vierailu oli mukava ja mielenkiintoinen. Haluaisin tietää enemmän taidetermistöä. Haluaisin tietää myös enemmän erilaisia tekniikoita. Kyseenalaistan tietyllä tavalla kynnystä millä tavalla voi saada asioitaan/teoksiaan museon seinille. Lara
Oli ihan kiva näyttely. Ei mitään kovin mielenkiintoista. – osaa taideteoksista en ymmärtänyt ollenkaan. Heta

Kohtalona luovuus – ITE ja kumppanit on nähtävillä Oulun taidemuseossa 20.9.2020 asti. Taiteilijoihin ja ITE -taiteeseen voi tutustua myös ITEnet-verkkosivuilla.