KU7-kurssilla tutustutaan tekstiilitaiteen ja vaatesuunnittelun keskeisin alueisiin: erilaiset kankaan värjäys- ja painomenetelmät, silkkimaalaus, mahdollisuuksien mukaan myös huovutus ja tekstiiliveistokset. Kurssi voidaan valita uudelleen, suoritusmerkinnät kohtiin KU7 ja KU12.
Kasettikangas. En keksinyt lopputyöhön kuviota, josta olisin saanut piirrettyä hyvän ja halusin kankaasta sellaisen, jota voi myöhemmin käyttää. Keksin kotona, että painan kankaan kasetilla. Kokeilin ensin toiselle kankaalle, teenkö kuviot yhteen vai jätänkö väliä. Päädyin tekemään yhteen. Painoin melkein kaiken mustalla, mutta tein muutaman värikkään kasetin tehosteeksi. Tein pienen palan myös violetille pohjalle, mutta siihen tein kasetit erilleen. Ajatuksenani on tehdä kankaasta tyynynpäällisiä esim. sohvalle. Itse olen tyytyväinen lopputyöhön, joka onnistui hyvin. Pinja
Jouluinen kangas. Onnistuin lopputyössäni hyvin. Vaikka työn tekeminen oli suht helppoa, tein sen huolella ja kulutin siihen myös aika paljon aikaa. Kurssin teema TOISTO näkyy selvästi työssäni ja mielestäni työ on aika uniikki. Haluaisin yrittää olla luovempi töitäni suunnitellessa ja uskaltaa yrittää tehdä jotain omia kykyjä testaavaa, sekä ns. mennä omien rajojen ulkopuolelle. Nea Sain idean omasta ihmeellisestä mielikuvituksestani näihin molempiin. Muodon ne saivat, kun aloin randomisti piirtämään kankaisiin. Sain kuvioiden idean jostain ihmeellisestä metallinpalasta, jossa oli floraalikuvioita. Mutkittelevan kuvion tarina on jäänyt itsellekin epäselväksi. Käytin työssäni taikinatekniikkaa ja silkkimaalausta. Pekka
Itsenäisellä kurssilla syntyneitä paitaluonnoksia vanhan vaatetusalan pääsykoetehtävän innoittamana:
Lopputyöksi painoin sabloonalla kuvioita kummallekin puolelle, värjäsin kankaan solmuvärjäyksellä. Kuvio on omaperäinen töherrys, joka keksi ilman syytä ja jota halusin käyttää, koska se oli omaperäinen ja hieno. Lopputyö näyttää hyvältä valmiina. Marko
Meri. (yläkuva ja alakuva) Innostus meriteemaan lähti syksyn aikana otetuista kuvista Raahen museonrannasta. Kurssin alussa yritin tehdä kalakuviota sabloonalle huomattavasti pienemmässä mittakaavassa ja luovutin sen suhteen, mutta päätin uusia kuvion lopputyötä varten isommassa mittakaavassa. Inspiraatiota simpukkakuvioon sain oppitunnilla tehdyltä museovierailulta. Molemmat kuvioista on tehty sabloonatekniikalla. Vaikean työstä teki kuvioiden tarkka asettelu ja kalakuvioiden leikkaaminen muoville. Kuitenkin asettelu oli mielestäni onnistunut. Kankaista tulee mahdollisesti verhot. Henna
Kingdom Hearts. Työ kuvastaa pelisarjan logoja. Mustat heartless logot kuvastaa pahuutta ja yksi kultainen hyvyyttä. Työ on tehty sabloonatekniikalla käyttäen kultaista ja mustaa painoväriä. Tämä työ menee omaan käyttöön, jos alkaisi keräämään tämän kyseisen pelisarjan krääsää, niin tästä tulisi hyvä pöytäliina niille. Jäi harmittaan, kun en aluksi huomannut maalin tarttuneen teollisuusmuovin pohjaan, josta väriä kohtiin, joihin en sitä halunnut. Joni
Marin tiilikuvioinen kangas on palikkapainantaa. Janinan valotuskaaviolla painettu kuosi oli suunniteltu lahjaksi kummipojalle. Kankaassa esiintyvissä kuvissa on kummipojalle läheisiä asioita ja nimeen viittaavia kirjaimia.
Painajainen ennen joulua – aiheinen printti. Onnistui mielestäni ihan kohtuuhyvin, vaikka olisin vielä vähän parantanut, jos olisi ollut mahdollista. Kangas on värjätty mustalla väriaineella (vaikka lopputulos onki melko vaalea) ja kuviot on painettu kankaaseen sabloonatekniikalla. Aikaa työhön kului kokonaisuudessaa n. 4-6 tuntia ja toteutus ei ollut mitenkään vaikea. Mari
Sain lopputyöhön aiheen museovierailulta. Museossa oli pieni lasinen muki, jonka yläreunassa oli samantapaista kuvi0ta, jota painoin kankaalle. Tein työn sabloonapainannalla. Työ oli helppo tehdä, enkä muuttaisi sitä mitenkään, jos tekisin toisen. kangas voisi toimia esimerkiksi pöytäliinana. Terhi
Flying birds. Inspiraationa toimi luonto ja linnut. Mulle linnut kuvaa vapautta ja kauneutta, joten oli kiva tehdä lopputyö niitä teemana käyttäen. Kun suunnittelin kuviota, käytin apuna nettiä lintujen asennoissa ja muodoissa – loput on toteutettu omaa mielikuvitusta käyttäen. Toteutuksessa käytin valotuskaaviota ja valkoista painoväriä. Kaavion tekeminen oli hieman haastavampaa kuin olin ajatellut, mutta lopulta se onnistui onneksi ihan hyvin. LIsäksi lintujen sommittelu kankaalle oli haastavaa enkä jaksanutkaan olla sen suhteen kovin tarkka. Positiivista tekniikassa oli sen nopeus, sillä työn sai yllättävän nopeasti valmiiksi. En tiedä vielä, että mitä kankaasta lopulta tulee, mutta varmaan jotakin tulevaan omaan kämppään. Kokonaisuudessaan onnistuin mielestäni työssä hyvin ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Jenni
Jennin lintuaiheisia kokeiluja. Valotuskaavioharjoitus on painettu tässä kokeilussa violetille ennen valkoista lopputyötä:
Toiseen kertaan Kuvia kankaisiin -kurssin valinneet eivät tehneet tekniikkakokeiluja, sillä KU12-kurssilaisilla oli mahdollisuus kokeilla valotuskaaviolla painamista.
Jätä kommentti
Comments feed for this article