julkaistu kuvataideopettajien ammattilehti Styluksessa syyskuussa 2013:

Lukiossa taiteillaan myötä- ja myrskytuulessa

Kymmenen vauhdikasta vuotta kuvisopetuksen kentällä pakottaa katsomaan taaksepäin ja tähyämään tulevaa. Aloittaessa anelin rehtoria hankkimaan pimiölaitteita valokuvakurssin tarpeisiin ja tehokkaan diaprojektorin Taikissa reprottujen taidekuvien katseluun. Takapöydän ainoa tietokone oli tehokäytössä pätkivän nettiyhteyden ja koulujuhlien käsiohjelmia suoltavan mustesuihkuprintterin jatkona. Olin opiskeluaikoina saksinut lehdistä kattavan kokoelman virikekuvia aina Avignonin naisista Öljynporauslauttaan.

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset sätkäyttävät hiljalleen harmaimmatkin hissamaikat heräämään nettisisältöjen käyttöön. Oppilaat eivät osaa kulkea hartaudella haalitulle taidekirjahyllylle, kun omat älypuhelimet näyttävät monipuolisempaa videokuvaa arkkitehtuuriesimerkeistä ja Google Art kierrättää suurimpien taidemuseoiden virtuaaligallerioissa. Tietoverkkojen visuaalisen vyörytyksen ja täppäreitä takovien diginatiivien paineessa opiskelutavat muuttuvat vauhdilla, mutta muuttuuko kuvisope ja lukion ylioppilaskirjoituksiin tähtäävä pedagogiikka?

TVT-taitoja taidekasvatukseen. Perustiedot ja -taidot kuvista, kulttuurista ja taiteesta kuuluvat kaikille yleissivistävässä lukiossa. Nettiin dokumentoidut taideaarteet ovat kuvisopen siunaus, kun lähin taidemuseo on tunnin bussimatkan päässä eikä kuljetusrahoja toistaiseksi ole tippunut taivaalta. Kiireisessä lukioarjessa Skypen välityksellä kuvisluokassa piipahtava asiantuntija, vaikkapa taidealalle singahtanut entinen oppilas, on piristysruiske ja arvokas näyttö kuviksen hyödystä työelämässä. Uuden tekniikan kanssa taistellessa ja sosiaalisessa mediassa seikkaillessa opettaja on väistämättä opiskelijoiden kanssa tasavertainen kanssaoppija, vain kateederille kangistunut kuvismaikka jättää käyttämättä lukiolaisille kertyneet tekniset taidot ja tietopääoman visuaalisen kulttuurin saralta. Mutta ei tekniikan kanssa takelteleva taidekasvattaja ole silti tarpeeton: kriittisen medialuku- ja tiedonseulontataidon ohjaajana riittää tutkimustenkin mukaan työsarkaa, kun lukiolainen nielee purematta ensimmäisenä eteen aukeavan mainostiedon ja kopioi lähteettömistä blogeista taidehistorian kotitehtävänsä. Tiedon visualisointi julisteeksi, videoksi tai valokuvaksi on lukio-opinnoissa kaivattua itseilmaisua ja opettaa samalla kriittistä medialukutaitoa.

Kuvataidetunnilla on upeita tilaisuuksia tiedon rakentamiseen yhdessä eri toimijoiden kanssa, kunhan kurssimuotoisen lukion jäykkä rakenne joustaisi opetuksen tarpeisiin. Viime lukuvuonna soitimme sähläillen näköpuheluita niin Italiaan kuin paikallisille alakouluillekin ja onnistuimme yhteistyöllä ylittämään ikä- ja kulttuurirajat Comenius-hankkeeseen liittyviä kuvistöitä tehdessä. Paikallismuseoon eri kouluasteiden yhteistyönä toteutetussa näytelmäprojektissa ylitettiin rytisten historian, musiikin, kuviksen ja äidinkielen oppiainerajoja, kun kotiseutuidentiteettiä rakentavan draaman aiheeksi rajautui koulun vieressä toiminut vuoden 1918 pahamaineinen vankileiri. Kiireisen lukioarjen marginaaliin jäävissä projekteissa opitaan arvokkaita monialaisen yhteistyön taitoja, joita nykyisillä päättökokeilla on mahdoton mitata.

Ehkä piakkoin uudistuva OPS kitkuttaa lukiorakenteen oppiainerajoja ja opettajien norsunluutorneja rikki avaten väyliä itseohjautuvalle, yhteisölliselle ja ilmiöpohjaiselle oppimiselle, jonka hedelmistä voi ammentaa tulevaisuuden työmarkkinoillakin? Kenen työpaikalla nykyään luotetaan ylioppilaskirjoitusten tavoin muistitietoon ja lyijykynällä tuotettuihin konsepteihin tai kielletään yhteistyö, joukkoihin piiloutuva parviäly? KVG! Taito- ja taideaineissa on perusteltua nostaa opiskelijoiden yhteistyö ja osallisuuden tunne esiin yksilöä korostavan itseilmaisun rinnalle. KuViksen ei myöskään pidä rajautua luokan seinien sisälle, vaan yhteistyö koulun ulkopuolelle ja sosiaalisen median yhteisöihin soluttautuminen kertovat avoimesti valikoitua kieltään kuvisluokan arjesta. Oppimisprosessit sekä tietojen ja taitojen soveltaminen jatkuvat opiskelijan arjessa myös muilla oppitunneilla, harrastuksissa ja vapaa-ajalla – jos ei muuten niin siihen ohjaavien kuvisläksyjen muodossa.

Lastaamme kuvataiteen valtakunnallista opetussuunnitelmaa suurilla toiveilla ja uudistuksen pelonsekaisilla möykyillä, mutta kipeä kysymys tuntien rajallisuudesta ja jonkin aihealueen poisjättämisestä karahtaa kuvisopella kurkkuun. Olo opsin äärellä on kuin luokan kevätsiivouksessa: vanhentunutta, rakasta roskaa on nurkissa, mutta mistään ei raski luopua. Kopiokoneessa haalistuneeseen höttöön on liian tottunut nähdäkseen maailman muuttuneen ympärillä. Mille paketeille saan raivattua vuosien aikana järjestellyillä hyllyilläni tilaa, kun jo nykyisiä sisältöjä tutkiessa ´aineen sisäinen integraatio´ -sanahirviö aiheuttaa tykyttävän tunteen aivolohkoon?

Ehkä uudistava opsin myrskytuuli lakaisee roskat tieltään ja tuo myötätuulta oppilaiden purjeisiin kohti taide-, media- ja kulttuurialojen jatko-opintoja tai se hönkäisee pienen puhurin kohti työelämässä tarvittavia visuaalisia perustaitoja?

Yksittäinen kuvisope huutelee hajanaisia kysymyksiä ops-tuuleen: Missä viipyy pääkaupunkiseudulle keskittyneiden kansallisten taideinstituutioiden satelliittitoiminta muualle Suomeen tai vaikkapa videopuheluilla tavoitettava taiteen asiantuntijapankki? Onko Suomen kartan kulmiin viskatuilla kuvismaikoilla tarpeeksi yhteistä pöhinää keskenään ja kansainvälisesti, vai riittääkö HeKumointi paikallisella tasolla? Missä on lukiodiplomien galleriaan koottu tai nettiin napsautettu valtakunnallinen koontinäyttely ja kuvataideopetusta pönkittävä julkisuus ylioppilastutkinnon rinnalla? Missä ovat kuviksen sähköiset oppikirjat ja opettajaa palveleva, kuratoitu materiaali – oppiaineeseen, jossa visuaalisuus, media ja sähköinen säpinä on ykkösasia! Mistä saa täydennyskoulutusta nuorten pelikulttuurin pureksintaan ja oppituntien pedagogisesti toteutettuun pelillisyyteen? Suurimman kulttuuriteollisuuden muodon tappiin tuotteistettu visuaalisuus on viskattu oppilaiden vapaa-aikaan. Suomen nouseva peliteollisuus kaipaa kuvallisen alan osaajia ja lanittajat aikuisten tukea.

OMG! Taas lukuvuoden alussa lukiolaiset avaavat kuvisluokan oven. Luokkatila näyttää elokuun alussa yhtä siistiltä kuin työpaineista tyhjentynyt opettajan pää. Pinoan tuoreita savipusseja talven varalle, tiskailen siveltimiä ja järjestelen hyllyjä. Kymmenen vuotta vanhoja dioja en kuitenkaan raski vielä nakata menemään, ehkä pimennetyn huoneen diaprojektori virittää tuoreet keskustelut taidekuvista, niistä tutuimmista.

Aki Pulkkanen

 Kirjoittaja on Raahen lukion kuvataiteen lehtori. Kuvisblogi http://www.lukiokuvista.wordpress.com palkittiin kuvataideopettajaliiton Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjalla vuonna 2012.