You are currently browsing the tag archive for the ‘nahkapäivä’ tag.

Raahen lukion perinteinen NAHKAPÄIVÄ vietettiin syyslomaa edeltävänä perjantaina. Aamulla lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat kiertelivät tuutoreiden ohjaamissa pisteissä ryhmäytysharjoituksia tehden. Jo viikkoja aiemmin tuutorit olivat tehneet ykkösten pukeutumisohjeet, jotka kiinnitetään perinteisesti koulun pääportaikkoon. Monia mediasta tuttuja hahmoja, melkoisen kiltillä teemalla, olivat tuutorit lukion ensimmäisen luokan opiskelijoille keksineet. 🙂

Raahen lukion ekaluokkalaisten NAHKAPÄIVÄÄ vietettiin värikkäästi keskiviikkona 5.10.2011. Päävastuu perinteisen nahkapäivän onnistumisesta on touhukkaalla tutor-joukolla, joka koostuu 2. vuoden opiskelijoista. Lue nahkapäivän tapahtumasta  lisää Raahen seudun nettisivuilta.

Tutoreille koulun aloitus syksyllä on heti alusta asti kiireistä hommaa. Pukeutumisohjeita tutorit ovat ideoineet tehneet kouluajan ulkopuolella iltapäivisin. Kiitokset onnistuneesta päivästä suurelle tekijäjoukolle!

Lukion käytävälle on tänä vuonna ilmestynyt ajan ilmiöihin liittyviä pukukoodeja:

Lukion kakkos- ja kolmosluokkalaisilla oli oikeus ostaa perinteisesti nahkoja orjikseen. Tässä kuvassa orjat kaltereiden takana.

Michael Jacksonit

Smurffille sinistä naamaan. Moni nahka oli pukeutunut huolellisesti päivän teeman mukaisesti.

Lisää nahkapäivistä Raahen seudun nettisivuilla.

Blog Stats

  • 169 802 hits