You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2012.

Raahen lukion FANTASY FOOD -kuvisprojektissa on mukana useita kouluja Suomesta ja EU:n alueelta (mm. Malta, Saksa).  Taideprojektissa kasataan yksittäisistä valokuvista suuri seinän peittävä yhteisötaideteos, joka on esillä eri kouluilla Euroopassa.

Yksittäisissä kuvissa tavoitteena on kasata ympäristöstä löytyvistä materiaaleista ruoka-annos ja keskustella samalla ruokakulttuurista ja ympäristötaiteesta. Työohjeet löytyvät suomeksi ja enlanniksi projektin nettisivuilta. Töitä tehdessä on harjoiteltu sommittelua ja valokuvaamista. Fantasy food -projektiin on voinut osallistua kuka tahansa (mm. eTwinning-yhteisön kautta), pääosin töitä on tullut eri kouluilta. On ollut hauska nähdä omat työt osana suurempaa kokonaisuutta jo nyt nettisivulla, sekä myöhemmin printattuna, seinää peittävänä versiona.

Keskiviikkona 25.4.2012 Raahen lukiolla vieraili teknisen lukion oppilaita ja kaksi opettajaa Heidenheimista, Etelä-Saksasta. Teimme  ja valokuvasimme Fantasy Food -annoksia suomalais-saksalaisena yhteistyönä ruokakulttuurista keskustellen. Kiitokset kaikille innokkaille osallistujille!

FANTASY FOOD -projektin työt ovat esillä Raahen Galleria Myötätuulessa heinä-elokuussa 2012 osana Aki ja Nina Pulkkasen Rappeluuria –makumuistoja mummulasta -näyttelyä.

Lue lisää FANTASY FOOD-projektin nettisivulta ja kuvagalleriasta

Raahen Seudun lehtijuttu Heidenheimin teknisen lukion vierailusta Raahen lukiossa.

Klikkaa näkyviin ARTUN matkakertomus ja valokuvat Belgian matkalta.

Raahen lukion viime vuoden vaihto-oppilas Eliah sai vieraakseen kuviksen maskottinalle Artun, joka tutustui opiskelijaelämään Belgiassa. Arttu nautti  belgialaista suklaata, vohveleita ja olutta, sekä näki monia tunnettuja nähtävyyksiä Brysselissä asti. Pääsiäisenä Arttu etsi belgialaiseen tapaan suklaamunia pihamaalta ystäviensä kanssa.

Arttu seuraa jännittävää koripallo-ottelua.

Lue lisää Artun seikkailuista Belgiassa

Blog Stats

  • 169 804 hits