You are currently browsing the monthly archive for kesäkuu 2012.

Tervetuloa nauttimaan kuvisopen taidenäyttelystä Raahen kaupungin Galleria Myötätuuleen 29.6. -25.8.2012.

RAPPELUURIAmakumuistoja mummulasta -näyttelyssä on esillä valokuvia ja painokankaita. Kuvisopetusta olen halunnut tuoda esille gallerian seinälle kootulla FANTASY FOOD- yhteisötaideteoksella, jonka teimme Eurooppalaisten koulujen kanssa eTwinning yhteisössä lukuvuoden 2011-2012 aikana.

Tervetuloa avajaisiin Pekanpäivien aikaan 28.6.2012 klo 18.00!

Näyttelystä YLE:n Pohjois-Suomen Uutisissa:

Raahen lukiolle saatiin lukuvuoden aikana hankittua pienimuotoinen valokuvastudiojärjestelmä KU3 Media ja kuvien viestitkurssilaisten käyttöön. Luonteva paikka studiotyöskentelyyn löytyi ilmaisutaidon pukuvarastosta, näyttämön pukeutumistilasta. Varaston siivousurakan ja järjestelyn jälkeen tilassa on kurssilaisten käytössä pukeutumiskopit, kuvausrekvisiittaa, näytelmistä jääneitä vaatteita ja kaksi hyvin valaistua peilipöytää, jotka houkuttelevat leikkimään erilaisilla rooleilla kameran edessä.

Tehtävänantona oli ottaa harkittu muoto- tai tuotekuva studio-olosuhteita hyödyntäen. Oppilaat suunnittelivat pienen opastamisen jälkeen minkälaisen tunnelman ja valaistuksen he kuvaan haluavat.  Studioon oppilaat pääsivät kuvaamaan pienissä ryhmissä. Studiokuvausharjoituksissa auttoi työelämään tutustumassa ollut Joona Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistolta.

Studiokuvauksen satoa:

Studiokuvausharjoitus energiajuomatölkistä. Pauli

Joonan kokemuksia lukiolaisten ohjaamisesta valokuvastudiossa:

Valokuvaaminen on itselleni mieluinen aihe, joten sen opettaminen tuntui luontevalta. Oma intoni valokuvaamiseen sai suurimman sysäyksen Lybeckerin valokuvauskursseilta Harri Hemmilän opetuksessa – yritinkin käyttää kokemuksiani esimerkkinä suunnitellessani opetusta. Suunnittelin oppilaille näytettäväksi lyhyen powerpointin, siinä kerroin tehtävästä ja vähän jo evästin suunnittelua kertomalla mitä studiossa käytännössä voidaan tehdä. Studiossa pienissä ryhmissä työskennellessä pääsin kertomaan kuvaamisesta vähän tarkemmin ja käytännönläheisemmin. On paljon helpompaa näyttää ihmisille miten asiat toimivat kuin yrittää selittää sitä pelkin sanoin.  Oli mukavaa kun ihmisillä oli suunnitelmia vähän eri vaiheissa. Toisten kanssa päästiin pienestä suunnitelmasta rakentamaan ja kokeilemaan kuvaa ja tekniikkaa, toisilla oli jo suuret suunnitelmat ja mietittiin miten parhaiden toteuttaa se. Molemmissa tapauksissa oli hienoa työskennellä ja opettaa, kun oppi itsekin paljon uutta.  

Jos muuten joku kurssilainen sattui innostumaan tai kiinnostumaan enemmänkin valokuvaamisesta ja kuvien muokkaamisesta, kannattaa seurata tätä sivustoa: http://phlearn.com Se on täynnä ilmaisia kuvaamis- ja muokkausohjevideoita perusteista edistyneisiin tekniikoihin, ja uusia julkaisuja tulee viidesti viikossa.

terv. Joona

KU2 kurssilaiset harjoittelivat graafisen suunnittelun ja taittamisen perusteita tekemällä muotivillitykseksi levinneitä lehtirunoja. Tavoiteena oli viivata lehtiartikkelista ”ylimääräiset” sanat ja tehdä muodostuneesta runosta visuaalisesti mielenkiintoinen, niin että kuva ja teksti täydentävät toisiaan. Helsingin Sanomien järjestämässä lehtirunokilpailussa on runsaasti hienoja lehtirunoja, joissa visuaalisuus on kuitenkin lykätty sivuseikaksi. Internetistä löytyy myös useita, upeita englanninkielisiä lehtirunoblogeja.

KU2-kurssilaisten ajatuksia sisältävät lehtirunokuvat voi klikata suurempaan kokoon:


Raahen lukion ylioppilasjuhlan käsiohjelman valokuvat otti ylioppilas Janita:

Kuvataiteen valtakunnallisen päättökokeen, lukiodiplomikurssiin suoritti tänä vuonna 11 Raahen lukiolaista. Kuvataiteen lukiodiplomin suorittaminen koostuu teoksen taustoja (luonnoksia, teoriaa, pohdintaa ja arviointia) sisältävästä portfoliosta ja erillisestä taideteoksesta. Lukiodiplomityöt tehdään itsenäisesti opettajan valvonnassa. Tässä pieniä välähdyksiä lukuvuoden lukiodiplomitöistä. Lukiodiplominäyttely pidettiin keväällä koulun käytävällä, jossa työt keräsivät paljon niiden ääreen pysähtyneitä katselijoita ja lukijoita.

______________________________________

Emmi tutki Injustice-lukiodiplomityössään Arkea ja pyhää pyhäpukeutumisen näkökulmasta.  Portfolio sisältää lukiodiplomilaisen omia ajatuksia työn etenemisestä:

Ajattelin jättää taustan pelkistetyksi, mutta se näytti todella tyhjältä. Suunnittelin taustaan barokkikuvioita, mutta siinä olisi mennyt liian kauan, ja halusin taustaan jotain omaani. Olen piirrellyt näitä kiekuroita jo jonkin aikaa, joten päätin maalata niitä taustaan…

Sivu Emmin portfoliosta.

________________________________________

Tehtävä:    Toteuta taiteidenvälinen teos, jossa yhdistyvät kuvataide ja musiikki. Teoksessa voi yhdistyä myös muita taiteenaloja. Nimeä teoksesi. Toteutustapa: Vapaa. Arviointikohde: Taiteidenvälisyyden toteutuminen ja välittyminen.

Annika: Life before LUKIO. Annika tutki musiikin ja kuvan yhdistämistä videossaan:

Epätoivo iski. Tiesin, että ”epäpaikka” suunnitelmani ei tulisi onnistumaan, joten vaihdoin aiheeni ”silmin kuultua, korvin nähtyä” -tehtävään. Ajatus videon tekemisestä säilyi, vaikka muut ideat murskaantuvatkin.  Tehtävänäni oli toteuttaa taiteidenvälinen teos, jossa yhdistyvät kuvataide ja musiikki. Teoksessa sai yhdistyä myös muita taiteenaloja. Tehtävän toteutustapa oli vapaa.

Onnistuin mielestäni kohtalaisen hyvin animaation tekemisessä, mutta jos saisin aloittaa työskentelyn alusta, tekisin itselleni selvän aikataulun. Portfolion suunnitteluun ei jäänyt tarpeeksi aikaa, joten en ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. 

______________________________________

Tehtävä: Toteuta teossarja tai sarjakuva tai audiovisuaalinen esitys, joka käsittelee valitsemastasi näkökulmasta sankaruutta. Nimeä teoksesi. Toteutustapa: Teossarja tai sarjakuva tai audiovisuaalinen esitys. Arviointikohteet: Sarjallinen kokonaisuus ja kerronnallinen jatkumo. Sankaruuden näkökulman välittyminen ja toteutuksen osuvuus.

Eevi tutki sankaruutta (Sarjassa sankariainesta) sarjakuvan keinoin. Sarjakuva on julkaistu kokonaisuudessaan MESTARIPERUNA-blogissa.

Sarjakuville en tee yleensä luonnoksia, mutta kun yritin hahmottaa aikajärjestystä tein muutamia. Ne ovat yhtä tasokkaan hienoja kuin valmiitkin sarjakuvat…. Ideoita, ajatuksia, luonnoksia, lähteitä, epäonnistumisia….

Värikkään kannen tekeminen vähän epäilytti, mutta onnistui se ihan ok. Kansi erottuu itse sarjakuvista ja on sarjakuvalehtimäisempi kun siinä on vähän väriä. Kaipa tuo työ onnistui kokonaisuudessaan. Yleensä isommat projektit jäävät lopullisesti luonnospöydälle. Sarjakuviin ei tule käytettyä yleensä näin paljon aikaa. 

_________________________________________________

JanitaOlin suunnitellut jo ensimmäisillä kuviksen kursseilla, että aion tehdä kuviksen lukiodiplomin. Keväällä (2011) kurssien valitsemisen aikaan rupesin kuitenkin empimään, koska tehtävät eivät vaikuttaneet kovin vapailta. Keväällä ennen koulun loppua hain lukiodiplomin tehtävät. Silloin lähinnä vain selasin tehtävät läpi tarkemmin miettimättä minkä tehtävän valitsen. 

Haastavinta oli päättää otanko kuvat arjen keskeltä todellisista vai kuvaanko esim. lukion salissa. Haluan lisää kokemusta lähi- ja kasvokuvien ottamisesta ns. studiokuvauksesta, joten valitsin kuvausten järjestämisen. Koska työn aiheena on arkisankarit, pelottaa hoksaako kuvien katsojat idean. Otan ns. riskin. 

Portfolion teko oli stressaavinta koko projektissa, koska olen niin hidas keksimään mitä kirjoitan jne. Mutta kun pääsin vauhtiin, oli kiva tehdä. Yritin joka tunti kirjoittaa edes muutaman lauseen mitä tein, jotta portfolion kokoaminen olis helpompaa. Alussa kirjoitin mutta loppua kohti se yllättäen jäi…

Mielestäni äidin tekemää työtä ei muisteta tarpeeksi arvostaa ja kiittää. Itselläni se ainakin monesti unohtuu…

Olen tyytyväinen otaamiini kuviin, sillä sain sellaisia kuin halusin. Sain haluamani skaalan eri-ikäisistä. Yksityiskuvien vieressä olevat tekstit ovat ihania, ne kysyin kuvattavilta. … Palautan työn hyvillä mielin , sillä tästä tuli omantyylinen työ. Haikeaa sillä tämä oli viimeinen kuviksen kurssini. Työstä tuli oikeasti rakas, tätä työtä oli ihana tehdä, vaikka välillä oli ressaavaa. Olen päässyt tavoitteeseeni (joka kurssin alussa asetin): päämäränä on saada aikaan työ, jonka olen tehnyt sydämellä ja j0hon olen tyytyväinen.

_____________________________________________

Karina. Epäpaikka

Peilisali on mielestäni täydellinen epäpaikka, ne ovat kaikki suurin piirtein samanlaisia ja jos eivät ole, niissä on kuitenkin samanlainen periaate: mahdollisimman iso peili ja sali jossa mahtuu tanssimaan mahdollisimman paljon ihmisiä.

Haluaisin tehdä omasta peilisalista sellaisen omaperäisen ja että se olisi passannut jokaiselle käyttäjälle…

__________________________________________________

Tehtävä:  Tutki korutaiteen historiaa ja nykyisyyttä. Suunnittele ja toteuta koruteos tai koruteosten sarja, joka kantaa viestejä. Nimeä teoksesi. Toteutustapa: Vapaa. Arviointikohteet: Idean ja viestin välittyminen. Taiteellinen ja tekninen toteutus.

Eva: Koru kantaa viestejä. Työ oli koulun alkamisesta lähtien koko ajan mielessä ja sen vuoksi suurin osa suunnittelusta tuli tehtyä vain ajatuksen tasolla. Pari kertaa keskellä yötä tuli myös loistavia ideoita, kuten mihin laitoin kiinnityksen. 

Vaikeinta koko työssä oli portfolion tekeminen. Aloitin portfolion tärkeimmästä osasta eli kansista ja jätin tyhmyyttäni tekstin niin viimetinkaan kuin vain pystyin. Olen ylpeä korustani. se onnistui mielestäni todella hyvin. Pidin eniten nauhasta ja erityisesti pilviosasta. Rautalanka sai aikaan ihanan pilvimäisyyden.  

________________________________________

Kristiinan koru puettiin lukiodiplominäyttelyssä Alfons Muchan kipsiveistoksen kaulaan.

Kristiina. Koru. Tehtävänannon lause ”uniikille korutaiteelle on tyypillistä, että materiaali on idealle alisteinen” osui ja upposi vahvasti. Minun tuli etsiä materiaali, joka olisi helppo työstää ja joka loisi pohjan sekä korun idealle ja tulkintamahdollisuuksille että myös taideteokselle. Mielessäni olevaan visioon tuli mukaan ”käsihelmet” eli savesta muotillut kädet pienoiskoossa, jotka voisi kiinnittää työhön kuin helmet. Kuvisdiplomin teon aikana tutkin myös korutaiteen historiaa ja nykyisyyttä. Korutaiteen historiassa keskityin pääsääntöisesti suomalaisen korutaiteen historiaan. 

____________________________________________________

Tehtävä:    Toteuta taiteidenvälinen teos, jossa yhdistyvät kuvataide ja musiikki. Teoksessa voi yhdistyä myös muita taiteenaloja. Nimeä teoksesi. Toteutustapa: Vapaa. Arviointikohde: Taiteidenvälisyyden toteutuminen ja välittyminen.

Emilia. Korvin nähtyä, silmin kuultua. Emilian maalaukseen ja kannun teekannun muotoiseen portfolioon liittyi myös taltioitu äänitiedosto.

Äänet ja kuva ovat jännä yhdistelmä, halusin kokeilla aiheesta omaa versiotani. 

________________________________________

Jenna. Arki ja pyhä

Teos on näkemykseni siitä pyhimmästä mikä minussa elää. Tutkin pyhän ja arjen kuvaamista kuvataiteessa. Mieltäni lämmittää abstrakti tunteiden ilmaisu taiteessa. Haluan jollain tapaa ilmentää sitä myös omassa työssäni. Selvää on se, että haluan tehdä työni fiilispohjalta. Liika suunnittelu tuntuu sammuttavan inspiraation ja innostuksen. Tiedän kuitenkin aiheen ja sen mitä haluan. Haluan, että lopputulos on itsellenikin yllätys. Mielenkiinto säilyy, kun ei tiedä itsekkään tarkkaa lopputulosta tai seuraavaa siirtoa. Mieli pysyy vireessä. 

________________________________________________

Emma. Boombox full of me

Työ lähti liikkeelle siitä kun mietin mikä on mun arkea ja ensimmäisenä tuli mieleen musiikki. Ilman musiikkia olisi hankala elää…. Aloin etsiä netistä tietoa miten arkea ja pyhää kuvataan taiteessa. Törmäsin aluksi arkea kuvaavaan näyttelyyn nimeltä: Arjen sankarit.  Teokset ovat täynnä yksityiskohtia ihmisten arkisesta elämästä. Menneen maailman elämä ja ihmiskohtalot tulevat lähelle myös nykypäivän katsojaa… Onko maailma sittenkään muuttunut sadassa vuodessa?


Blog Stats

  • 169 745 hits