You are currently browsing the monthly archive for lokakuu 2010.

KU3-kurssilla on tehty erilaisia kollaasimaisia Pop up -kirjoja, joissa valokuvat saavat kolmiulotteisen muodon.

Janitan kirjassa on hänen itse ottamia kuvia kesälomamatkalta.

Jennyn pop up -kirjassa tekijä itse seikkailee eri mediamaailmoissa:

Koska en osannut valita työlleni mitään yksittäistä aihetta, päädyin tekemään pop up-kirjan jonka aukeamat liittyvät eri lempisarjoihini ja hypplen itse siellä hahmojen seassa. Ensimmäisellä aukeamalla toimin lempihahmoni Neuron tuolina, toisella Persona 4-pelin hahmot ryntäävät pelastamaan minut. Pop-up kirjan kokoaminen ei ollut mikään helppo homma, Erikeeperillä taiteilu oli useimmiten enemmän kuin hermoja raastavaaa mutta loppujen lopuksi olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Jenny

MISTÄ OLET?

Koulujen kulttuuriympäristöprojekti 2009-2011

Oletko jostakin kotoisin? Toivottavasti vastasit myöntävästi sillä se on terveellistä. Juuriensa tunnistaminen vahvistaa identiteettiä ja kasvaville nuorille se on erityisen tärkeää.

Raahen lukion kuvataiteen KU6-kurssilaisten kanssa pääsimme kokeilemaan yhteistyötä Antinkankaan koulun 6B-luokan ja Raahen museon kanssa.  Raahen museo on Suomen vanhin yliopistojen ulkopuolinen museo. Kävimme kurssin alussa luonnostelemassa erilaisia museoesineitä Raahen museolla. Lyijykynäluonnokset lähtökohtanaan lukion oppilaat tekivät mielikuvitukselliset työt raapekartongille. Aiheena oli kuvitella mitä esineet tekevät museossa öiseen aikaan.

Raapekartonkitekniikalla tehtyjä kuvia yöllisestä museosta:

Tietokilpailu – skypen avulla kohdataan yli ikärajojen

Kokeilimme ensimmäistä kertaa kuvapuhelua Skype-ohjelman avulla Antinkankaan alaluokkalaisten kanssa. Etäopetus virtuaaliluokassa on Raahen lukiolla ollut jo pitkään rutiinia, mutta lähinnä toisen asteen oppilaitosten kanssa. Antinkankaan kuudesluokkalaiset olivat tehneet kysymyksiä lukiolaisille oman museovierailunsa pohjalta. Kuudesluokkalaiset kysyivät vuorollaan lukiolaisilta keksimiään kysymyksiä. Kysymysten esittäminen oli hyvää esiintymisharjoitusta ja tutustumista web-kameran edessä esiintymiseen. Hyvistä kysymyksistä johtuen muodostui kahden lukiolaisryhmän välille tiukka tietokilpailu.  Reippaat alaluokkalaiset kysyvät kahteen joukkueeseen jaetulta lukioryhmältä kiperän museokysymyksen toisensa perään. Kotiseutuun ja kulttuurihistoriaan liittyviä kysymyksiä riitti koko oppitunnin ajalle. Tasaväkinen kilpailu päätyi lopulta niukasti punaisen joukkueen voittoon.

Yhteistyötä eri kouluasteiden välillä ei ole paljon. Uuden tekniikan kokeilu kulttuuriperintöopetuksessa ja onnistunut yhteistyö eri ikäisten oppilaiden välillä kannustaa kehittämään vastaavanlaisia oppimisprojekteja tulevaisuudessakin. Vastapalvelukseksi kiperistä museokysymyksistä lukiolaiset näyttivät kuudesluokkalaisille museosta tekemänsä raapekartonkityöt YouTubeen ladatun Photostory-esityksen välityksellä.

Lukiolaisten punainen ja sininen joukkue valmiina tietokilpailuun. Valkokankaalla näkyy livekuvaa Antinkankaalta kuudesluokkalaisten luokasta, josta tykitettiin haastava museokysymys toisensa jälkeen. Hauskaakin pidettiin, naurun tyrskähdyksiä kuului näköpuhelun välittämänä puolin ja toisin.

Raahen museo on aarreaitta kuvataiteen ja historian opiskelulle. Museohenkilökunta on aina ottanut hienosti vastaan opettajan ja opiskelijoiden toiveet vierailun teemasta ja painotuksista. Rauhallinen muutamiin esineisiin tai asiakokonaisuuksiin keskittyminen syventää käsitystä paikallishistoriasta. Museossa ei ole pakko tyytyä pelkkään opastukseen, talon puolesta saa piirustusalustat jolloin esineistöä voi tutkia myös kuvataiteen keinoin.

Jenny luonnostelemassa kotiseudun historiaan liittyviä museoesineitä Raapekartonkityötä varten.

KU6- ryhmäläiset luonnostelemassa raahelaisten merimiesten tuomia esineitä ja ihmeitä maailman valtameriltä ja kaukaisista maista.

Paikallishistorian tapahtumia asukkaiden haastatteluissa

Vielä ennen syyslomaa KU6 ryhmä jatkoi paikallishistoria-aiheella. Tunnilla kuunneltiin Raahen saaristoon liittyvä tarina, jonka pohjalta tehtiin nopeita akvarelliharjoitelmia. Kuudesluokkalaiset maalaavat saman kuunnelman pohjalta omat työnsä myöhemmin kevätlukukauden aikana kun akvarellimaalaus on kuvataiteessa ajankohtainen. Photostory-ohjelmaa opetellessa syntyi kuunnelmaa värittävä kuvakertomus:

Raahen lukion tutorit ovat valmistelleet tänäkin vuonna nahkojen pukukoodit nahkapäivälle. Alla ovat pukujen esimerkkipiirustukset lukion käytävältä. Lisähauskuutuksena ja nahkapäivien perinteenä sukupuoliroolit on sekoitettu pukujen suhteen.

 

Isänsä poika ja Marja Tyrni

 

 

Barbie ja Action man

 

 

Shrek

 

 

Fiona

 

 

Kiss

 

 

Tutorien nahkakonvan valmistelua kuvisluokassa

 

Raahen lukion maailmanmatkaajanalle Arttu vieraili Suomen pääkaupungissa, Helsingissä ensimmäistä kertaa Torkkelin -kuvataiteen erikoislukion vieraana. Opiskelijoita Kallion kaupunginosassa sijaitsevassa lukiossa on noin 580 ja oppilaitoksessa on mahdollista opiskella laajasti kuvataidetta ja multimediaa. Torkkelilaisten mukana Arttu pääsi kokemaan Helsinkiä lukiolaisten näkökulmasta.

LUE LISÄÄ ARTUN SEIKKAILUISTA ARTTU-SIVULTA!

 

Arttu and Helsinki Railway station

 

Suurkiitos Artun majoituksesta kuvisope Pialle ja Helsingin kuvataidelukiolaisille!

LUE LISÄÄ ARTUN SEIKKAILUISTA HELSINGISSÄ ARTTU-SIVULTA!

Raahen kaupungin kulttuuritoimi ja Raahen lukion Silmuina verkossa -hanke järjestävät Maailman ihanin tyttö– projektista tunnetun valokuvataiteilijan Miina Savolaisen luentosarjan Raahessa. Tilaisuudet liittyvät Galleria Myötätuulessa 1.10.–27.11.2010  esillä olevaan näyttelyyn.  ISÄ — Voimauttavia valokuvia on viidentoista valokuvaajan voimauttavan valokuvan menetelmällä toteutettama yhteisötaidenäyttely.

Näyttelyn avajaisiin osallistui 30.9.2010 runsas joukko Raahen lukion kuvataidekurssilaisia. Raahen lukiolaisista koostuva musiikkiopiston kantelekvintetti soitti avajaisten ohjelmanumerona kaksi Martti Pokelan sävellystä Kaipaus ja Ykköskiperä. Avajaispuheen  piti  nuorisotyönohjaaja Janne Kippola. Tiistaina 12.10. klo 13-14 Miina Savolainen pitää Maailman ihanin tyttö ja isä tarinat –luennon koko lukion väelle Kauppaporvarin Raahe-salissa.

Isyyteen keskittyvä valokuvanäyttely oli minulle positiivinen yllätys. Pidin valokuvista, joissa oli erilaisia isiä viettämässä aikaa lastensa kanssa. Minusta valokuvat olivat todellakin voimauttavia ja niistä tuli hyvälle tuulelle. Miina Savolainen ja valokuvaajat olivat tehneet erittäin hyvää työtä näyttelyä luodessaan. Minulla ei oikeastaan ole pahaa sanottavaa näyttelystä, sillä se sisälsi sekä isän ja pojan suhdetta ja myös isän ja tyttären suhdetta, eivätkä kaikki teokset olleet aina niin iloisia. Isyydestä oli saatu esille yllättävän monenlaisia puolia. (Lukiolaisen mietteitä näyttelystä)

Varmasti omat kokemukset isästä ja isyydestä värittivät kokemusta näyttelystä. Joistakin kuvista selvästi tuli ilmi oman isän kaipuu, joissakin kuvissa taas oli kuvattavana isän oma näkökulma lastaan ja omaa isäroolia kohtaan. Isyyttä käsiteltiin pääosin lämpimästi, oli kokemus isästä tai isyydestä millainen hyvänsä. Yksi kuvasarja jäi mieleen aika negatiivisena, kuvaajan isä oli ollut väkivaltainen ja muisto isästä ei ollut kovin lämmin. Loppujen lopuksi itselleni jäi kumminkin lämmin tunnelma. Itse pidin eniten kuvista joissa oli kuvattu nuoria isiä, isän tunteet pientä lastaan kohtaan tulivat hyvin linssinkin läpi kuvaa katselevalle selväksi. Olihan se aika suloista katseltavaa. (Lukiolaisen pohdintaa näyttelystä)

Kantelekvintetti soitti kaksi taidokasta kappaletta.

Kävimme siis eilen Miina Savolaisen valokuvanäyttelyssä, jonka aiheena siis oli isä ja isyys. Näyttely laittoi ajattelemaan erityisesti omaa isäsuhdetta ja yleensäkkin isän merkitystä perheessä. Myös laittoi miettimään oman isoisän käyttäytymistä ja huomasiko hänestä sellaista sodan aiheuttamaa ”lukittua huonetta”. Teokset oli erittäin hyvin aseteltu ja tila oli käytettä mainiosti varsinkin sen kopin sijainti oli hyvä sille se suorastaan kutsui sisään kun pääsi siihen kerrokseen. Eräs negatiivinen asia tosin näyttelystä löytyi, nimittäin tekstit. Monet hienot runot ja kuviin liittyvät teksti oli kirjoitettu todella pienellä ja ne oli seinässä kiinni joten niitä oli melko vaikea nähdä. Toinen asia joka pisti silmään oli se että muutama teos oli jotenkin sijoitettu hieman erilleen, luultavasti ei tarkoituksella, mutta ne oli kuitenkin hieman sivussa sillä huomasin ne vasta sitten kun olin lähdössä ja satuin vilkaisemaan taakseni. Täytyy kuitenkin vielä todeta että näyttely oli erittäin vaikuttava ja olisi hienoa nähdä muita tällaisia samankaltaisia näyttelyitä. En ole ennen ollut missään vastaavanlaisessa näyttelyssä joten kokemuksia näistä ei tosiaankaan ole paljoa mikä vaikeuttaa osaksi arvioimista ja kritiikin antoa. (Lukiolaisen pohdintaa näyttelyvierailun jälkeen)

Juttu Raahelaisessa näyttelystä 2.10.2010

Yleisöluennot:

Ma 11.10.2010 klo 13–16. Kauppaporvari.
– Voimauttava valokuva -menetelmäluento hoidollisen ja pedagogisen alan ammattilaisille.

Ma 11.10.2010 klo 17–19.30. Kauppaporvari.
– Voimauttava valokuvaus perhesuhteiden lähentäjänä. Avoin yleisöluento ja -näyttelyopastus.

Ti 12.10.2010 klo 13–14. Kauppaporvari.
– Luento Raahen lukiolaisille

Ti 12.10.2010 klo 14–15.30. Galleria Myötätuuli.
– ISÄ -näyttelyopastus

Ti 12.10.2010 klo 16–18. Raahen Suomalainen kirjakauppa.
– Maailman ihanin tyttö -yleisöluento

.

Miina Savolaisen luentotaltiointi keväältä 2010. (20 min.)

Blog Stats

  • 160 998 hits