KU8-kurssilla harjoitellaan muotokuvamaalausta mm. öljyvärein.

Tavoitteena muotokuvan tekemisessä oli ihmisen kuvaamisen harjoitteleminen, ihmisen kuvaamisen traditioihin tutustuminen, tunnelman luominen kuvaan, valo-ja varjovaikutelman välittyminen maalauksesta ja valitun tekniikan opiskelu. Muotokuvia saa tehdä tällä kertaa öljy- tai akryylivärimaalauksena, kuivapastellein tai hiilipiirroksena. Lähtökohdaksi useimmat valitsivat valokuvan jostakin läheisestä ihmisestä.

Juulian kipsinauhareliefi

Työn ideana oli hiljaisuus. Jotta työ ei olisi niin vahva siihen lisättiin helminauhan, joka sitten toi pehmeyttä. Maria

Työstä katselee kahdet nuken kasvot. Työ kuvaa ihmisen hektistä tarvetta kokea syvempää yhtänäisyyttä toisiin ihmisolentoihin ja vapaaseen inhimillisyyteen. Laura

Iidan kipsirelifissä on höyheniä ja kimalteisia kierrätyskoristeita.

Kun omat siivet revitään irti ja putoaa takaisin maanpinnalle, muistaa että joutuu elämään todellisuudessa. Mikä oikeastaan on vapautta? Riikka

Herkässä kipsinauhatyössä lähtökohtana on jalat. Essi