You are currently browsing the monthly archive for Toukokuu 2012.

Ku7 Kuvia kankaisiin kurssilla syntyi upeita lopputöitä ja tekniikkakokeiluja.

Riikan Tunturikihut / ”Pääskyset” on toteutettu sabluunatekniikalla. Kuviossa on käytetty kahta sabloonaa.

Tunturikihut. Idea aiheeseen syntyi aivan vahingossa. Piirsin yhden linnun paperille ja pian se saikin kaverikseen pari muutakin lintua. Ja avot, siinä se oli, lopputyöni. Ongelmana oli vain se, että linnut olivat aivan liian yksityiskohtaisia sabluunapainamiseen, siitä seurasikin raju yksinkertaistaminen. Lintu parat, kaikki sulat lähtivät.

Käytin neljää eri sabluunaa työssäni. Päille ja vartaloille piti olla erilliset sabluunat ja tein yhden linnun erilleen, voidakseni käyttää sitä muista riippumatta. Toisin sanoen lätkiä ihan miten sattuu kankaalle. Värityksessä yritin olla mahdollisimman luonnonmukainen, jotta lappini lentäjät erottuisivat lokeista.

Miksi juuri tunturikihu? Miksi ei. Se tuntui silloin hyvältä ja sopivalta. Asiaan vaikutti varmasti se että olin juuri lukenut Lapin luonnosta, sekä tunturikihun hieno pääskysmäinen pyrstö, joka tekee siitä helpon piirrettävän. Muutenkin kyseessä on erittäin kaunis ja arvoituksellinen lintulaji.    Riikka 1B

Vahva sydänTein sabloonapainannalla lopputyön, koska se tekniikka oli kivoin ja olin jo suunnitellut kuvion. Lopputyön kuviota suunnittelin aika kauan. Lopetin sen suunnittelun sitten kun olin siihen tyytyväinen.

Jeminan luonnoksia ja teollisuusmuovisabloona.

Yritin sovittaa sydämen ensin käsien sisään, mutta se ei onnistunut. Otin kangasta reilusti, vaikka kuvio oli pieni. Painoin kuviota kolmella eri värillä: violetti, vihreä, kupari. (Pidin niistä väreistä). Aluksi mietin millä tavalla painan kuviota, mutta sitten päädyin riveihin (tasaraportti). Kuviot onnistuivat hyvin lukuunottamatta pieniä virheitä.  Mikähän voisi olla kankaan nimi? Piikikäs rakkaus, Isku sydämeen? Nimeksi tuli Vahva sydän. Jemina

Vahva sydän -painokangas

Eevan tekniikkakokeiluista löytyy mm. sabloonatekniikalla tehtyjä perhosia. Kaksiväristä palikkapainantaa ja etualalla aurinkotekniikalla tehtyjä saksia.

Maapallo-kangas. Mietin lopputyön aiheeksi jotain matkailuun liittyvää. En osannut valita aiheeksi yhtä tiettyä maata, joten päätin tehdä koko maapallon. Työtä tehdessä pystyi haaveilemaan lomasta ja eri kohteista. Tulostin netistä kuvia, joiden avulla piirsin maapallon kalvolle. Kuvaa täytyi pelkistää jättämällä pienet saaret pois. Tuputtamisvaiheessa sapluunaliimasta oli paljon hyötyä; ilman sitä väri olisi helposti mennyt kalvon alle. Lopputulokseen olin tyytyväinen. Työn iloiset värit viestivät kesästä ja lämmöstä. Jonna

Eristykseen tarkoitettu rakennuslevy on helposti työstettävää ja siitä syntyy leimasimia. Jämäpaloja saa usein rakennustyömailta.

Bruno-koira antoi ilmettä Suvin keltaiselle seinätekstiilille, jonka pohjan Suvi teki solmuvärjäyksellä. Kuva toteutettiin valotuskaaviolla.

Eeva-Leenan värikkäät ihmishahmot.

Lopputyön aihe on sama kuin tekemässäni kokeilussa, sillä se oli mielestäni hauska ja värikäs. En halunnut, että ihmiset työssä vastaavat todellisuutta vaan ne ovat vähän persoonallisia. Halusin, että työstä tulee värikäs, joten käytin monia eri värejä. Olen tyytyväinen lopputyöhön, sillä siitä tuli sellainen kuin halusin. Eeva-Leena

Miran kankaassa kukkivat symmetriset kukat.

Lopputyöni aihe oli salmiakin muotoinen kuvio, jossa oli kukkia ja palloja symmetrisesti. Aiheen keksin kun selailin kankaanpainanta kirjoja koululla ja löysin yhden kuvion, jota muokkasin yksinkertaisemmaksi toteuttaa. Tekniikkana työssäni oli tuputus eli sabloonapainanta. Väriksi halusin hiukan vaaleamman kuin testauspainamisessa ja se se syntyi kun sekoitin kankaanpainoväreistä luumua, kirkkaanpunaista, pinkkiä ja helmiäisvalkoista. Kankaan koko on 150cm X 150cm. Lopputulokseen olen tyytyväinen, sillä työni onnistui ajallaan sekä hyvin ja väri oli mielestäni kaunis. Hieman jäi harmittamaan se, kun aloitin painamisen liian isolla tuputtimella ja väri meni joissakin kohdissa sabloonan yli ikävästi. Siinä olisin voinut olla hieman tarkempi. Mira

Venlan kankaassa kasvaa suuria puita. Oksisto muodostaa toistuvaa pintaa.

Venlan kankaassa kasvaa suuria puita. Oksisto muodostaa toistuvaa pintaa.

Palikkapainantaa. Ankkurit

Ankkurit. Tein palikkapainannalla mustia ankkureita valkoiseen kankaaseen. Mustavalkoiseen päädyin, koska ajattelin sen soveltuvan paremmin eri käyttötarkoituksiin vaikka se onkin aika klassinen väriyhdistelmä. Halusin painaa kankaan täyteen jollain tietyllä symbolilla ja idea ankkurista tuli sattumalta mieleeni. Teimme aluksi kokeiluja eri tekniikoilla. en ollut ennen kokeillut palikkapainantaa, mutta se vaikutti mielenkiintoiselta miten kaivertamalla sai tehtyä erilailla yksityiskohtia. Lisäksi viehätyin siitä, miten painannan jälki ei ole ihan tasainen. Painamani kuva oli iso palikkapainannaksi, mutta mielestäni siinä ei ollut mitään ongelmaa työn onnistumisen kannalta. (Tosin joissakin kohdissa olisin voinut kohdistaa palikan tasaisemmin kankaaseen, jotta pieniltä lipsahduksilta olisi vältytty…) Annika

Palikkapainantaa valmistellaan. Kirurginveitsellä leikkaamien on tarkkaa työtä. Koholle jäävät kohdat tulevat kankaassa värillisinä esiin.

Tatu

Neuvostoliittolainen twister – vasen käsi punaiselle. Aluksi työ eteni hienosti. Loppua kohti sabloona käpertyi reunoista ja aiheutti murheita taitteluista huolimatta. Olen tyytyväinen lopputulokseen kaisesta huolimatta ja mietin kovasti käyttötarkoitusta kankaalle uudessa asunnossani. Tatu

Annika: Unisiepparit

Dreamcatcherit liittyvät Amerikan alkuperäisasukkaiden kulttuuriin.

Unimaailma. Tein lopputyön sabloonatekniikalla. Idean sain kun selailin kurssimonistetta: siellä luki harjoitustehtävän yhteydessä unifobia ja siitä sain idean että teen unisiepparin, koska se karkoittaa pahat unet pois. Lopputyöstä tuli aika hieno, vaikka joissakin sieppareissa väri on vähä levinny: (malttia, malttia….) Lopputyöstä piti tulla kultaturkoosi, mutta sitten päätin tehdä yksivärisen, ja minusta se oli ihan oikea valinta. Annika

Laimennetulla valkaisuaineella (puhdistusaine) voi kangasta vaalentaa. Vaalenevat värit voivat olla joskus yllättäviä.  Työskentelyssä on muistettava hyvä suojavarustus!

Kotilot kulkevat nousevassa raportissa. Elsa

Palikkapainantaa, aurinkotekniikkaa ja sabloonapainantaa.

Valotuskaaviota pestään auki UV-käsittelyn jälkeen.

Lyydian Luonnon henki -kangas


Raahesa vaan semiskat ja lehemät kulukee keskellä katua.

Aino Puro Raahen opettajaseminaarin ”mallikoulussa”.

Mummulan vintiltä voi tehdä kuvisopea kiinnostavia löytöjä. Vinttikomeroiden paperipinoista nousi päivänvaloon muutamien harjoituskoululaisten ikivanhoja oppilastöitä, maalauksia ja piirroksia. Oppilastyöt ovat mummuni äidin sisarusparven kuvataideharjoituksia ja ne on luultavasti tehty Raahen opettajaseminaarin harjoituskoulussa. Tekijöinä ovat mm. mummuni äiti, Aino Puro (synt. 1898), Eliina 1895 , Irja 1904 ja ”Alma-täti” 1889.

Eliina Puro (synt. 1895) on tutkinut vesiväriharjoituksessaan kastelukannua. Valo tulee tilaan vasemmalta (kuten kaikissa muissakin maalauksissa). Havaintoharjoituksessa pitkänokkainen kastelukannu heittää tyyliteltyyn pöytään tumman varjon.

Vesivärein toteutettuja havaintoharjoituksia. Alma Puro on tutkinut kuparikannun kiiltoa ja lisännyt kerroksia tummiin kohtiin. Kuvisopen isoisoisoäidin, Aino Puron maalauksessa on kuvattu SaintPaulia. Kasvin ruukku heittää tumman varjon pöytätasolle. Ruukkuun tehty varjostus antaa tunnun pyöreäastä muodosta.

Kukkaornamenttiharjoitukset saattoivat toimia hyvin koristemaalauksen tai vaikkapa tekstiilien koristelun malleina.

Raahen opettajaseminaari avattiin 1898.  Seminaarin rakennukset suunnitteli arkkitehti Werner Polón ja ne valmistuivat pääosin 1899. Raahen semiskat olivat naisopiskelijoita, miesopiskelijoita seminaariin alettiin ottaa vuonna 1951. Raahen opettajaseminaari lakkautettiin 1971. Opettajaseminaarissa semiskojen, tulevien opettajien oppilaina oli harjoituskoululaisia.

Raahen opettajaseminaarissa kuvataidekasvatuksesta vastasi 1900-luvun alkupuolella vuosikymmenien ajan Sigrid Axelson, joka toimi Raahen seminaarin käsitöiden ja kuvataiteen opettajana 1899-1938. Hän opiskeli taideyhdistyksen piirustuskoulussa mm.  Helene Schjerfbeckin oppilaana, jonka kirjoittama suositus Sigridille löytyy Valtion taidemuseon arkistosta. Schjefbeck luonnehtii oppilastaan erinomaiseksi piirtäjäksi. Muita Sigridin opettajia olivat Albert Gebhard, Carl Sjöstrand, Elin Danielsson ja Carl Jahn. Opintoihin oli kuulunut myös arvosanat kasvatusopissa ja sielutieteessä, sekä auskultointi Helsingin kansakoulupiirissä. Sigridin useita hiilipiirroksia on päätynyt osaksi Raahen kaupungin taidekokoelmia.

Sigridin edeltäjällä sanottiin olevan ”opettajan kykyä, mutta ei opettajan persoonallisuutta”. Sigrid viihtyi seminaarilla erinomaisesti, mutta valitti ensimmäisessä kirjeessään perheelle kuinka Raahe oli eristäytynyt muusta maailmasta. Sigridin lapsuudenkoti oli komea Linnunniemen huvila Joensuussa.  Vuonna 1903 Sigrid teki opintomatkoja Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Sveitsiin. Vuonna 1912 hän matkusti Berliiniin ja osallistui Dresdenin piirustusopettajain konferenssiin, johon saapui opettajia eripuolilta maailmaa. Sigrid toi mm. professori O. Seinigin esittelemät muistipiirrustuksen ideat tuoreeltaan Raaheen. Dresdenissä oli esillä laaja oppilastyönäyttely, josta varmasti sai uusia opetusideoita.

”Tulevan opettajan tulee tähdätä siihen, että puhuvan käden kieli muodostuu hänelle mieluisaksi ilmaisukieleksi” 

Aktiivinen piirustuksenopettaja oli myös vaikuttamassa Raahen kirkon (rak. 1912) alttaritaulun valintaa järjestäneessä työryhmässä.  Sigrid kuoli Leufstadiuksen vanhainkodissa Raahessa 1944.

Kirjaston kotiseutuhuoneen kokoelmissa on runsaasti lakkautettuun Raahen opettajaseminaariin liittyviä kuvia, mutta vastaani ei toistaiseksi ole tullut muita oppilastöitä varhaisilta seminaarin ajoilta. Vanhoja kuvistöitä eri vuosikymmeniltä eri puolilta Suomea on arkistoituna runsaasti Taidekasvatuksen kuva-arkistossa.

Mummuni Alma-tädin pojan, Valion harjoitustyö punarinnasta (ROBIN) on tehty 15.3.1927. Vielä 1990-luvulla ollessani Seminaarin yläasteella teimme havaintoharjoituksia 1800-luvulla täytettyjen, yli sadan vuoden käytössä jo vähän nuhjaantuneita lintuja katsellen.

Kuvistunnilla tehdyt piirrokset, valokuvat, maalaukset, veistokset… taltioivat ajankuvaa, kulttuuria, mielipiteitäsi ja ajatuksiasi. Säilytä tärkeimmät kuvistyöt tulevaisuuteen, niin näet kuinka kehityt.

Lähteet (tietoa Sigrid Axelsonista: Kaleva 2.12.1983, Raahen museon näyttelylehtinen 2.6.-9.7.1997

Seminaarin rakennuksissa toimi pitkään Raahen tietokonealan oppilaitos. (OAMK Raahen tietokonealan yksikkö), jonka mainosfilmistä huomaa kuinka maailma muuttuu:

Merikadun koulun kuvataideopettajan kutsumana teimme ympäristötaiteen jalanjäljissä kasvoja koulun läheiselle haapakujalle. Tien päässä lukiolaisjoukon otti vastaan yläkoululaisten tekemät savihahmot puiden rungoilla. Saven väri sointui puunrunkojen pintoihin, niin että hahmot sulautuivat luontoon kuin kuvanveistäjä Olavi Lanun taideteoksissa. Peremmällä puiden luona työskenteli seiskaluokkalaisten ryhmä saven parissa ja pian lukion KU2-ryhmäläisetkin olivat syventyneet saven käsittelyyn. Taustalta kuuluivat vain pesäpallopelin keväiset äänet, lokkien kirkuna ja Kaupunginrannan kerrostaloille paikkaa raivaavat maansiirtokoneet.

 

 

Toukokuun aurinkoinen päivä lämmitti.  Lukuvuoden aikana kertyneet savijämät muuntuivat kasvoiksi puiden karheille pinnoille. Tavoitteena oli kuvata erilaisia tunteita ja tutkia ihmisen kasvonpiirteitä. Paikanpäällä syntyneet taideteokset muunsivat muototaan monenlaisiksi ihmisiksi ja olennoiksi. Osa oppilaista käytti savikasvoissa myös paikalta löytyneitä luonnonmateriaaleja.

Kiitokset Merikadun yläkoulun kuvisope-Johannalle kutsusta  – pääsimme lukiolaisten kanssa kokeilemaan kuvanveistoa osana ympäristötaidetta.

            

 

       

Ympäristötaiteella tarkoitetaan perinteisten taulupohjien ja marmorinveistokalujen sisälle jättämistä ja taiteen tekemistä rakennetussa tai luonnon ympäristössä. Ympäristötaide on hyvin lähellä tilataidetta, ja se voi olla myös teko, tapahtuma tai vaikka itse tekemisen prosessi.  Suomen ympäristötaiteilijoiden nettisivu. 

Muutamissa töissä aiheena oli viime viikkojen puheenaiheeksi noussut maailman kallein huutokaupassa myyty taideteos norjalaisen taiteilijan Edvard Munchin HUUTO, jonka neljännen version hinnaksi määräytyi 119 922 500$  Sotheby’sin impressionistisen ja modernin taiteen huutokaupassa. Huutoa pidetään usein expressionistisen taiteen merkkiteoksena, taiteilijan oman henkilökohtaisen tunnetilan, ahdistuksen kuvauksena.

Munch kirjoitti:

Kävelin polkua pitkin kahden ystävän kanssa – – aurinko oli laskemassa – – yhtäkkiä taivas muuttui verenpunaiseksi – – pysähdyin, tuntien itseni uupuneeksi, ja nojasin aitaan – – sinimustan vuonon ja kaupungin yllä oli verta ja tulisia kieliä – – ystäväni jatkoivat kävelyään, ja minä seisoin siinä, vapisten ahdistuksesta – – ja tunsin loputtoman huudon kulkevan läpi luonnon.

Huuto -maalauksen tunnelmista löytyi animaatio YouTubesta:

Raahen lukion KU3- Media ja kuvien viestit – kurssilla tutustutaan mm. kuvajournalismiin. Tavoitteena on, että opiskelija oppii teknisiä kuvan tekemisen taitoja (esim. kameran käsittelyä ja kuvaeditointia), osaa ilmaista kuvin tunteita ja kokemuksia, sekä välittää tietoa. Samalla opitaan kuvanlukutaitoa – kriittisiksi kuvien tarkastelijoiksi.  Kurssilla opittavia taitoja tarvitaan niin media-alan ammateissa kuin tavallisina median kuluttajinakin.

Raahen Seudun toimittaja Sari Ohinmaa vieraili KU3 Media ja kuvien viestit -kurssilla kertomassa kuvajournalismista ja toimittajan työstä.

Miten kuvasta saisi paremman? Open räpsäisemässä kuvassa ei näy kurssin oppilasmäärä tai aktiivisesti kuuntelevien kurssilaisten tai innostuneesti työstään kertovan vierailijan tunteet. Valokuvassa ei välity luokassa vallinnut kiinnostus tai vierailijan mukaansa tempaava, elävä kerrontatyyli. Kuinka välittää tunteita ja tietoja kuvin?

Mitä tehdä kun harrastekuvassa ihmiset ovat rivissä, urheilijat tuijottavat kuvaajaa pallo kainalossa?  Oppilaat istuvat pulpeteissa tai johtaja pönöttää työpöytänsä ääressä? Millainen on hyvä lehtikuva?

Raahen Seudun toimittaja Sari Ohinmaa tykitti rautaisannoksen tietoa lehtikuvista. Kuvajournalismia käsiteltiin Raahen seudun valokuvaaja Vesa Joensuun kuvien kautta. Oivaltavat kuvat kertoivat paikallisista ihmisistä ja viestivät ilman kuvatekstejäkin. Viimeistään nyt oivalsimme millaisella aitiopaikalla paikallislehden toimittaja tarkkailee paikkakunnan elämää. Toimittaja tapaa työssään kymmeniä ihmisiä päivittäin ja näkee laajasti erilaisia ympäristöjä. Ammattilainen seuloo ja tuottaa kuvallista ja kirjallista tietoa nopealla tahdilla sanomalehteen ja verkkoon. Usein lehtijutun kuvan koko tiedetään juttukeikalle lähtiessä, mikä vaikuttaa valokuvatessa kuvan sommitteluun.

Toimittajalla ja kuvaajalla on valtaa ja vastuuta. Kuva voi esittää ihmisen tai asian herttaisena tai inhottavana. Myös kuvan uutisarvo vaikuttaa kuvien julkaisuun: mielenkiintoinen ja uutisen kannalta tärkeä kuva voi joskus olla teknisesti heikkolaatuinen, vaikkapa kännykkäkameralla napsaistu, jos kuvan sisältämä asiasisältö on ainutlaatuinen.

Sari Ohinmaan puheesta poimitut käytännönläheiset neuvot valokuvaamisesta ja Vesa Joensuun valokuvien oivallukset jäivät toivottavasti KU3-kurssilaisten mieleen sovellettavaksi kurssilaisten omissa kuvatehtävissä. Sarin vierailulta poimittuja neuvoja:

  •  Elä digiaikaa! Ota kaksisataa kuvaa ja valikoi pari sopivinta. Kuvaamista ja kirjoittamista oppii kirjoittamalla ja kuvaamalla.
  •  Vaihtelevat kuvakulmat! Nouse tuolille, jolloin  henkilön ympäristö näkyy laajemmin.
  • Kuvaa toimintaa tai ihmisen puhetta. Kuvissa ollaan turhan usein pönöttäen rivissä. 
  •  Mene lähelle ihmistä. Tarkenna silmiin, lukitse tarkennus ja sommittele kuvaa. Kuvan voi useimmiten leikata otsasta, mutta ei pään alaosasta.
  •  Mieti katseen suuntaa. Muistellessa ihminen katsoo usein vasemmalle, oikealla on tulevaisuus.
  • Älä katko kuvattavan niveliä rajatessasi kuvaa.
  •  Dynamiikkaa ja liikettä kuviin saa kallistamalla kameraa, horisontti voi olla joskus vinossa.
  •  Kuvaa toimintaa, ihmisen osaamista ja taitoa, tekemisen suunnasta. Autokorjaajaa käsien suunnasta, koripalloilijaa korirenkaalta.
  •  Kuvan tausta kertoo ihmisestä. Rakenna kuva toistuvien värien mukaan. Harmonia syntyy taustan ja kohteen toistuvista väreistä.
  • Anna kuvaamiselle aikaa. 
  • Tekemällä oppii! Ja virheistä oppii eniten!

– Lähetä omia kuviasi lehteen. Paikallislehti julkaisee mielellään lukijoiden otoksia, Sari Ohinmaa vinkkaa kurssilaisille.

Kiitokset vierailusta Sarille!

Raahen lukion kulttuurintuntemuksen peruskurssilaiset ja Antinkankaan koulun 6.lk:n kuvataiteen valinnaisryhmä tekivät päivän retken Ouluun 1.3.2012. Matka tehtiin palkintorahoilla, jotka voitimme Mistä olet? -kulttuuriympäristöprojektista.  Kulttuurintuntemuksen peruskurssilla lukiolaiset ovat käyneet lukuvuoden aikana kymmenessä eri kulttuurikohteessa ja kirjoittaneet kokemuksistaan ja lyhyitä kommentteja kurssilaisten verkkoyhteisöön.

Oulun matkalle lähdettiin aamuvarhaisella 25 oppilaan ja kolmen valvojan voimin. Vauhdikkaan päivän aikana vierailtiin Oulun kaupunginteatterissa, Oulun yliopiston eläinmuseossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa, sekä Pohjois-Pohjanmaan museossa.

Eväät, teatteriliput ja piirustuslehtiöt mukaan ja menoksi!

VIIRU JA PESONEN OULUN KAUPUNGINTEATTERISSA

Teatteriesitykseksi vierailulle valikoimme koko oppilasryhmää viihdyttäneen Viiru ja Pesonen -näytelmän, jonka lämminhenkinen tarina ja monipuolinen visuaalinen maailma painui mieleen mukavana teatterikokemuksena.  Lukiolaiset tarkastelivat teatterikokemusta eri näkökulmista tehtävämonisteen mukaisesti. Mielenkiintoisena tarkkailukohteena olivat mm. lastenteatterin tyylikeinot ja erityisesti näyttelijöiden vuorovaikutus yleisön kanssa. Pääasia oli kuitenkin kulttuurikokemuksesta nauttiminen. Niin opettajat kuin lukiolaisetkin tempautuivat näytelmän juoneen mukaan alakoululaisten tavoin.

”Näyttelijät ottivat lapset mukaan esitykseen huomioimalla heitä ja näytelmä oli sinäänsä helppo. Pienetkin lapset pysyivät mukana juonessa”. 

.

RUOKAILU OULUN YLIOPISTOLLA JA VIERAILU ELÄINMUSEOSSA

 

Ruokailimme yliopistolla tuhtia pannupizzaa tai vaihtoehtoisesti sitruunakalapihvejä. Kiireisen näköiset yliopisto-opiskelijat veivät lukiolaisten ajatukset muutaman vuoden päässä häämöttäviin opintoihin. Sattumalta tavattu Raahen lukion entinen oppilas, luokanopettajaopiskelija, kertoi olleensa liikuntaopintoihin liittyen hiihtämässä viisi tuntia ja jatkavansa päivää keramiikan parissa. Taito- ja taideaineisiin voi siis syventyä yliopistomaailmassakin. 🙂

Ruokailun jälkeen piipahdimme Oulun yliopiston eläinmuseoon, jolla on yli 200 vuotiset perinteet. Eläinmuseo ei toimi pelkästään näyttelyiden kautta, vaan sillä on monia merkittäviä tehtäviä, joihin voit tutustua museon omilla sivuilla. Eläinmuseon kuvagalleriassa on paljon kuvia kokoelmista.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

KASVITIETEELLISESSÄ PUUTARHASSA

 

Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa pääsimme pienelle etelänmatkalle palmujen katveeseen. Ulkona oli metrinen hanki ja lasihuoneiden räystäillä roikkui pitkiä jääpuikkoja, mutta sisällä rehottivat eksoottiset kasvit. Suurimmalle osalle vierailu näin suuressa kasvihuoneessa oli uutta ja kommentit olivat sen mukaisia:  ”Kasvitieteellinen oli ehdottomasti päivän kohokohta, kun pääsi valokuvaamaan ja piirtämään!”

Tehtävänä lukiolaisilla oli piirtää yhdelle lehtiön sivulle erilaisia lehtimuotoja ja toiselle sivulle kasvien kukintoja. Kuudesluokkalaiset valokuvasivat samoja aiheita ja ottivat kuvia myös piirtämiseen syventyneistä  lukiolaisista. Kuvagalleria.

.

 

Mistä kasvista tulee kaakao, puuvillavaatteet tai pippuri? Elämyksellinen tutkimusretki jäi varmasti kaikkien mieleen. Tänne täytyy palata uudelleen!

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO

Päivän viimeinen vierailukohde oli Pohjois-Pohjanmaan museo, johon tutustuimme vapaamuotoisesti kierrellen. Lukion kulttuurikurssilaiset pohtivat museoiden merkitystä nuorten elämässä. Miten museon saisi eläväksi nuorten kohtaamispaikaksi? Ryhmäläiset kaipasivat muuten monipuoliseen museoon yhtä yleisömagneettia Raahen museon Wanhan Herran tai vaikkapa Louvren Mona Lisan tapaan. Pitäisikö Museollakin olla selkeä vetonaula? Moni lukiolainen oli tottunut myös monipuolisempaan museokauppaan museovierailun jälkeen. Shoppailu näyttää olevan osa nykyistä museovierailua, kokemuksesta halutaan ostaa muistoksi jokin konkreettinen esine. Museon auditoriossa söimme koululta mukaan otetut eväät.

Pohjois-Pohjanmaan museossa oli huomioitu hienosti opettaja, kansanperinteen kerääjä, valokuvaaja Samuli Paulaharjun elämäntyö, joka koskettaa myös raahelaisia. Paulaharjun kokoama kirja, Raahen kulttuurin aarrearkku, Wanha Raahe-tietopaketti kuluu myös lukiolaisten opiskelukäytössä.

Oppilaiden palautetta kulttuuriretkestä:

”Oli tosi mukava päivä, hieman erilainen. Kasvitieteellisessä oli mukava piirrellä, mutta aikaa olisi saanut olla työskentelyyn enemmän.”  

”Museo oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Museossa voisi olla ehkä enemmäin joitain nuoria kiinnostavia juttuja ja esimerkiksi tietokonepelejä, jotka liittyvät vanhaan aikaan.  Ryhmään kuuluvan liikuntaesteisen oli vaikea liikkua, koska rakennuksessa oli paljon portaita ja hissi meni rikki.”

”Museossa näkyi Pohjois-Suomen kulttuuri esimerkiksi työkaluissa, kalastusmenetelmissä ja esillä olevissa vaatteissa. Museossa voitaisiin kertoa ja havainnollistaa asioita enemmän kuvilla kuin tekstillä.”

Kiitokset reippaille kulttuuriretkeilijöille ja vierailukohteiden yhteistyökumppaneille!

Blog Stats

  • 160 055 hits