KU7/12 Kankaanpainokurssilla tehtiin joulukuussa paljon töitä pukinkonttiin, omaan huoneeseen tai lukiolaisten mielessä häämöttävään, tulevien vuosien opiskelijakämppään. Tekniikkaharjoituksia syntyi mm. sabloonapainannalla, taikinatekniikalla ja palikkapainannalla. Tekniikkaharjoitusten jälkeen jokainen suunnitteli, luonnosteli ja toteutti mieleisensä lopputyön. Lopputyössä täytyi olla useimmille kankaanpainokuvioille tyypillistä TOISTOA.
Mielenkiintoisia toistuvia kuva-esimerkkejä toistuvista kuvioinneista löytyy esimerkiksi Museoviraston rakennushistorian osaston monipuolisesta tapettitietokannasta. Tapettitietokantaan on tallennettuna mm. Raahen Rantakadulla sijaitsevien Leufstadiuksen talon, Soveliuksen ja Sovion talon vanhoja tapettinäytteitä!
Sabloonapainannan yksityiskohtia viimeistellään siveltimellä:
Viivin suuri kaupunkiaiheinen kuvio syntyi sabloonapainannalla. Kaupungin siluetti toistui kankaassa ornamentin tapaan:
Sabloonapainanta on helppoa. Nykyisin internetissä on runsaasti ohjeita eri tekniikoihin. Kurssilla tutustuttiin kankaanpainon suomalaiseen historiaan, josta saa erinomaista lisätietoa esim. Kretongista printtiin -julkaisusta. Englanninkielisten verkkosivujen ja videoiden välityksellä voi huomata kuinka muissa kulttuureissa kuvioidaan kangasta.
Jatan suunitteleman kuvion kasviaihe toi joulun alla mieleen joulukuvastoon kuuluvat tähdet:
Sabloonapainantaa ja maalanrinteippejä (Eevi):
Kaverikuvat tekstiilitaideteokseksi (Mirva):
Palikkapainantaa Intiassa:
Tutustu varhaisempiin Raahen lukion kankaanpainokurssien oppilastöihin.
3 kommenttia
Comments feed for this article
18.01.2011 klo 10.10
Jatta
Iitun taulun kukat on kauniin värisiä! Käsinmaalatut yksityiskohdat näyttää kivalta =)
18.01.2011 klo 10.17
Viivi ja Mirva
Matiaksen työ on ihan huippuhieno! näyttää ihan oikeelta valokuvalta, vaativa työ! 🙂
19.01.2011 klo 22.29
Mira
Ompas hienoja töitä! Reykjavikissa on tällä hetkellä menossa luovan neulonnan intensiivikurssi mutta sen päätyttyä on koko loppukevään ajan kankaanpainantaa, pääsee kolmannen kerran oppimaan kaiken alusta alkaen 🙂