You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2014.

Silkkimaalauksiin tutustumassa

Talvilomaa edeltävällä viikolla kankaanpainokurssilaisten vieraana kävi raahelainen, silkkimaalauksistaan tunnettu taiteilija Inge Temmes. Inge kertoi silkkimaalauksen lukuisista tekniikoista ja omasta taiteestaan. Ingen omistama Ateljee Onerva on toiminut Raahessa pitkään valmistaen silkkimaalauksia ja käsityölahjatavaraa turisteille ja raahelaisille.

Silkkimaalaus vei mennessään, sanoo Inge ja pitelee käsissään ensimmäistä maalaamaansa silkkihuivia vuosien takaa.

– Monipuolinen silkkimaalaus vei mennessään, sanoo Inge ja pitelee käsissään ensimmäistä maalaamaansa silkkihuivia vuosien takaa. Huivissa on värikäs lohikäärme suoraan silkin kotimaasta Kiinasta.

Silkkimaalaustekniikoita on lukuisia: akvarellitekniikka, alkoholitekniikka, suolatekniikka, sokeritekniikka… Väripintojen rajaamisessa käytetään usein guttaa. Inge kertoo yhdistäneensä eri tekniikoita ja hänen maalausaiheissaan on abstrakti ilmaisu tullut viime vuosina läheisimmäksi. Silkkihuivin voi tehdä vaatetuksen värin tai henkilön mieltymysten mukaan.

– Tärkeintä minulle on silkkimaalauksen väri! Inge painottaa ja nostaa esille säilytyslaatikosta toinen toistaan upeampia silkkihuiveja, joissa näkyy syksyn lehtiä, kaloja, lintuja ja runsaasti raikkaita abstrakteja kuvioita erilaisin väriyhdistelmin.

Silkki on materiaalina kevyt. – Paras silkki on pitkään tullut Kiinasta, sanoo Inge. Kiinalaiset keksivät silkin valmistamisen vuosituhansia sitten. Alunperin silkkiä on tehty silkkiperhosen kotelosta saaduista kuitusäikeistä, mutta nykyään on myynnissä monenlaisia keinotekoisesti tehtyjä silkkikankaita. – Silkkilaaduissa on eroja, sanoo Inge ja kehottaa tunnustelemaan kolmea maalaamaansa silkkihuivia.

Kokeilimme silkkimaalausta tunnin päätteeksi.

Kokeilimme silkkimaalausta tunnin päätteeksi lukion kuvikseen vuosien aikana hankituin värein.

Tunnin päätyttyä pääsimme itse kokeilemaan silkkimaalausta pienille koepalasille. –Saako kokeilla kravatin maalaamista itselle? kysyvät kankaanpainokurssin pojat. Kiitos Inge vierailusta – mielenkiinto silkkimaalaustekniikkaa kohtaan on meillä herännyt!

Silkkimaalaukseen käytettäviä tekniikoita voi yhdistellä. Inge on tehnyt runsaasti myös eri juhla-aikoihin liittyviä kortteja.

Silkkimaalaukseen käytettäviä tekniikoita voi yhdistellä. Inge on tehnyt runsaasti myös eri juhla-aikoihin liittyviä kortteja.

Merirosvoja maskeeraamassa

Raahen Musiikkiopiston tuottama Pirates of the Caribbean – Raahen rannoilla tuo lavalle suuren määrän esiintyjiä.  Yli 200 lapsen ja nuoren merirosvoretki yhdistää satukonsertissa kuvataidetta ja musiikkia. Raahen kuvataidekoulu Purje ja käsityökoulu Solmu vastasivat esityksen ja Raahesalin lämpiön visuaalisesta ilmeestä.

Lukion KU7 kuvia kankaisiin -kurssilaiset lupautuivat vapaaehtoisiksi maskeeraajiksi esitykseen. Ammattiopiston parturikampaajalinjan opiskelijat olivat tehneet suunnitelmia näytelmän hahmojen naamiointiin ja lukiolaiset toimivat taiteellisena työvoimana suuren näyttelijäjoukon koristamisessa kahtena aamuna talvilomaa edeltäneellä viikolla.

Partasienet ja kulmakynät viuhuivat kun KU7-kurssilaiset tekivät lennosta partoja, tatuointeja, silmälappuja ja arpia pikkumerirosvoille ja kuorolaisille. Toivottavasti tulevina vuosina saadaan lukiolle visuaalisia näytelmäprojekteja, kuten aiempien vuosien näytelmät Gunilla, Tuulenpoika tai Kynttilänjalan tarina.

maskeeraus

Kiitokset, olipa mukava olla pieni osa tällaista suurteosta!

Raahen lukion kuviksen maskottinalle ARTTU vieraili Tšekin tasavallassa, jossa sillä vierähti yli vuosi paikallisessa koulussa. Me olimme jo Raahen lukiolla hieman huolissaan Artun pitkäksi venyneestä matkasta, mutta tyytyväinen nalle palasi reissuiltaan mukanaan muistitikullinen värikkäitä matkakuvia. Kotiinpaluuta oli viivästyttänyt paikallisen opettajan joutuminen sairaalaan. Ja nyt valokuvaaja-reissunalle on taas valmiina uusiin matkoihin…

Lue aiemmista Artun seikkailuista mm. Sambiassa, Thaimaassa ja Islannissa.

Arttu in Czech Republic

Penkkarit 2 2014

Penkkarifiiliksissä Raahen lukiossa. Pukeutumisessa ei oltu taaskaan säästelty työtunteja. Abit potkittiin lukulomalle perinteisin menoin. Tänä vuonna kyyti kuorma-auton lavalla ei ollut niin kylmää kuin monena muuna pakkastalvena. Tanssii opettajien kanssa -ohjelmanumero lämmitti yleisön hurraahuutoihin:

Tanssii opettajien kanssa

Meno on melkoisen vauhdikasta. Video Raahen Seudun taltioimaa:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Penkkarit 2014

Hyvää lukulomaa! Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opettajilta tärähtää tällainen harvinaisen komia musiikkivideo penkkarifiiliksiin:

Wanhat 2014Perjantaina 14.2.2014 koulun valta vaihtui tanssien, kun penkkaripölyn laskeuduttua lukion kakkoset juhlivat arvonnousuaan koulun wanhimmiksi oppilaiksi. Tanssiharjoitukset olivat alkaneet jo viime vuoden puolella, eikä pukeutumisessakaan oltu säästelty.

Päivä oli ikimuistoinen varmasti myös tämän vuoden vaihto-oppilaallemme Dawnyalle, joka tanssi muiden kakkosluokkalaisten mukana Raahen liikuntahallilla järjestetyissä tansseissa. Näytöksiä on perinteisesti kaksi, joista erityisesti iltanäytös kerää ystävät, sukulaiset ja tutut katsomoon. Tänäkin vuonna wanhat saavat yhden tanssin ajaksi parikseen ystävän tai sukulaisen yleisön joukosta.

Hyvää ystävänpäivää!

Raahen opetustoimen taito- ja taideaineiden kehittämisryhmän Taikakuun viisihenkinen tiimi suunnitteli ja toteutti Oulussa järjestetyille Pohjois-Suomen opettajain- eli OPI-päiville taidenäyttelyhuoneen. Teemana OPI-päivillä oli Myrskyä ja myötätuulta, joten taidenäyttelyn aiheissa näkyivät meren myrskyt, myötätuulet ja veden pinnanalainen maailma. Suurtapahtumaan oli ilmoittautunut yli 2000 opettajaa. Kalevan verkkosivulla löytyy kuvagalleria tapahtumasta.

Peräkärryllinen oppilastöitä järjestyi vedenalaiseksi maailmaksi OPI-päivien esittelytilaan.

Peräkärryllinen Raahen opetustoimen koulujen oppilastöitä järjestyi vedenalaiseksi maailmaksi OPI-päivien esittelytilaan.

Ala- ja yläkoulujen, lukiolaisten ja taiteen perusopetuksen merellisissä oppilastöissä polskivat sopuisasti suomalaiset ja mielikuvitukselliset kalalajit, merenneidot ja sukeltajat. Tuunaa päähine -kilpailun sato oli kovassa käytössä, kun kierrätysmateriaalein tuunattuja hattuja, myssyjä, pipoja ja suojakypäriä sai kokeilla omaan päähän. Aika monen opettajan Facebook-profiilikuva sai värikkään ilmeen Opi-päivien seurauksena.

20140201_151616

Taiteen perusopetuksen keramikkatalot muodostivat pienen kaupungin.

Taidekasvatuksen tulevaisuus puhuttaa.

Taidekasvatuksen tulevaisuus kirvoitti kommentteja.

Vierailijat saivat jättää mielipiteensä puhekuplaan taito- ja taideaineiden tulevaisuudesta. Lukion tuleva tuntijako oli puheenaiheena. Millaista on kuvataideopetus tulevaisuuden lukiossa tai onko sitä ylipäätään? Kuvataideopettajaliiton lausunto luettavissa tästä.  Comenius Regio-hankkeemme taideteosten herättämät kansainväliset teemat olivat myös esillä.

Harakkamäen koulun mielikuvituksellisessa tekstiilitaideteoksessa on yhtä monenlaisia kaloja kuin tekijöitäkin.

Harakkamäen koulun mielikuvituksellisessa tekstiilitaideteoksessa on yhtä monenlaisia kaloja kuin tekijöitäkin.

Päivien aikana taidenäyttelyyn tutustui sadoittain opettajia ja Raahen Taikakuu-tiimi oli paikalla kertomassa taidekasvatuksen teemoista, sekä ohjaamassa lisätietojen etsinnässä eri verkkosivuilta, Raahen koulujen blogeista ja Taikakuun sivustolta. Ilahduttavan monelle olivatkin jo tuttuja blogeihin ja verkkosivuille taltioidut oppilastyöt, ideat ja tapahtumat. Uskomme, että näyttelystämme ja OPI-päiviltä poistui satojen opettajien joukko monia ideoita rikkaampana:

OPI-päivillä

Blog Stats

  • 169 755 hits