You are currently browsing the tag archive for the ‘lohikäärme’ tag.

Juho viimeistelee makkaratekniikalla käsinrakennettua keramiikkaruukkua. Ruukun pinnalla kiemurtelee kiinalainen lohikäärme.

KU2  ja KU9 kurssilaiset tutustuivat Kiinan keramiikkataiteeseen, jonka jälkeen teimme keramiikkaveistoksia. Aiheeksi muotoutuivat opiskelijoiden mielikuvat Kiinasta: kiinanmuuri, paperi, riisinviljely, bambu, itämaiset kirsikkapuut ja karppilammet. Kiinan mytologiassa esiintyvät lohikäärmeet sopivat hyvin keramiikan koristeluun. Länsimaisessa kulttuurissa prinssi tai pyhä Yrjö surmaa lohikäärmeen, paholaisen symbolin ja pelastaa prinsessan, mutta Kiinassa moinen ei tulisi kuuloonkaan: lohikäärme edustaa hyvää. Lohikäärme on rohkeuden symboli ja esimerkiksi hyvää tekevän sateen tuoja. Kuuntele lohikäärmeiden merkityksestä Kiinan kulttuurissa.

Tutustu upeaan panoraamaan kiinanmuurista.

Pelargonian lehdistä ja keramiikkatyön muodosta tehtiin luonnoksia.

Keramiikkatyön koristeaiheeksi sai valita Kiinan kulttuurin tai koristelun saattoi tehdä myös konkreettisemmasta aiheesta, luokassa kasvavasta tuoksupelargonian lehdistä.

Ruukun pinnan reliefin aiheena on luokassa kasvavan tuoksupelargonian lehti.

Kipsinnen Nefertiti ja kuvisluokan pelakuut.

Itse tehtyihin keramiikkaruukkuihin sai halutessaan istuttaa pelargonian alun.

Keramiikkaveistoksessa on tutkittu kankaan laskostumista ´draperiaa´ja taisteluun jännittyneen ihmisen anatomiaa. Matias. Suurikokoisen ruukun kyljessä on kiinalaisia kirjoitusmerkkejä.

Lohikäärmeiden kiemuroita raakapolttoon menevässä Emilian keramiikkaruukussa.

Riksakyydissä on ilotulitelaatikoita. Etualalla kaksi Kiinan keramiikkataidetta mukailevaa sammakkoa.

Raakapolttoon menevät työt kuivumassa.

Lohikäärme. Keramikkkaruukkussa kiemurteleva lohikäärme on tehty makkaratekniikalla, lohikäärmeen suomukuviointi on paineltu saveen ja lopuksi työ on maalattu akvarelleillä. Juho

Joo tässä olis tälläinen loistava lochness vesilohikäärme tuotoksena, työstä hajosi siipi ihan palasiksi, joka ei näy kuvassa. Idea vesihirviöön tupsahti sattumalta Wasingtonin vapauden obeliskista johon Matias otti ja pyöräytti obeliskin mutkalle joka näytti aivan lochness hirviöltä. Kiitos idean avusta Matiakselle. Lauri

Terrakottasoturin pää. Nicole

KU9 Kuvanveisto ja keramiikka -kurssilla vierailtiin Raahen museossa tutkimassa kirkkosalin barokkienkeleitä ja pyhimyskuvia. Raahen museon yläkerrassa on merimiesten ja matkalaisten kaukomailta tuomia matkamuistoja kaukomailta,  esineistöä myös Kiinasta.

Raahen museossa KU9-kuvisryhmä tutki Kiinasta tuotua esineistöä. Raahen museon kokoelmat on portti maailman kulttuureihin! Kiinalaisia nukkeja museon vitriinissä.

Lasitusharjoituksia valusaviastioihin. KU9 Kuvanveisto- ja keramiikka -kurssin näyttely koulun pääportaikossa.

KU2-kurssilaisten tekemiä ruukkuja, joiden koristeaiheina on Kiina tai vaihtoehtoisesti luokan sitruunalle tuoksuvan pelargonian lehdet.

Etualalla on kiinalaisaiheinen ruukku, jossa kuva-aiheina on lohikäärme ja pionit. Pioni sen takia, koska se on kiinan kansalliskukka. Ruukusta tuli aika iso, koska sitä oli hauska tehdä ja se vain tuntui kasvavan kuin itsestään.  -kristiina

Blog Stats

  • 169 742 hits