Kulttuuripassikurssin tavoitteena oli tutustua kulttuurin kuluttamiseen ja tuottamiseen, sekä harjoitella omien mielipiteiden ilmaisua kulttuurista puhuttaessa ja kirjoittaessa. Pyrkimys oli tutustua kulttuuriin laajasti, itsenäisesti saattoi vierailla näyttelyissä, urheilutapahtumissa, teatterissa, konserteissa, tanssiesityksissä, elokuvissa jne…

Kävelykierroksella kuljettiin Raahen matkailuoppaan johdolla Wanhassa Raahessa. Kokemuksista keskusteltiin nettiyhteisössä.
Kulttuuripassi kurssi järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa suljetussa Ning-nettiyhteisössä, jossa oli mahdollista jakaa kommentteja yhdessä tehdyistä vierailuista, yhteisöön laitetuista valokuvista, kavereiden kulttuuripäiväkirja-blogimerkinnöistä ja vierailuvinkeistä.

Kulttuuripassilaisia tutustumassa Leufstadiuksen talon kunnostettuun pihapiiriin Raahen matkailuoppaan johdolla. 1700-luvulla toiminut tupakkatehdas sijaitsi oikeanpuoleisessa rakennuksessa.
Kurssin yhteisiin tapahtumiin kuului mm. kävelykierros syksyisessä kotikaupungissa Raahen matkailuoppaiden johdolla. Kävelykierroksella otettujen valokuvien yhteyteen kirjoitin kertaavia kysymyksiä paikalliskulttuurista, joihin etsimme vastauksia mm. internetistä. Kulttuuripassi-yhteisön löytämistä linkeistä ja tiedonsiruista kasaantui mukava paikalliskulttuurin tietopaketti.
Kriitikkoina eri tapahtumissa. Kulttuurikritiikkiä ja omien mielipiteiden ilmaisua opiskeltiin kirjoittamalla kymmenestä itsenäisesti tehdystä kulttuurivierailusta omaan blogiin, jota opettaja ja kurssilaiset kommentoivat omasta näkökulmastaan. Kurssin loppupuolella opiskelijat osasivat jo aika mukavasti linkittää taustatietoa esim. taiteilijasta, elokuvan trailerin tai vaikkapa urheiluseuran pelitilastoja, joista lukija sai taustatietoa blogikirjoitukselle. Sosiaalisen median mahdollistamaa lukio-opiskelua oli reaaliaikainen kommentointimahdollisuus – vuorovaikutus opiskelijoiden kesken, sekä opettajan ja opiskelijoiden välillä.
Haaralan hautausmaan teksteihin liittyy paljon paikallishistoriaa. Opastetulla kierroksella kuulimme useita uskomattomia elämäntarinoita. Kaupungin kätilön, parnmurskan eli lapsenpäästäjän hautakivessa lukee, että hän ”päästi maailmaan 2000 lasta.” Beatan elämästä ja kätilön ammatista voi lukea lisää Raahen museon museuumiblogista.
Jätä kommentti
Comments feed for this article