Ku1-kurssi käynnistyi aistit avaavalla tehtävällä, jossa litsi-hedelmää tutkittiin ensin tunnustellen ja tuntoaistin perusteella piirtäen. Litsin rypyläinen kuori, valkoinen hedelmäliha ja musta kivi haastoivat lyijykynällä piirtävät lukiolaiset tutkimaan pintarakennetta, muotoa, valoa ja varjoa. Mielikuvitusta verryteltiin: Miltä näyttäisi piirrettynä litsin tuoksu tai maku? Mitä jos mainosgraafikkona saisit piirtää litsihedelmän eläväksi olennoksi, miltä se näyttäisi?
Monille hedelmän tunnustelu, haistelu ja maistelu oli hyi-ihanaa -elämys ja siten mainio aasinsilta Raahen Galleria Myötätuulen kuukauden näyttelyyn Creapy-Cute, jossa Mai-Ja taiteilijanimen taakse kätkeytyvän taiteilijan teokset nostivat esille pastellimaisen söpöjä värisävyjä ja karmeitakin maalausten aiheita.
Näyttelynannaa on helmikuisessa kaupungissamme runsaasti tarjolla: kirjaston näyttelytilassa TAILAAMO-ryhmän näyttely esitteli monipuolisesti niin ammattitaiteilijoiden kuin harrastajienkin töitä ja eri tekniikoita. Esillä oli raahelaisen Jari Janssonin töitä, joihin voi tutustua myös öljymaalauksia ja taiteilijan runoja esittelevässä videossa:
Raahesalin lämpiössä oli esillä Grafiikkaa maailmalta -International Print Exchange Program (IPEP) 2013. Onneksemme yksi näyttelyn raahelaisista taiteilijoista. Juha Laakso sattui paikalle ja kertoi taiteiljan työstä ja maailmaa kiertäneestä näyttelystä lukiolaisille. Juha Laakson ja Raija Korppilan taiteeseen voi tutustua raahelaisessa grafiikanpaja AAVAssa.
Galleria Myötätuulen Creapy cute -näyttelyssä tutkimme taideteoksia eri näkökulmista: kuvaillen, analysoiden, tulkiten ja arvottaen. Tavoitteena galleriavierailussa on harjoitella kuvista puhumisen taitoa ja tutustua paikalliseen kulttuuritarjontaan. Mai-Jan teokset saivat lukiolaiset pohtimaan eri kuvalajien eroja. Jo aiemmin kurssilla olimme keränneet lehdistä uutis-, mainos- ja taidekuvan. Galleria myötätuulessa kohtasimme teoksia, joissa populaarikulttuurin räikeä värimaailma ja naivistiset hahmot seikkailivatkin pelottavien aiheiden äärellä. Mai-Jan taiteeseen voit tutustua taiteilijan kotisivuilla.
- Maj-Jan töissä on voi havaita karmivia ja pelottavia asioita, mutta kauempaa katsottuna teokset näyttävät sellaisilta jotka ripustaisi lastenhuoneen seinää koristamaan. Näyttelyn kokonaistunnelma oli aika iloinen ja raikas, koska teokset olivat tehty kirkkailla ja selkeillä väreillä. Silja
Kun taidenäyttelyn pelisäännöt ovat tutut ja kynnyksen on yrittänyt kerran, on vaihtuviin näyttelyihin kaupungin eri näyttelytiloissa helppo tulla yhä uudelleen.
Lue myös:
Jätä kommentti
Comments feed for this article