Maalikuvia Oulun kirkkomaalla

Joulun tunnetuimpia kertomuksia on Charles Dickensin 1843 kirjoitettu Joululaulu, joka tunnetaan Suomessa myös nimellä Saiturin joulu tai Jouluaaton aave. Kuudessa viikossa kirjoitettu tarina sai valtavan suosion, ja sen sanotaan vaikuttaneen käsityksiimme joulun hengestä enemmän kuin minkään muun kaunokirjallisen teoksen. Dickensin victoriaanisen ajan estetiikkaa ja joulutapoja jäljitellään edelleen lukuisten elokuvaversioiden ja kirjakuvitusten innoittamana.

KU1-kurssin etäopetuksen yhdeksi tehtäväksi valikoitui Ouluun sijoittuva Lassi Luntenius -tarina, joka ei ole liian jouluinen, sillä tehtävää jatkettiin vielä tammikuussa. Koko 3. jakso sujui etäopetuksessa korona-pandemian vuoksi ja niinpä harjoitusta varten tehtiin luonnoksia kotiolosuhteissa. Tarkastelimme yhdessä kaikkien kurssilaisten töitä arviointiviikolla.

Tutki ihmisen piirtämistä ja mittasuhteita piirtämällä croquis-piirroksia katsomalla esim. valitsemassi elokuvaa tai tv-ohjelmaa ja pysäyttämällä kuvaruutu 3-6 minuutiksi piirtämisen ajaksi. Voit myös harjoitella ihmisen piirtämistä perheenjäseniä mallina käyttäen. Tutki mittasuhteita, valoja ja varjoja.  Opettaja kertoo croquis-piirtämisestä eli nopeasti ihmisen minuuttipiirtämisestä oppitunnilla.

• Luonnostele jokin Lassi Luntenius -tarinan tapahtuma. Etsi netistä mallikuvia esim. Oulu-näkymiin, ihmishahmoihin, maisemiin. Voit yhdistellä erilaisia mallikuvia piirroksessasi tai käyttää piirtämiäsi croquis-piirroksia hiilipiirroksen lähtökohtana. 
• Tee luonnosten jälkeen mustavalkoinen hiilipiirros jostakin Lassi Lunteniuksen tarinan tilanteesta valkoisen litoposteripaperin karkealle puolelle. Voit käyttää myös lyijykynää työsi luonnosteluun ja tekemiseen. Hiiltä sormella levittämällä saat aikaiseksi hienoja valöörivaihteluja. Voit piirtää piirroksen laitaan tummuusasteikon ”valöörimadon”, jolla osoitat, että osaat tehdä eri tummuusasteita. 

Tarina on tapahtunut jouluaattona Oulun kaupungissa, kauan, kauan aikaa tätä ennen – niin kauan aikaa, että juttu mahtaa olla tosi, koska esi-isämme täyttä totta sen uskoivat. Oululainen haudankaivaja Lassi Luntenius oli häijynkurinen, kateellinen ja tuiman näköinen mies – ihmisiä pakeneva jörö, joka ei menestynyt kenenkään muun kuin itsensä ja wanhan potellinsa kanssa. Jouluaattona, vähän ennen pimeän tuloa, ilkeä Lassi Luntenius lähtee lapio olallaan Kajaanintulliin vanhalle maantielle, joka vie Oulun kirkkomaalle. Lunteniusta ärsyttää ilosta kiljuva pikkupoika, joka juoksee laulellen joululeikkeihin Linnankadulle. Hän pieksää poikaa päähän porttikongin hämärässä viisi tahi kuusi kertaa lyhdyllään, niin että poikaparka juoksee ulvoen tiehensä. Ilkeä ja synkkä haudankaivaja on vahingoniloinen ja juo hautausmaalla potelistaan ruplan rommia. Äkisti hän huomaa piippalakkisen mörön, pelottavan keijukaishaamun.

Eräällä hauta kiwellä juuri hänen wierellään istui kummallinen olento, jonka näöstä Luntenius heti huomasi, ettei se kuulunut tähän maailmaan. — Hän istui aiwan järkähtämättömänä; kielensä riippui ulkona, ikäänkuin pilkan wuoksi, ja hän irwisteli Lassille niin ilkeästi, kuin waan möröt osaawat sitä tehdä.

Kummituksen nauraessa Luntenius näkee kirkon akkunain yhtäkkiä kaupungissa niin valaistuvan, kuin jos tuhansia kynttilöitä oli siellä sytytetty. Urkujen soidessa kirkosta kömpii joukoittain hautakivillä hyppiviä pahaenteisiä keijukaisia.

“Jo alan peljätä, että nuo ystäwäni tahtowat sinua omakseen”, sanoi keijulainen ja pudotti kielensä wielä pitemmälle suusta ulos – ja hirwittäwä kieli se olikin. Pääpöppö riuhtaisee Lunteniuksen hautaholviin, jossa hänelle juotetaan väkisin leimuavaa juomaa. Lassin silmistä valuvat vedet ja karmeat keijukaiset potkivat häntä kipeästi useaan otteeseen.

Pöppö näyttää jouluyön aikana opetukseksi tälle kelwottomuuden ja kateuden miehelle muutamia maalikuvia, näkyjä onnellisen ja iloisen perheen ruokahetkestä, rakastetun lapsen tunteikkaasta kuolemasta, isän ja äidin vanhuudesta ja viljavasta luonnon kauneudesta Oulun Merikosken rannoilla, jotka sulattavat Lunteniuksen paatuneen sydämen jouluaamuksi.

Dickensin Saiturin joulu -kirjan tarinan tapaan kyyninen Luntenius ymmärtää Oulun kirkkomaalla joulupäivän valjettua, että kun hän asetti kaikki pahat puolet maailmassa sen hyviä puolia wastaan, niin hän tuli siihen päätökseen, että maailma, jossa elämme, kuitenkin on hyvä ja soma maailma.

Ruplan rommia runsaasti maistellut Lassi Luntenius herää jouluaamun valjetessa Oulun kuuraiselta kirkkomaalta, ja hänestä on tullut uusi ihminen. Kuitenkin häntä peljätti, että kaupungissa tehtäisiin pilkkaa hänen katumuksestaan ja mielenmuutoksestaan. Hän epäröi wähän aikaa ja sitte kääntyi hän toiselle suunnalle, hakemaan elatustaan mistä hyvänsä.

Kun hän kymmenen vuoden kuluttua palasi keppikerjäläisenä, leinitautisena, mutta nöyränä ja alamaisena vanhuksena takaisin kotiseudulleen, hän kertoi tarinansa kirkkoherralle, joka kertoi Oulun pormestarille, ja lopulta tarina levisi kaikkien tietoon.

Moraalitarinan opetuksena kirjoittaja Mellin alleviivaa viinan kiroja erikoisesti jouluaikaan ja erakoituvan synkkää mieltä: Juttu on siis opettavainen siten, että jos joku ihminen joulu-iltana käwelee nirppaana ja äreänä ja juopi yksinänsä, niin hän ei woi hiukkaakaan paremmin, jos wäkewä juoma on waikka yhtä monta pykälää wahwaa, kuin jota Lassi sai keijulaisten kellarissa.

Lassi Luntenius –työ osoittautui minulle haastavammaksi. Minulla ei aluksi ollut hajuakaan, mitä aikoisin piirtää. Tiesin kuitenkin, että haluaisin Oulun tuomiokirkon taustalle, joten aloin sommittelemaan ja miettimään enemmän tarinan juonta. ​Ensin mietin tarinan kohtaa, jossa Lassi on Oulun kirkkomaalla ja juo ruplan rommia. Aloin jo kuvittamaan, kun minuun iski toinen idea ja päätin jättää sen hetkisen työn sikseen.​ Etsin netistä mallikuvia ja päädyin loppuen lopuksi kuvittamaan seuraavan tilanteen: ”Jouluaattona, vähän ennen pimeän tuloa, ilkeä Lassi Luntenius lähtee lapio olallaan Kajaanintulliin vanhalle maantielle, joka vie Oulun kirkkomaalle. Lunteniusta ärsyttää ilosta kiljuva pikkupoika, joka juoksee laulellen joululeikkeihin Linnankadulle.”

KU1- kurssin tavoitteena on, että opiskelija

● tutkii kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin sisältöjä, ilmiöitä, prosesseja ja toimintatapoja käyttää kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin keinoja kuvailmaisussaan ja tekee omakohtaisia ratkaisuja

● tarkastelee omia ja muiden kuvakulttuureja sekä taiteen, median ja muun visuaalisen kulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä

● tutkii kuvataidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä tarkastelee erilaisia kuvia teoksen, tekijän ja katsojan näkökulmista kuvatulkinnan menetelmiä käyttäen

● ymmärtää kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksen omassa elämässään, yhteiskunnassa ja globaalissa maailmassa.

Keskeiset sisällöt

● omat kuvat identiteettien rakentajina, kulttuurisen moninaisuuden ilmentäjinä ja kulttuuriperinnön uudistajina

● vaikuttaminen omissa ja muiden kuvissa, taiteessa, mediassa ja muissa ympäristöissä

● erilaiset käsitykset taiteesta ja muusta visuaalisesta kulttuurista

● kuvataiteen käsitteistö, kuvatyypit ja kuvastot kuvalliset, sanalliset ja muut kuvatulkinnan keinot

● taiteen, median ja muun visuaalisen kulttuurin ajankohtaiset ilmiöt