Koulullemme tuli kauan odotetut Chromebookit, jotka helpottavat tiedonhakua oppitunneilla, käytössä on myös pari tietokoneluokkaa. Uusien miniläppäreiden ansiosta kuvisluokassa voi nyt piirtämisen tai maalaamisen yhteydessä tarkistaa asioita netistä langattomia nettiyhteyksiä käyttäen. Yhteisöllistä kirjoittamista ja tiedonhakua/seulontaa ryhmätyönä ollaankin jo tehty useaan otteeseen.

Mutta mitä tehdä kolmenkymmenen laitteen pakkausmateriaaleille, jotka näyttävät kuin kehyksiltä? Kuvislukkaan vaan KU1-kurssilaisten maalauspohjiksi!

Tie Tavoitteena oli tehdä syvyysvaikutelmaa. Onnistuin mun mielestä ihan hyvin ku en oikein ikinä ole osannut maalata. Muuttaisin vähän värisävyjä jos voisin. Työn aikana kuitenkin opin käyttämään eri värisävyjä, että sain tunnelmaa muutettua.  Aapo

KU1– kurssilla keskusteltiin taidekuvia katsellen kuvan perusmuuttujista ja sen jälkeen kokeiltiin kuvan luomista itse: pakkausmateriaaleihin toteutettuun akryylivärityöhön maalattiin vapaavalintainen näkymä, jossa tutkittiin syvyysvaikutelmaa. Kolmiulotteisuutta saattoi luoda askarrellen maalauksen kolmiulotteiseksi tai tekemällä maalaukseen kolmiulotteisuutta luovia kohtia värein. Luokassa toisteltiinkin ahkerasti syvyysvaikutelmaa luovia keinoja: viivaperspektiivi, iso-pieni, tarkka-epätarkka, päällekkäisyys, ilmaperspektiivi: vaalenee ja viilenee näkymän kaukana olevissa kohdissa…

Hornankattila  Tavoitteena oli että työ erottuu massasta ja se on omaperäinen, ja siinä on syvyysvaikutelmaa. Onnistuin hyvin tavoitteissani. Työssä onnistui liekit. Jos tekisin työn uudelleen, värimaailma saisi olla kehyksissä kirkkaampi. Opin työtä tehdessä jonkin verran syvyysvaikutelman luomista ja liekkien leikkaamista. Sauli.

Omenapuu Työssä on etualalla vasemmassa alanurkassa osa omenapuuta. Omenapuun takana avautuu näkymä pienelle joelle ja suurelle nurmikkoalueelle. Työ on onnistunut mielestäni ihan hyvin, mutta olisin voinut tehdä sen huolellisemmin. Työn tavoitteet ovat toteutuneet ainakin enimmäkseen. Janita

Karanneet asteroidit Halusin työhöni mahdollisimman todellisen syvyysvaikutelman sekä hyvän väriasetelman. Onnistuin näissä tavoitteissa suhteellisen hyvin. Opin sommittelua tehdessäni työtä. Työ esittää avaruutta, jonne on osunut asteroidipilvi. Erikokoiset ja -paksuiset planeetat luovat syvyysvaikutelman. Syvyysvaikutelma ja värien sommittelu onnistui. Tähtiä esittävät reiät eivät oikein onnistuneet. Jaakko

Kissojen matka Tavoitteena oli syvyysvaikutelman luominen. Työ onnistui ihan hyvin, varsinkin kissa etualalla. Syvyysvaikutelma olisi voinut olla parempikin, mutta olen tyytyväinen. Tekisin taustan värit hieman luonnollisemmiksi, jos saisin aloittaa alusta. Opin eri tapoja tehdä syvyysvaikutelmaa. Työssä on kaksi kissaa, toinen etualalla ja toinen taustalla. Toinen kissa seisoo tien vieressä, joka kaartuu horisonttiin. Takana oleva kissa näyttää epäselvemmältä kuin edessä oleva. Horisontti on myös epäselvä, luoden kuvan, että se on kaukana. Kaisa

Mato vedessä  Maalauksessa on kuvattu kala, joka on veden pohjassa. Kalan vieressä on  myös kuplia. Teokseen on koitettu luoda syvyysvaikutelmaa maalaamalla veteen syvemmälle tummempaa. Teos on maalattu akryyliväreillä melko huolettomasti. Siihen on liimattu vaahtomuovista leikattuja osia syvyysvaikutelman luomiseksi. Lopuksi reunoille on liimattu glitterkahvipapuja kehyksen koristeeksi. Vaahtomuovista leikatut päällekkäiset kuplat luovat syvyysvaikutelmaa teokseen, mitä täydentävät erilaiset valöörit. Työ on onnistunut mielestäni melko hyvin. Onnistuin tavoitteessani luoda syvyysvaikutelmaa. Kimmo

Koivikko Taulussa on koivuja. Kaksi koivua lähempänä ja kolme kauempana. Toisen lähempänä olevan koivun edessä on kivi. Kehykset ovat ruskeat ja niissä on sinisiä palapelinpalasia. Koivujen lehdet ja kivi on tehty pumpulista. Palapelin palat ovat kovia ja kaikki muu pehmeää.  Taulun koivuista tulee mieleen suomalainen maisema. Pumpulissa oleva maali tuo hyvin mieleen lehdet ja puissa olevat mustat raidat auttavat tajuamaan, että ne ovat koivuja. Itse olen tyytyväinen työhön ja se näyttää miltä pitääkin. Milka

Toivo yli laidan  Parhaiten työssäni onnistui majakka ja sen saari. Sain niistä tehtyä sopivan kokoisia veneeseen nähden, mutta muuten en saanut tehtyä syvyysvaikutelmaa. Vaikka vene on paljon suurempi kuin majakka, sei ei näytä olevan lähempänä. Olisi pitänyt laittaa saarta ja venettä ehkä vähän päällekkäin, niin syvyysvaikutelmaa olisi ollut enemmän. Ja meren olisi voinut asteittain vaalentaa taivaaksi. Mutta ainakin työstä tulee ihan merellinen tunnelma… Vilma

Puzzle Sliced Banana Yritin saada mahdollisimman pirteän värimaailman, mutta en kuitenkaan liian värikästä. Joonas