You are currently browsing the tag archive for the ‘Rooma’ tag.

Jonakin päivänä, kun olette tutkijoita, opettajia, kirjailijoita tai taiteilijoita, teilläkin on mahdollisuus osallistua Suomen Rooman instituutin toimintaan ja majoittua upeassa 1500-luvun renessanssihuvilassa, sanoi liki kolmekymmentä vuotta sitten Raahen lukion innostava historianopettajani Teuvo Virtanen oppitunnillaan. Teuvon sanat jäivät vuosiksi mieleen ja keväällä 2022 en ollut uskoa todeksi Fortunan minulle suomaa hymyä, kun arpaonnen seurauksena pääsin varasijalta Kuvataideopettajat Kuvis ry:n opettajakurssille Roomaan kesä-heinäkuussa 2022. Opettajakursseja mm. historian, kuvataiteen ja uskonnonopettajille instituutti on järjestänyt tiettävästi 1950-luvulta lähtien.

Kuvisope Villa Lanten edustalla. Meidän kaikkien suomalaisten ”kesämökki”, tieteen ja taiteen linnake, Villa Lante. Suomen valtio osti villan vuonna 1950 säätiön Institutum Romanum Finlandiae perustajan Amos Andersonin lahjoituksen turvin, ja instituutti aloitti toimintansa huhtikuussa 1954.

Villa Lantessa on upeat edustustilat, Salone, blogipostauksen ylimmässä kuvassa näkyvä Loggia ja sivuhuoneet, joiden historiasta ja erityisesti kattojen upeista freskoista kuulimme jo ensimmäisenä iltana. Yläkerrassa on tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön kahdeksan yhden hengen ja kaksi kahden hengen huonetta.

Huoneeni ikkunasta oli uskomaton näkymä yli Rooman. Tosin neljääkymmentä astetta hipovat päivälämpötilojen vuoksi ikkuna ja ikkunaluukut oli syytä pitää kuumimmalla paahteella kiinni.

Villa Lante sijaitsee korkealla Rooman yllä Gianicolo-kukkulalla ja huoneeni ikkunasta saatoin katsella illoin aamuin kaikkia keskeisimpiä Rooman nähtävyyksiä Tiber-joen takaisesta Pantheonin kupolimaisesta katosta lähtien. Kesäkuun kuuma aurinko tosin nousi hehkumaan jo varhain aamulla, niin että opin sulkemaan ikkunaluukut keskipäiväksi. Illalla tuulettimen humina, kaskaat ja kaupungin äänet tulvivat sisälle. Aamulla papukaijojen ja lokkien kirkuminen, sekä nopeasti yli kolmenkymmenen asteen nouseva lämpö herättivät uuteen päivään.

Aamuvahain napattu valokuva huoneeni ikkunasta ikuisen Rooman ylle nousevasta auringosta.
Aurinkovoidetta pintaan ja kävelyluennolle Forum Romanumin helteeseen.

Opettajakurssille meitä osallistui kahdeksan kuvisopea eri puolilta Suomea ja eri työuran vaiheilta. Porukka hitsautui kahdessa viikossa mielestäni mainiosti yhteen ja Rooma-ajan upeaa antia oli ruuan ääressä Villa Lanten terassilla käydyt keskustelut kuvataideopetuksesta, Rooman elämyksistä ja elämästä.

Kurssikollegani Amin luvalla lainaan hänen tunnelmiaan ensimmäiseltä aamulta: Pöytätuuletin pisti parastaan koko yön yrittäen tuoda helpotusta kuumaan italialaiseen notteen. Yritys jäi vähän telineisiin, kuten unen laatukin. Oura vihjasi aamulla, että kaikki päivät eivät ole tehty ennätysten rikkomiseen; tunnisti hyvin piehtaroidun helleyön. Päivä käynnistyi kuitenkin mallikkaasti kylmän suihkun ja aamun autereessa nautitun mutteripannukahvin ja tomaattiparmesaanivoikkarin saattelemana. Villan terassiaamiainen Rooma jalkojen juuressa-näkymällä ei ole kuulkaa hölmömpi! Ja Ouralle tiedoksi: onneksi ei tarvinut rikkoa ennätyksiä, selviytyä vain espresson jälkeen bussiin ja kohti Vittorio Emmanuelea. Päivän agendalla luki Forum Romanum ja villa Palatium residenssitutkija Elina Pyyn johdolla. Nautimme viisituntisen historiatykityksen väli-espressolla. Niska ja nassuli kärähtivät, tajunnasta puhumattakaan.

Antoisa päivä loi heti katsauksen antiikin Rooman ytimeen ja saimme ensituntumaa koko kaksi viikkoa kestäneestä helteestä. Aurinkovoidetta naamaan ja menoksi. Vettä litratolkulla. Osa opeporukastamme keskittyi kuvaamiseen, osa kirjoitti muistiinpanoja ja osa kuunteli intensiivisesti tietotulvaa.

Oleanterit kukkivat temppelin raunioilla.

Kotilieden jumalattaren Vestan temppelin luona kukkivat valkoiset oleanterit. Vestan neitsyiden vaalima pyhä tuli on sammunut aikoja sitten.

Kahden viikon aikana tiirailimme kesämökkiämme Rooman eri kukkuloilta. Villa Lante ympyröitynä punaisella.

Kurssikollegani Amin kertomana ROOMA day 3/14:

”Kävellään tohon Vatikaanin taakse ja otetaan siitä ratikka Villa Giuliaan”. Mikäpä siinä. Kävellään vaan Vatikaanin taakse. Ihan kasuaalisti, tosta vaan, koska Pietarin kirkko nyt sattuu olemaan tuossa ihan pihapiirissä. Vatikaanissa oli sopivasti jokin aamupalvelus tai kuorolaulanta Pietarin kirkon etupihalla ja sitä kerettiin ohikulkiessa tovi kuulemaan, ennen kuin jatkettiin ratikka nro. 19 pysäkille. Ratikalla kolisteltiin vartin verran tois’ puol jokkee Villa Giuliaan, joka on nykyään Etruski-museo. Alunperin 1500-l. puolivälissä rakennettu huvila oli alunperin paavi Julius lll:n kesämöksä. Rakennuksen suunnittelijoina toimivat herrat da Vignola, Ammanati sekä Vasari. Ja jos nämä nimet eivät sano mitään, niin muuan Michelangelo oli hommissa tämän renessanssivillan suunnittelussa ja raksalla mukana.

Etruskit olivat mainiota porukkaa. Heidän maailmansa pohjautui enteille ja niiden tulkitsemiselle. Enteitä ja ennustuksia tehtiin esim. salamoista, lintujen pyrähtelystä tai vaikkapa sisäelimistä. Kun nykyihminen suunnittelee ja speksailee kaikennäköisiä, etruskilaiset haruspeksailivat, eli ennustivat sisuskaluista.

Roomalainen valtiomies ja filosofi Seneca kuvaa etruskien maailmankatsomusta seuraavasti: ”Me roomalaiset uskomme, että salamat syntyvät, koska pilvet törmäävät. Etruskit puolestaan näkevät, että pilvet törmäävät, jotta salamoita syntyisi.”

Intendentti Simo Örmä johdatti meidät etruskien historiaan.

Roomalaisten keskuudessa etruskit nähtiin hieman kyseenalaisena ryhmänä. Atenaius kirjoitti pöyristyneenä siitä, kuinka etruskinaiset saivat osallistua (alastomina) urheilutapahtumiin miesten kanssa. Naiset myös aterioivat ja kilistelivät maljoja kenen kanssa hyvänsä ja lapsien isistä ei ollut varmaa tietoa. Roomalaiset ovat olleet kautta aikain fiksuja maailman valloituksisessaan; sen sijaan että nykymaailman meiningin mukaan olisivat pyyhkineet kulttuurit maailmankartalta, he omaksuivat parhaat piirteet osaksi omaa kulttuuriaan. Paljon Etruvian alueen kulttuurista on sulautunut myös roomalaiseen kulttuuriin, Rooman valloitettua etruskien kaupunkivaltioiden alueet n.500 eKr. Etruskien taiteesta moni tunnistaa Puolisoiden sarkofagin ja nk. arkaaisen hymyn.

Koulukirjaesimerkki etruskeista. Tutun taideteoksen näkeminen livenä herkisti kuvisopen. Rakkautta ja kuolemaa vuosituhanten takaa.

Tymäkän etruski-kierroksen jälkeen, ”piipahdimme” vielä Galleria Nazionale d’Arte Modernaan. Arkaaisen taiteen päälle nautimme jälkkäriksi modernin ajan name-drop taidetta Cezannen ja Klimtin kautta ManRaysta Duchampiin, Albersista Bollaan ja Warholiin ynnä Kleiniin.

Etruskiaamupäivän jälkeen tuntui kuin olisi tullut kotiin. Taidenäyttelyn monipuolinen kattaus antoi energiaa. Tuttua ja uutta rinnastettuna uudella tavalla. Hyviä keskusteluja ja hiljaista taiteen tarkastelua. Viileitä museosaleja ja museokahvilan rauhaa.

Näyttelyn ripustukset ja taiteen sijoittelu oli tehty ihanan väljästi ja innovatiivisesti. Teokset keskustelivat keskenään ja saleihin syntyi tämän ansiosta ihan oma tulkintaa täynnä oleva mikromaailmansa.

Claude Monet, Lumpeita
Konstantinus Suuri 300-luvun kolossaaliveistoksessa. Akroliittipatsaan osien koko on vaikuttava vielä nykypäivänäkin.

Capitoliumin kolmiosainen museo, Musei Capitolini, on rakennettu vanhoille roomalaisraunioille. Museorakennukset perustuvat Michelangelo Buonarrotin suunnitelmaan vuodelta 1536, jota on laajennettu neljänsadan vuoden ajan. Kun museolle nousee leveää portaikkoa pitkin, kannattaa pysähtyä museopiazzalle tarkastelemaan rakennusten nerokasta valeperspektiiviasemointia, jonka ansiosta rakennukset ja pihan syvyysvaikutelma näyttävät isommilta ja syvemmältä kuin ovatkaan.Keskellä katsojaansa optisesti harhauttavaa piazzaa, seisoo Marcus Aureliuksen ratsastajapatsaan kopio. Ehta versio on esillä museossa sisällä, samassa salissa, missä sijaitsevat Romuluksen ja Remuksen susipatsas sekä Spinarion hellyyttävä, piikkiä jalkapohjasta poistava poika. (Marcus Aureliuksen hevosen askellajia kannattaa muuten verrata Marskin Käthyn askeltamiseen – näin pääsee Marskin patsaan hippologiseen ongelmaan jyvälle).

Marcus Aurelius säältä suojassa nykyarkkitehtuurin ympäröimänä. Kopio ratsastaa ulkosalla.
Romulus ja Remus näkyivät kaupunkikuvassa ja taideteoksissa toistuvasti.
Posliinikokoelmia kuin matkamuistoja. Kaksiviikkoisen aikana kävi useaan otteeseen ilmi, että Rooma on aina ollut turistien kaupunki. Pyhiinvaeltajat, Grand Touria tekevät nuoret miehet ja taiteen ihailijat ovat kansoittaneet kadut vuosisatojen ajan.
Kuoleva Gallialainen. Marmoriveistos kreikkalaisen mallin mukaan. Alkuperäinen veistos on kadonnut.

Hellenistisen marmoriveistoksen koulukirjaesimerkki Kuoleva gallialainen. Taisteluun osallistunut torvensoittaja on haavoittunut kuolettavasti ja näyttää kuolevan esteettisesti mahdollisimman kauniilla tavalla. Aiemmin veistoksen ajateltiin esittävän gladiaattoria. Jossakin lähteessä hiusten arveltiin olevan myöhempää mallia.

Veripisaroita marmorissa.

Häveliästä naiskauneutta (venus pudica) ja kuvisope.

Kierroksemme jatkui hyvin rauhallisessa ja turistivapaassa, mutta käymisen arvoisessa Palazzo Massimossa.

Lepäävä nyrkkeilijä pronssiveistos. Uskomatonta, miten voipunut olo ja nyrkkeilyvammat pienine arpineen välittyy vuosituhansien takaa.

Viivähdimme pitkän tovin tutkimassa Palazzo Massimon pronssiveistoksia, joiden yksityiskohdat ovat säilyneet vuosisatojen ajan. Hiusten yksityiskohdat olivat omaa luokkaansa. Uteliaiden kuvisopettajien tarkastellessa yksityiskohtia, soi museon hälyytin varoittaen liian läheisestä tutkimisesta.

Viivähdimme myös Livian talon ruokasalissa pitkän tovin pitkän kierroksemme päätteeksi. Museon pohjakerrokseen siirretyt freskot viilensivät ja virvoittivat. Millaista on ollut ruokailla puutarhamaalausten koristamassa ruokasalissa?

Livian talon upeasti koristellussa huoneessa.
Savusumua Villa Lanten pihalta kuvattuna. Tiber-joen pinta oli matalammalla kuin pitkään aikaan. Ennätyskuivuudet altistivat tulipaloille, joita osa porukasta pääsi todistamaan melko lähietäisyydeltä.

Amin tunnelmia Ostiasta: ROOMA day 5/14

Ostia Antica. Tämän haluat nähdä ja kokea myös itse! Näppärän puolentunnin junamatkan päässä Roomasta, ennen Ostian merenranta (Lido) pysäkkejä. Meillä oli tuuri, sillä saimme instituutin johtajan historioitsija-arkeologi Ria Bergin oppakseemme.

Instituutin johtaja historioitsija-arkeologi Ria Berg vei meidät Ostian ihmeiden äärelle. Arvostimme pedagogista otetta, jonka ansiosta mieleen painui ainutlaatuisen retkemme aikana paljon uutta tietoa elämyksien lisäksi.

Ostiaan tullaan juna-aseman suunnasta nekropoliksen läpi, sillä vainajat haudattiin kaupungin ulkopuolelle. Hautaustapa vaihteli riippuen muodista ja uskontopainotuksista: löytyy perheuurnahautoja mutta myös sarkofageja.

Ostia oli varsin monikulttuurinen kaupunki, sillä kauppa ja merenkulku toivat alueelle edustajia ja edustustoja ympäri maailman. Äärimmäisen kiehtova on Ostian teatterin takana sijaitseva suorakulmainen alue, joka muistuttaa kojumaisista tiloista koostuvaa messu- tai tukkukauppa-aluetta. Alueen reunustoilla on n. 8-9m2 kokoisia kojuntapaisia, jotka ovat kylki kyljessä toisissaan kiinni. Jokaisen kojun lattia on brändätty mustavalkoisella kuva- ja tekstimosaiikilla. Kojut on erotettu (aikoinaan rapatuin) tiiliseinin. Lattiamosaiikit kertovat tuotteista ja/tai alueista, joita kojuissa on joko myyty tai edustettu; on viljaa, kalaa, Karthagoa, Ranskaa, öljyä, viiniä ja kaikkea aikalaismeininkiä. Mausteet ja eritoten suola olivat tärkeitä myyntituotteita.

Muutama meistä opekurssilaisista oli piipahtanut korona-aikaan Ostiaa käsittelevässä näyttelyssä Tampereella: Ostia, portti Roomaan

Antiikin aikaisen kerrostalon katolla ja näkymä suoraan baariin. 🙂 Historia on käsinkosketeltavaa Ostiassa.

Viljavarastoissa oli ilmastoidut ja/tai kuivaavat välipohjat. Suurin varasto oli kooltaan öbaut puolikas stadion. Ostiassa sijaitsivat mm. koko Roomaa palvelevat viljavarastot, johon merisatamasta tuotiin lautoilla Tiberiä pitkin viljalasteja varastointiin. Keisari Traianuksen ansiosta satamat ja Tiber saatiin syvättyä niin, että kuljetushomma pelitti.

Viljaa ja leivottua leipää kuljetettiin Ostiasta käsin Roomalaisille syötäväksi. Ja koska Rooma ei ollut mikään tuppukylä, löytyy alueelta teollisuuskokoinen leipomo. Leipomossa on pari suurta kivimyllyä joita kutakin pyöritti kaksi muuli-poloista. Jauhaantunut jauho siirrettiin naapurihuoneen isoihin kivisiin sekoitustiinuihin, joita tiinujen käyttäjät veivasivat taikinaksi… ja hei…tyypit olivat jo tuolloin muuten inessä hapanjuuriskenessä! Tiinuissa on joka sivussa kolo, eli 4kpl, joista jokaisesta astiaan työnnettiin metallinen veivauslapa. Esi-Moulineettinen härpäke, siis.

Tiinuista taikina nostettiin paistumaan leipäkakkaroina uuniin, joka on kooltaan sellainen, että sen sisälle mahtuu aikuinen seisomaan ja uunin lattia-ala on n. 10m2. Uunin koosta voi päätellä leipien volyymin, mikä lähti Ostiasta Roomaa ravitsemaan! Niin leipien, kuin kaiken muunnin tarpeiston kuljetus tapahtui isolta osin Tiberiä pitkin. Puurattaat eivät olleet jousittamattomina kovin hiljaiset tai miellyttävät kulkupelit volyymikuljetuksille.

Ostiassa oli laajaa tiilituotantoa aina 300-luvulle asti. Tehtaat olivat isoja ja vaativat paljon puuta polttamiseen. Ei ollut skandinaavista metsäteollisuutta tarjolla, eli polttopuun hupeneminen oli yksi syistä miksi tiilitehtaat ajettiin alas.

Taianomainen kielletty hetki. Kurkistus hämärään.

Roomalaisille jumalat ja uskonto olivat kaikkialla ja kaikessa mukana. Ennen kristinuskoa Rooma oli polyteistinen valtakunta. Ostiassa palvottiin laajasti Mithraa ja alueelta löytyy parisenkymmentä Mithreumia, eli Mitra-kultin temppelintapaista. Mithralaisuus oli Rooman valtakunnassa vaikuttanut mysteeriuskonto. Se oli mahdollisesti hellenististä alkuperää, mutta kehittyi itäisestä alkuperästään huolimatta omaan muotoonsa lännessä ensimmäisellä vuosisadalla. Huipussaan mithralaisuus oli 200-luvulla. Mihtralaisia temppeleitä on löydetty laajalti ympäri Rooman valtakuntaa, mutta erityisen paljon keskisistä provinseista, jollainen Ostiakin oli.

Mithralaisuuden jumalolento oli Mithra, jonka palvontaan liittyi läheisesti härän tappoa esittävä temppelikuva. Mithralaisuus oli miehille suunnattu uskonto, joka oli suosittu erityisesti sotilaiden ja yläluokan keskuudessa. Kristinuskon nousun myötä mithralaisuus hävitettiin perusteellisesti 300-luvun lopulla, eivätkä nykypäivän tutkijat tunne tarkasti sen oppeja.

Mithralaisuuteen liittyy samoja juhlapyhäpäiviä (mm. joulupäivä) kuin kristinuskoonkin ja meikäläiseen jouluun liittyvä pakanallinen visualiikka ja tematiikka (tontut punanuttuineen) ammentavat Mithra-kultista. Kristinusko jyräsi Mithra-menot, ja uskonto kutistui miesten salaseurakultiksi initiaatioriitteineen päivineen.

Ostiassa kävelimme antiikin aikaisia katuja, tutkailimme upeita mosaiikkeja, istuimme teatterin portailla ja pujahdimme Mithran temppeliin. Keräsimme matkamuistoksi pinjankäpyjä ja ruokailimme eväiden kera varjossa. Elämyksiä ja tietoa sopivassa suhteessa upean asiantuntijan johdolla.

Kysäisin Rialta vielä myöhemmin onko alueelta löytynyt kouluiksi tunnistettavia tiloja tai paikkoja, joiden oletetaan olleen kouluja. Ria kertoi, että joitain piirtokirjoitusviitteitä aakkosten harjoittelua varten tai Vitruviuksen tekstien pätkiä, jotka voisivat olla sivistävään tarkoitukseen tehtyjä on löydetty, mutta varmoja näiden käyttötarkoituksista ei kuitenkaan voi olla vrt. Pompeijista tehdyt löydöt, jotka selkeämmin viittaavat koulukäytänteisiin..

Ostia Antican rauniot ovat TO-DEL-LA VAIKUTTAVAT! Täällä kun kiertelee, käy aikalailla selväksi, että moderni ihminen ei ole keksinyt mitään muuta uutta kuin tavan käyttää sähköä! Täällä on ollut viemäröinnit, lattialämmitykset, juokseva vesi, brändätyt kauppapaikat, teatterit, barit, sisävessat, teollisuusmittakaavassa olevat leipomot ja pesula sekä kylpylää jos jonkinmoista. Kuuluisin Ostian kylpylöistä on Neptunuksen kylpylä, jonka upea suuri meriaiheinen lattiamosaiikki on säilynyt hienosti, kuten usea muukin ostialainen musta-valkoinen mosaiikkilattia.

Aamupäivän kääntyessä käristäväksi helteeksi kuvisopejoukko lähti tutkimaan Ostian lähellä olevaa merenrantaa ja uimaan. Minä olin saanut jo riittävän aurinkoannoksen ja päätin huilata hetken Villa Lantessa. Kylmän suihkun ja lounaan virkistämänä suuntasin jälleen omalle retkelle kaupungille. Upeaa linnoitusta, Hadrianuksen mausoleumia, Castel Sant´Angeloa olin ihaillut aiemmin vain kauempaa. OAJ:n opekortilla linnoitukseen pääsi ilmaiseksi sisälle ja jonotkaan eivät olleet mahdottomat. Upeat näkymät, mielenkiintoista paavillista historiaa ja yllättävän koristeellisia interiöörejä karun ulkokuoren kätkemänä.

Enkeli kaupungin yllä. Linnoitus sai vuonna 590 ruton vaivatessa kaupunkia nykyisen nimensä. Tarinan mukaan arkkienkeli Mikael ilmestyi paavin rukouskulkueeseen, jossa Mikael työnsi verisen miekan tuppeen merkiksi Jumalan vihan loppumisesta.

Aiemmilta reissuilta tutun Pantheonin olin nähnyt yöaikaan vain ulkopuolelta. Vaikuttavan rakennuksen yksityiskohtia tutkiessa vierähti pitkään. Pantheonin kulmat, Fontana di Trevin suihkulähde ja historiallisen keskustan kahvilat tuli muutoin kierrettyä kaukaa. Turistit keskittyvät Roomassa yllättävän pienelle alueelle mustsee-kohteisiin. Useissa vähemmän tunnetuissa museoissa sai taiteen tarkasteluun keskittyä rauhassa.

Väkijoukko kansoittaa Pantheonin aukiota kaikkina vuorokauden aikoina. Turistirysäkahvilat ja ravintolat tarjoavat herkkujaan keskeisillä paikoilla.

Lauantaipäivän ilona Rooman Orto botanico, kasvitieteellinen puutarha. Viikonloppuisin opekurssilla ei ollut ohjattua ohjelmaa, joten kiersimme yksin ja yhdessä vapaasti erilaisia käyntikohteita suosituksia ja kokemuksia jakaen.

Kasvitieteellinen puutarha oli laaja, mutta kesäkuun lopun helteiden polttama. Kokoelmiin oli kerätty laaja kokoelma Italian viinirypäleitä. Japanilainen puutarha ihastutti ja perhostalo vaikutti mielenkiintoiselta. Puutarhassa oli esillä myös taidekouulaisten oppilastöitä.

Villa Lanten ikkunasta avautuu näkymä Rooman kasvitieteelliseen puutarhaan ja kuningatar Kristiinan Rooman asuntoon. Kristina luopui kruunustaan ja luterilaisesta uskostaan, ja muutti Roomaan. Hän asui 1600-luvulla Palazzo Corsinissa, johon satuin sisälle melko sattumalta. Palatsin vieressä oleva lyhyt katu johdattaa jo oikeille jäljille, se on nimeltään Largo Cristina di Svezia.

Kuvisope vieraana Kuningatar Kristiinan kämpillä aivan Rooman kasvitieteellisen puutarhan liepeillä.

Kuningatar aloitti kulkunsa Rooman keskustan läpi: reitti kulki Via del Corsoa seuraten Piazza di San Marcolle, ohi Il Gesùn, Sant’Andrea della Vallen ja Monte Giordanon päätyäkseen Pietarin kirkon aukiolle Castel Sant’Angelosta ammuttujen kunnialaukausten saattelemana.  Päivä oli määrätty yleiseksi juhlapäiväksi. Reitin varrella talot oli koristeltu kallisarvoisin kudonnaisin ja kaikki ikkunat oli valaistu. Koska kaupat ja verstaat oli suljettu, koko Rooma oli saapuvilla kuningatarta vastaanottamassa ja hänelle ojennettiin kaupungin avaimet. Kohokohta oli saapuminen Pietarin kirkkoon ja paavin audienssi Sikstiiniläiskappelissa. Kuningatar otti uuden nimen Maria Christina Alexandra osoittaakseen kunnioitusta paaville sekä myös ihailemalleen Aleksanteri Suurelle. Päivä päättyi kuningattaren ensimmäiseen julkiseen ehtoolliseen. Sen jälkeisillä juhlapäivällisillä kuningatar istui omassa pöydässään aivan paavin vieressä, mikä oli erityinen kunnianosoitus. Matti Klinge teoksessa Kuningatar Kristiina – aikansa eurooppalainen (1990)

Kuningatar Kristiinan hauta on melko näyttävästi esillä Pietarin kirkossa Vatikaanissa. Melkoinen propagandavoitto vastauskonpuhdistajien pirtaan.

Rooman kasvitieteellisessä puutarhassa on tallessa muutamia kuningatar Kristiinan aikaisia kylpyammeita istutusastioina.

Mikäs on kävellessä Villa Farnesinan saleissa paahtavaa hellepäivää paeten? Komea renessanssihuvila on rakennettu samoihin aikoihin kuin Villa Lante. Rafaelin maalaukset, uuden maailman eksoottiset kasvit kattofreskon kukkaköynnöksissä ja paahteisen pihan sitrukset painuivat mieleen.

Yllättäen sähköposteihimme kolahti kutsu vastapäiselle kukkulalle Villa Medicin tapahtumaan, johon osallistuimme mielihyvin:

Taideperformanssi keraamisessa puvussa Villa Medicin puutarhassa. Rooman lämmin ja tummuva ilta. Onko tämä unta?
Villa Medicin kokoelmiin kuuluu runsaasti erilaisia taideteoksia. Tässä vaiheessa marmoripäämitta alkoi olla jo kuvisopettajilla hetkellisesti täynnä.
Rooma eri näkökulmasta. Loimme katseita Villa Lanteen ja Gianicololle tästä näkökulmasta.
Kulttuurikunnon kasvattamista liki 40 asteen helteessä. Iltaisin oli syytä lepuuttaa jalkoja. 🙂

Opettajakurssimme ohjelmaan ei kuulunut vierailua Vatikaanin kuuluisissa museoissa. Kahdella aiemmalla Rooman vierailulla en ollut halunnut haaskata aikaa jonottamiseen, mutta nyt rohkenin tarttua tarjoukseen vapaapäivän kunniaksi, sillä päivälle sattui ilmainen sisäänpääsy. Piipahdus Pietarinkirkossa kostautui ja jono oli kasvanut kortteleiden mittaisiksi. Lopulta yli tunnin jonotuksen jälkeen ovet Vatikaanin museeoon avautuivat.

Jonotusta ja jutustelua muiden turistien kanssa loputtomassa ihmismeressä kohti Vatikaanin museota.
Sikstuksen kappelin ohjeistusta.

Vatikaanin museot on mahdoton ottaa haltuun yhdellä vierailukerralla. Ruuhkat ovat hierveitä tässä yhdessä maailman suosituimmista museoista. Olin varautunut pahimpaan. Yllättäen Sikstuksen kappelissa oli jopa istumatilaa ja muutkin klassikot pääsi näkemään aivan lähietäisyydeltä, vaikka minkäänlaisesta rauhasta ei ollut tietoakaan ja Sikstuksen kappelin ajoittaiset hiljentymispyynnöt tuntuivat turhauttavilta, kun turistijoukko jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen innokasta rupattelua Michelangelon kädenjälkeä hämmästellessään.

Ateenan koulu (ital. Scuola di Atene) on eräs renessanssimaalari Rafaelin tunnetuimpia freskomaalauksia. Se on maalattu vuosien 1509 ja 1510 välillä. Fresko sijaitsee Stanze di Raffaello -nimellä tunnetuissa huoneissa Apostolisessa palatsissa Vatikaanissa. (Wikipedia)

Eeva-Riitta Eerola kertoi taiteen tekemisestään Villa Lanten ateljessa opekurssilaisille.

Opekaveri Amin tekstiä: Tapasimme aamulla instituutin residenssitaiteilijan, taidemaalari Eeva-Riitta Eerolan villan viileässä kellariateljeessa. Ateljee on ollut alunperin pesulatila, mutta residenssikuvanveistäjä Laila Pullisen ehdotuksesta tilasta tehtiin Wihurin suosiollisella avustuksella ateljee. Giannicolo-kukkulan rinteessä sijaitsevan villan ateljeen kolme seinää on maan alla ja neljäs aukeaa lasisena suojaiselle alapihalle.

Aamun parituntinen hujahti syväluotauksessa taiteilijan prosessista, kuvan olemuksen tarkastelusta, havaitsemisesta ja tulkitsemisesta, kuvan välineellisyydestä, pyhyyden kokemuksesta, kuvan ja katsojan välisen ajan ja tilan suhteesta ja esittävän kuvan pelkistämisestä epäkerronnalliseksi. Eerola on kiertänyt koronan rikkomana residenssiaikana Italiassa keskittyen materiaalin ja inspiraation hankkimiseen. ”Prosessi ja altistuminen avaavat uusia suuntia”, kertoo taiteilija polusta, miten kasaamansa aineisto ja aiheisto lopulta päätyy teokseksi asti. Seuraava Eeva-Riitta Eerolan (ryhmä)näyttely tulee olemaan Galleria Helsinki Contemporaryssa syyskuussa.

Italian ja fransiskaanifreskojen innoittamia teoksia joudumme kuitenkin odottamaan vielä hetken aikaa. Päivästä oli luvattu kuuma ja lupaus piti kutinsa. Mittari kapusi neljänkympin yli. Rohkeimmat ryhmästä lähtivät (ilmastoituihin) museoihin ja toinen puoli porukasta karkasi lähihotellin maksulliselle uima-altaalle varjoon lokoilemaan. Iltapäivällä savun haju valtasi tienoon; ainakin yksi ilmanlaatua radikaalisti huonontava maastopalo roihotti menemään jossain kauempana ja ihan altaan lähikulmilla paloi myös.

Kello on tätä kirjoittaessa ilta yhdeksän ja savu haisee vahvasti kaikkialla. Maailma palaa.

Hatunnosto jälleen Amille, joka piiitkän ja kuuman kirkkohistoriapäivän jälkeen jaksoi kirjoittaa ajatuksia ja faktoja ylös: eli ROOMA day 8/14 by Ami

Popparit esiin, nyt tulee TODELLA pitkä kirkkohissa-meets-taidehissapäivitys, jossa katsastetaan kolme eri Roomalaista titulus-basilikaa ja napsitaan nice to know jutskia pitkin historiaa. Saa lukee, mut ei oo pakko😄 Kolmen pysähdyksen vaativa, mutta sitäkin antoisampi kristillisen kirkkotaiteen ja -historian kierros pätsihelteessä (+44).

Tiistaina 28.6. aamulla aloitimme kirkoilla. Ennen klo yhdeksää Rooma todisti kuuliaisen opejonon marssivan instituutin intendentti Simo Örmän perässä aurinkoista tietä eteenpäin ja rinnettä alas kohti Trasteveren kaupunginosaa, missä kuumassa aamussa meitä odotti ensimmäinen kirkkokohteemme Santa Maria in Trastevere.

1.SANTA MARIA IN TRASTEVERE. Trastevere nimenä on muokkautunut sijaintinsa mukaan sanoista Trans Tevere, eli tois’ pual Tiber-jokke. Aukio, jolla basilika sijaitsee, on nimetty vierailemamme Neitsyt Marian kirkon mukaan, Piazza della Santa Maria in Trastevere. Santa Maria in Trasteveren basilikan rakennutti paavi Callixtus I vuosina 221–222 ja viimeisteli paavi Julius I. Kerrotaan, että basilika rakennettiin paikalle, jossa oli 38 eaa. puhjennut vuotamaan öljyvirta- Fons olei-, jonka Trasteveressä asuneet juutalaiset käsittivät enteeksi Messiaan syntymästä. Maapohja on vulkaanista aluetta, eikä ole ihan mahdottomuus, että jonkun näköistä öljymönjää on maasta saattanut varsin hyvin pulpahtaa. Muitakin teorioita ilmiölle on.

Ennen kristinuskon vakiintumista valtionuskonnoksi, toimi Roomassa vain vaatimattomia kristillisiä seurakuntia. Toisen vuosisadan lopussa jaa. näillä seurakunnilla ei ollut virallisia rukoushuoneita tai muita julkisia kokoontumispaikkoja ja kristityt kokoontuivat yksityisasunnoissa, joissa aterioitiin Jeesuksen muistoksi. Kokoontumispaikkoja nimitettiin tituluksiksi. Tällainen ”perhekirkko” on ollut myös alunperin Santa Marian paikalla. Myöhemmin 300-l:lla, kun kristinuskosta tuli Roomassa sallittua, rakennettiin varhaiskristillisen tituluksen tilalle julkiseksi palvontapaikaksi nykyinen basilika.

Kurkistus kirkon lattian alle. Varhaiskristillisiä yksityiskoteja, joiden päälle kirkkoja on rakennettu?

Santa Maria in Trastevere on ensimmäinen Neitsyt Marialle pyhitetty kirkko Roomassa. Alkuperäiseen kirkkorakennukseen lisättiin 700-800 -luvuilla sivulaivat ja aikalailla nykyisessä asussaan Santa Maria on ollut 1100-luvulta lähtien; istuva paavi Innocentius II käytti rakennustyöhön Caracallan kylpylän raunioista purettuja kiviä. Kirkkorakennus on Basilica minor, mikä on paavin myöntämä kunnianimi tärkeimmille kirkoille riippumatta siitä, ovatko ne varsinaisesti arkkitehtuuriltaan basilikoja. Niille, joiden kirkkoarkkitehtuurin terminologia ei ole ihan tuoreessa muistissa: basilika on kiva yrtti, mutta kirkkoarkkitehtuurin maailmassa se tarkoittaa suorakulmion muotoista, kolmi- tai useampilaivaista kirkkorakennusta, jossa keskilaiva on muita laivoja korkeampi niin, että valo pääsee sisään sen yläosan ikkunoista. Laivassa ei ole buffaa, eikä pallomerta, vaan se tarkoittaa kirkkoarkkitehtuurissa pitkänomaista tilaa tai tilan osaa. Kirkon päälaiva ulottuu eteishallista (nartheksista) kuoriin, ja sitä reunustavat mahdolliset sivulaivat, jotka on erotettu päälaivasta pylväsrivillä.

Santa Maria Trasteveresta löytyy Pietro Cavallinin 1200-luvun mosaiikkitöitä ja upea cosmaattinen lattia. Tunnistettava ladontatyyli on saanut nimensä Cosmatin käsityöläisten perhepajasta. Tämän upotetun koristemosaiikkityylin toi Euroopan koristetaiteeseen 1200-luvulla marmorityöntekijä nimeltä Lorenzo Cosmati, joka oli kotoisin Rooman esikaupunkialueelta Anagnista. Lorenzo hankki taitonsa kreikkalaisilta bysanttisvaikutteisilta mestareilta ja seurasi jonkin aikaa heidän työskentelytapaansa, mutta uransa alussa kehitti em. omaperäisen tyylin. Bysanttilaisista perinteistä ja vaikutteista ammentaneen Cosmatin tyyli kehittyi koristeelliseksi arkkitehtoniseksi mosaiikkiksi, jonka värit ja muotoilut ovat voimakkaita. Perhepajaksi laajentuneen ammattikunnan kanssa Lorenzo käytti signature-ladontaansa yhdessä tavallisten tai veistettyjen marmoripintojen kanssa.

Basilikan cosmaattisessa lattiassa on käytetty myös punasävyistä porfyyrikiveä, joka oli sallittu vain paavilliseen käyttöön. Kirkon pylväistö on tuotu jostain puretusta pakanakirkosta; tarinan mukaan tähän liittyy jokin kostotoimenpide, jolla kuitattiin joitain vanhoja kirkollisia kalavelkoja ja valtakamppailukaunaa pois. (Täytyy tarkistaa tarina vielä Simo Örmältä!). Kirkon alttarilta löytyy niin taidokkaasti tehtyjä Cavalliini-mosaiikkeja, että ne näyttävät maalauksilta; vasta ihan läheltä katsottuna teokset osottautuvat hyvin pienikokoisista mosaiikeista kuvatuiksi raamatullisiksi tapahtumiksi.

2. SANTA CECILIA – muusikoiden pyhimys.

Kirkkoon tullaan sisäpihan läpi. Kirkon lattiassa on kurkistusaukko, josta hyvän fikkarin ja tarkkojen silmien avulla pitäisi varhaiskristillistä asumustoa näkyä; asumustoa joka legendan mukaan on kuulunut juuri Cecilialle. Pikku maksua vastaan, pääsee tätä myös ihan virallisesti katsomaan.

Alttarin etualalla makaa Modernon veistämä kuolevan Cecilian marmoriveistos. Paavi Pascal I on legendan mukaan pelastanut Cecilian sarkofagin ja maalliset jäänteet Rooman katakombeista. Cecilian jäänteet kerrotaan haudatun basilkan alttarin alle, Modernon uskossaan vahvan Cecilia-veistoksen kohdalle. Kuvanveistäjä Stefano Maderno oli paikalla kun Antonio Bosio ja Carlo Sfondrato vuonna 1599 avasivat Cecilian sarkofagin. Modernon kerrotaan veistäneen Cecilian juuri siinä asennossa, kuin ruumis arkusta löytyi.Pohdimme tuota Modernon veistämän Cecilia-patsaan kasvojen peittämistä ja arvelimme sen johtuneen kiduttamisen ja rusikoinnin vuoksi: Moderno halusi ehkä kuvata Cecilian kokemaa vainoa, mutta ei halunnut esittää rujoksi piestyä marttyyriä ja antoi näin pään ja kasvot peittämällä taiteellisen armon käydä oikeudesta.

CAVALLININ FRESKOT LUOSTARISSA. Santa Cecilian yhteydessä toimii benediktiläinen nunnaluostari. Suurin ja merkittävin luostarin taideaarteista on Pietro Cavallinin fragmentaarinen ”Viimeinen tuomio”-fresko (1293), joka on nähtävissä säilyneeltä osaltaan, sillä suurin osa tästä upeasta freskosta katosi, kun kirkon sisätilat uusittiin 1700-luvulla.

Pyhän Sabinan basilika.

3.PYHÄN SABINAN BASILIKA

Kuuman päivän viimeinen erkoiskoe: kiipeäminen Aventinus-kukkulalle, auringon räköttäessä liki viidenkympin hellettä pohjoisen vandaalisakin niskaan. Meinasi usko loppua ja toivokin hiipua kiivetessä, vaikka mäki ei ollut juur kummoinen.

Aventinuksen kukkulan juurella katsastettiin, kuinka turistit tunkivat ranteitaan Totuuden torven, eli Santa Maria in Cosmedin -kirkon portiikkikäytävässä sijaitsevan Bocca della Veritan suuhun. Reliefi ja kirkko sijaitsevat Forum Boarumin (eläintori) reunalla, jossa sijaitsee myös Rooman tasavallan ajalta kaksi vanhinta temppeliä, joista ensimmäinen on Herculeksen pyörötemppeli 200-luvulta ja joka on Rooman vanhin säilynyt marmorirakennus. Toinen torin temppeleistä on Portunuksen temppeli. Portunus oli avainten, ovien, karjan ja viljavarastojen jumala.

Bocca della Verità eli Totuuden suu. Loma Roomassa -leffasta tuttuja turistikohteita.

Forum Boariumilla järjestettiin tiettävästi myös ensimmäinen gladiaattoritaistelu, jotka myöhemmin siirrettiin sitten Forum Romanumille. Kannatti kuitenkin kiivetä eläintorilta ylös Aventukselle. Kukkulalta näki taas yli Rooman, ja suoraan Villa Lantelle kaupungin toisella laidalla olevan Giannicolo-kukkulan rinteellä. (Giannicolo ei muuten ole yksi ”niistä” Rooman seitsemästä kukkulasta).

Armollinen korkeiden pinjojen puistikon varjo ja nasone-lähde helpottivat ja viilensivät oloa toviksi. Sabinen basilikan paikalla (sen alla) sijaitsi aluksi Titulus Sabenae, eli Sabine on myös titulus-kirkko. Sabinae niminen nainen on siis varhaiskristillisellä ajalla antanut kotinsa esikristittyjen kokoontumispaikaksi. Tituluksen päälle sitten rakennettiin basilika neljännellä vuoisadalla. Kirkon perustaja Pietro Illyrialainen, rakennutti kirkon noin 422-432. Roomalaiset ymmärsivät kierrätyksen päälle ja rakennustarvikkeita haettiin pitkin Roomaa, raunioista ja hajonneista rakennuksista. (Kierrätys osin tietty kostautuu meille, kun upeista marmoripatsaista tehtiin laastijauhoa).

Siirryimme Pyhän Sabinen basilikan ovelle. Ja sepä ei olekaan ihan mikä ovi hyvänsä! 400 jaa. taidokkaasti tehty, raamatullisia tapahtumia esittävä sisäänkäynti, joka on kasattu kaiverretuista sypressipuukaseteista. Kokonaismitaltaan ovi on ehkä n. L3m x K7m. Taidehistoriakulmalta katsottuna ovella on iso merkitys, sillä oven ylävasemmassa kulmassa on kasetti, joka tiettävästi on ensimmäinen ristiinnaulitsemista esittävä kuva, joka on säilynyt meidän ajallemme.

Kirkon pylväikkö, kuten monen muunkin kristillisen basilikan pyväiköt tai pylväskapiteelit, on peräisin puretuista pakanallisista temppeleistä. Kristilliset basilikat olivat tilastrategialtaan taidokkaasti suunniteltu: palvonnan fokus on sijoitettu suoraan sisäänkäyntiä vastapäätä olevalle päädylle, pylväiköt ja sivulaivat tuovat tilaa ja ”kaikille paikkoja riittää”-ajatus toimii. Näin uusi uskonto sai kannattajia helposti: isot, visuaalisesti mielenkiintoiset tilat (tuolloin mosaiikit vielä olivat paikoillaan), väkeä mahtui palvomaan ja kaikilla yhteiskuntaluokilla oli mahdollisuus tulla.

Paahtava helle kääntyy pitkän ja mielenkiintoisen päivän jälkeen illaksi. Oli upeaa kerrata päivän tapahtumia hyvällä opejoukollamme italialaista ruokaa ja juomaa nauttien.

Ja kun opekurssin harvinainen vapaapäivä koittaa, eivät kuvisopet pysy pois museoista. Roomassa on vaan niin paljon nähtävää:

Galleria Doria Pamphilj oli elämys. Erityisen mielenkiintoiseksi yltäkylläisen sukupalatsin esittelyn teki helppo ääniopastus, jonka sai matkaansa huoneissa kuljeskellessa. Millaisia yksityispalatseja kaupunki pitääkään sisällään?

Caravaggio
Kokoelmien ylläpito vaatii jatkuvaa kunnostamista, restaurointia ja konservointia. Maalauksen huoltotyö meneillään museossa.

Palazzo Bonaperten ilmastoitu ja nykyaikainen taidegalleria toi mahtavaa kontrastia ylenpalttisen Galleria Doria Pamphiljin jälkeen. Minulle uusi tuttavuus kuvaveistäjä JAGO käsittelee marmoria nykyajan keinoin ja aihein. Mielenkiintoista nykytaidetta, joka virvoitti historian kyllästämiä aivoja.

Ja sitten jälleen aurinkoa ja hellettä pakoon museon viileyteen. Aivojen kätköistä yritin kaivella kaikki tietoni Napoleonista ja Napoleonin suvusta. Ilmaisessa museossa oli runsaasti suvun muistoesineitä, ajan pukuja, huonekaluja ja maalauksia. Sekä riittävän viileää viihtymiseen!

Monesko tiramisu Rooman reissulla? Vapaapäivinä hajaannuimme eri puolille Roomaa ja hyvien kokemusten myötä vierailuvinkkejä vastaanotettiin seuraavien päivien varalle ahnaasti.

Trasteveren yössä.

Arkkitehtuurikävelyllä.

Rakennustyömaan aitaa. Älä katso silmiin. Medusan pää!

Saimme pääsyliput Galleria Borgheseen illalle ja sujahdimme taksilla taidekierrokselle klassikoiden äärelle. Caravaggion ja Rubensin maalauksia, Berninin uskomatonta marmoria ja häkellyttäviä kattofreskoja. Elämyksille tuntui olevan edelleen tilaa ja hämmästyä voi yhä uudelleen. Miellyttävä taidegalleriakokemus!

Taivas avautuu! Galleria Borghesen uskomattomia kattoja.
Apollo ja Daphne. Metamorfoosi ihmisestä oliivipuuksi. Uskomaton!

Palazzo Cipollan London calling -näyttelyssä annos brittiläistä nykytaidetta ilmastoidussa ja uudenaikaisessa galleriassa. David Hockney, Micheal Craig-Martin, Sean Scully, Tony Cragg, Anish Kapoor, Julian Opie, Grayson Perry, Yinka Shonibare, Jake and Dinos Chapman, Damien Hirst, Mat Collishaw, Annie Morris, and Idris Khan. Mieleen jäi erityisesti erityisesti Mat Collishawin kineettinen ja zoetrooppimainen teos:

Arkkitehtuurikävelyllä modernin Rooman kaduilla. Anu Koposen johdolla tutustuimme Garbatellaan ja moderniin arkkitehtuuriin. Pittoreskin ja puistokaupunki-ideaa jalostavan Garbatellan kontrastina näimme suoralinjaista Mussolinin ajan kaupunkisuunnittelua EURissa, jossa oli tarkoitus pitää 1942 suuri Maailmannäyttely. Sota sotki suunnitelmat.

Vapaapäivänä Rooman luterilaisella hautausmaalla. Runebergin lapset, Johannes Takanen… Tarinoita hautakivien ja historian kerrostumien takaa.

Kuvanveistäjä Walter Runebergin suuri suru. Runeberg työskenteli Roomassa 1870-luvulla pitkään.

Muistikortit ja puhelinten kapasiteetti oli täynnä Rooman pittoreskeja näkymiä ja muistiinpanoja (joihin kuvittelee palaavansa vielä paremmalla ajalla). Viimeisen viikonlopun jälkeen koittaisi kotiinpaluu. Vielä käveleskelyä helteisen huumaavilla oleanterikaduilla ja piipahdus ilmaisiin museoihin, gallerioihin ja nähtävyyksiin.

Kulttuurin kyllästämin aivoin Hendrik Christian Andersenin unohtuneelta vaikuttava museo oli erikoinen elämys. Ei tietoakaan Vatikaanin museoiden tai keskikaupungin ruuhkista. Ihmisvartaloita huoneittain ja muistomerkkiluonnoksia vuosien takaa. Huoneen laidalla nykytaiteilija Yinka Shonibaren taideteos käy värikäiden kankaiden avulla keskustelua veistosten kanssa.

Viimeisen päivän kulttuuriähkyssä vielä viimeisillä voimilla valokuvauksen klassikko Robert Doisneau ja Museo dell’Ara Pacis. Pääkoppa niin täynnä, että antiikin marmorit eivät juuri hätkäyttäneet, nautintoa sai enemmän jälleen museon ilmastoinnista ja alle 30 asteen olotilasta. Oli selkeästi jo hiljalleen kotiinlähdön aika. Opekurssi oli tehnyt tehtävänsä ja kotiinviemistä oli aivoissa yltäkylläisesti. ❤

Kiitos Suomen Rooman instituutti, Villa Lante ja kiitos Kuvataideopettajat Kuvis ry. Kiitos matkakollegat! Ikimuistoinen reissu. Arrivederci Roma!

Arttu vietti syysloman abiturientti Lauran kanssa Roomassa. Katso leppoisat lomakuvat Arttu-sivulta:

ARTTU IN ROME, ITALY

Arttu in Italy

Arttu continued his fearless adventures in the city of wonders of antiquity, Rome.

Blog Stats

  • 166 184 hits