You are currently browsing the tag archive for the ‘Photoshop’ tag.

KU3 Osallisena mediassa -kurssilla harjoiteltiin kuvankäsittelyn alkeita. Kriittistä medialukutaitoa oppii parhaiten itse tekemällä. Millaiset kuvat valikoituvat ja rajautuvat uutis-, mainos- ja taidekuviin? Kuvien säätö-, yhdistely- ja muokkausmahdollisuudet ovat rajattomat, kun hankkii perustaidot vaikkapa ylioppilaskirjoituksissakin sallitulla GIMP-ohjelmalla tai photoshoppaillen kuvisluokan koneella.

Postikortin suunnitteluun meni runsaasti aikaa. Minulla oli monta ideaa postikorttini toteutusta varten ja oikeastaan lopullinen työni ei edes ollut mikään alkuperäisitä suunnitelmastani, vaan lopulliseen työhöni sain idean yhtäkkiä ilman minkäänlaista suunnittelua.
    Postikorttiini sain idean, kun katsoin ruokapöytäämme vastapäätä olevaa lasiovea kohti. Näin heijastukseni lasista, minkä ansiosta mieleeni ihmeellisesti tuli, että hyödyntäisin heijastusta työssäni. Näin päädyin aivan lyhyen suunnittelun kautta lopulliseen työhöni.
    Ikkunan takaa häämöttää Suomen kaunista luontoa, minkä seurauksena päätin, että Suomi (sen luonto) on postikorttini lomakohde. Harkitsin paikanimen kirjoittamista työhöni, mutta se sotki osittain koko työn tunnelman, joten päätin olla laittamatta sitä työhöni.

Merituulia

Tavoitteena kurssin ensimmäisessä tehtävässä oli oppia kuvankäsittelyn perustaidot ja erityisesti ohjelman tasojen käyttö, jolloin eri kuvaelementit on helppo yhdistää näyttäväksi kokonaisuudeksi. Yllättävän moni käsitteli kuvaa ensimmäistä kertaa. Kuvien käsittely puhelimen suotimilla on arkipäivää.

Halusin keksiä kehystyöhöni sellaisen idean, mitä kovin moni muu ei toteuttaisi.  Tässä työssä sai harjoitella Gimpin käyttöä, mikä oli minulle uutta ja mielenkiintoista. Enni

Ajoittain nostetaan esille medialukutaidon vaatimus ja kriittisyys vaikkapa julkkisten käsiteltyjä kuvia kohtaan. Luoko jatkuva somen kuvavirta käsiteltyine kuvineen meille ulkonäköpaineita vai osaammeko suhtautua kuviin kriittisesti?

Käytin paljon aikaa tähän työhön ja katsoin apua youtubesta. Olisi pitänyt ehkä rajata ​
paremmin, mutta olen silti tyytyväinen.
Jaacob

Aitoutta peräänkuuluttava vastaliikekin on kuvankäsittelyn yleistyttyä vallannut somepalstat. Johanna Malisen kolumnissa kirjoitettiin vastikään: Aitoudesta on tullut somessa trendi. Vaikuttajien ja naistenlehtien Instagram-tileillä kampanjoidaan jatkuvasti sen puolesta, että jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on. Siitä huolimatta kauneusihanteiden mukaiset huolitellut kuvat keräävät edelleen somessa valtavasti tykkäyksiä ja ihailevia kommentteja. Kaipaamme kehuja, koska ne saavat kehomme tuottamaan mielihyvähormonia ja tuntemaan olomme hyväksytyiksi. Siloteltu kuvavirta vahvistaa vallitsevia kauneusihanteita, mikä lisää houkutusta turvautua kuvankäsittelyyn.

Lotta
Nappasin Iidasta kuvan lyskan portailla, ihan vaan koska pidin kuvakulmasta. Yritin ensin muokata jotakin maisemaa kehykseen, mutta se jäi niin pieneksi verrattuna muuhun kuvaan, että se ei oikein toiminut. Otin sitten maiseman Studio Ghiblin Sydämen kuiskaus –elokuvasta ja muokkasin Iidan siihen. Ghibli-maisemat ovat lähellä sydäntä. Aava

Astetta haastavampi tehtävä oli kerätä kuvisluokasta esineitä ja liittää ne omakuvan kanssa kuvitteelliseksi postikortiksi. Yhteen liitettävien kuvien mittakaavan, värisävyjen ja valonsuunnan tutkiminen on aikaavievää ja hauskaa kuvantarkastelua. Milloin kuva on uskottava tai onko aitoutta olemassakaan?

Vilma

Blog Stats

  • 160 998 hits