You are currently browsing the tag archive for the ‘lumi’ tag.

Härkätorin puistossa järjestettiin kolmannen kerran lumiveistoskilpailu. Tänä talvena lunta on riittänyt taiteen raaka-aineeksi. Lukion koeviikon, penkkarisuunnitteluiden ja wanhojen päivän vuoksi ei koulun omaa joukkuetta  kilpailuun osallistunut. Lukion edustajana olin kolmatta kertaa tuomaristossa nauttimassa monenlaisista veistoksista. Lapsiperheet olivat löytäneet liukumäet ja tunnelit. Simänruokaa tarjosivat sadunomainen sammakko jääkruunuineen ja jättimäinen lisko. Hyytävässä viimassa, mutta aurinkoisessa säässä oli kansainvälistä tunnelmaa: suuren lumikirjan lehdelle oli kirjoitettu tervehdys yhden joukkueen jäsenten äidinkielillä.

Kielten kirjoa lumiveistoksessa

Lumilinnojen ja veistosten tekemiseen on Pohjois-Suomessa kehitetty erilaisia oppaita ja niitä löytyy internetistäkin (hieman vanhentuneelta) nettisivulta Lumilinnan rakennusohjeet. Sivusto on päivitetty viimeksi vuonna 1997! Kolmetoista vuotta sitten julkaistuja kirjoja ei ihmettele kukaan, mutta tuon ikäinen toimiva internetsivu on jo pieni nähtävyys. Vanhoja internetsivuja voi etsiä käyttäen netin aikakonetta Wayback machine. On hyvä muistaa että kerran verkkoon laitettua tietoa ei käytännöllisesti katsoen voi poistaa! Miltäs Raahen kaupungin sivut näyttivät vuonna 1996 kun verkkosivuilla oli vieraillut vasta 50 nettisurffaria?

Blog Stats

  • 167 210 hits