julkaistu 2.11. 08:17

Sanomalehti: Raahen Seutu

Teksti: Kristiina Tuikkala

JUHLAVUOSI Ikkuna ikkunalta kasvoja, mustavalkokuviin ikuistettuina. Joukossa tuttuja, suurin osa tuntemattomia. Kaikkia heitä yhdistää raahelainen opintie: alkeiskoulu, yhteislyseo, keskikoulu tai lukio.

125-vuotistaivaltaan juhliva Raahen lukio on pukeutunut viikoksi juhlapukuun ensi viikonlopun huipennusta silmälläpitäen. Merikadun-puoleinen Raahen lukion julkisivu hätkähdyttää ohikulkijaa. Proosallisesti kopiopaperille tulostetut kuvat tuovat ilmettä myös koulun sisätiloihin.

– Minulla tulee mieleen keskitysleirivangit, toteaa yksi ideaan tutustunut.

Raahen lukion taideaineiden opettaja Aki Pulkkanen on huvittunut vertauksesta.

– Eikö tätä joskus ole nimitettykin rantavankilaksi?

Ajatus suuresta installaatiosta koulun juhlavuodeksi syntyi ideariihessä koulun kuvataidetunnilla. Innoittajina toimivat muun muassa Kaarina Kaikkosen ja Christon tilataideteokset, joissa kokonaiset rakennukset saivat hetkellisesti uuden ilmeen taiteen avulla.

Alkuperäistä installaatioideaa kehittivät kakkosluokalla opiskeleva Essi Lappi ja kolmannen vuosikurssin Veera Baas.

Ikkunoihin he eivät halunneet vain oppilaita menneiltä vuosikymmeniltä, vaan myös tämän päivän henkilöitä. Kuvagalleriassa on niin oppilaita, opettajia kuin muutakin koulun henkilökuntaa.

Installaatiota rakentavat Lappi ja Baas näkevät kuvakokoelman viestivän myös sitä, kuinka monen elämään oppilaitos on vaikuttanut sukupolvi sukupolven perään. Toisaalta ei haluttu elää vain menneessä, vaan mukaan haluttiin myös nykyisyyttä.

Installaatiolla halutaan tuoda esille nykyisin voimistunutta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, ollaan osa suurempaa joukkoa.

Installaation kuvat valittiin satunnaisesti. Jokaiselta vuosikymmeneltä haluttiin saada edustus. Niinpä herttaiset 50-luvun ja 60-luvun kissalasit ovat sopuisasti rinnan 80-lukulaisen etutöyhtön kanssa tai 30-luvun laineet erottuvat. Vanhimmat kuvat ovat 1910 luvulta.

Kasvot-installaatio on valaistuna esillä 30.10.-12.11. lukion Merikadun puoleisella julkisivulla.