You are currently browsing the tag archive for the ‘savi’ tag.
KU9-kurssilla tehtiin lasitusharjoituksia pienille keramiikka-palasille, joista sai tehdä koruja, jääkaappimagneetteja ja avaimenperiä. Keramiikan ja lasittamisen maailmaan päästiin hyvin tekemällä reliefit. Jugendista ja Art nouveausta inspiraation saaneita keramiikkareliefejä syntyikin erilaisista aiheista, joissa tyylikauden lisäksi oli runsaasti luonnonmuotoja.
Syyskuun lämpimät päivät houkuttivat ulos maa- ja ympäristötaiteen pariin. Lukion lähiympäristöön luonnonmateriaaleista syntyneitä töitä esiteltiinkin kuviksen blogissa jo aiemmin.
Lopputyönsä kurssilaiset tekivät valitsemastaan aiheesta. Innoittajana saattoi olla Louise Nevelson upeine reliefeineen. Osa Nevelsonin töistä on kuin assemblaaseja. Lopputyönä syntyi myös keraamisia hahmoja, joiden siivet syntyivät monenkirjavista materiaaleista aina pitsiliinoista metallilankaan asti. Ympäristöön sulautuvat kanaverkkoveistokset olivat kolmas lopputyövaihtoehto.

Japanilainen paperitaittelu, origami sai uuden ilmeen kun Aliisa teki origamikurjista kimalteella kuorrutetun kultaisen taideteoksen.

Pitkulakissa kiipeilee koulun käytävillä. Tassut savea, ruumis kangasta ja etu-, sekä takapää kanaverkkoveisto-tekniikalla. Riikka ja Pasi
Dragonfly Halusin tehdä siipityön, koska se oli mielestäni kiinnostavin. Päätin tehdä lohikäärmeen, koska muut ideat eivät olleet toteuttamiskelpoisia (ainakaan materiaalista savi). Lohikäärmeen ruumiin teossa kesti monta kuvistuntia, mutta se oli sen arvoista. Työ oli jokseenkin epävakaa ja pelkäsin sen hajoavan raakapoltossa. Se onneksi säilyi muutamaa halkeamaa lukuunottamatta ehjänä. Lasitin työn vihreällä lasitteella, koska huoneessani ei ole vielä vihreää lohikäärmettä. Siivet olivat hankalat. Alkuperäinen ajatus oli käyttää silkkipaperia, mutta se ei kuultanut läpi kuten olisin halunnut, joten laitoin pelkät rautalangasta tehdyt kehikot ja roiskin niihin kultamaalia. Liimasin myös kultaisia helmiä lohikäärmeen hännän viereen, aivan kuin se vartioisi aarretta. Kuten lähes jokaisessa tarinassa ja mytologiassa kerrotaan, lohikäärmeet ovat kullan ja muiden kauniiden asioiden perään, joita he vartioivat, ettei kukaan vie niitä niiltä. Työtä oli kiva tehdä ja se haastoi juuri sopivasti. Meri
Tein lopputyöksi savesta karhuhahmon. Päätin lopputyöaiheen heti kun kuulin tehtävän. Päätin tehdä savesta eläinhahmon ja päädyin pienen suunnittelun jälkeen valitsemaan karhuhahmon. Työstin savea muotoilemalla ja kaivertamalla. Siivet tein rautalangasta taivuttelemalla ja punomalla. Lopuksi maalasin hahmoni ruskealla peitevärillä. En käyttänyt sitä uunissa. Ilari
Muisto kodista Savesta valmistettu koira syntyi hetken mielijohteesta kun en vain keksinyt mitä tekisin siipien kaveriksi. Vaikka työn suunnittelu vei useita tunteja, itse valmistukseen ei kulunut kauaa. Olen tyytyväinen, että työ onnistui noin hyvin paineen alla ja kaikki, lasituksen väri, siipien koko ja muoto sopivat niin hyvin yhteen. Aiheena raahekoira on minulle tosi tärkeä, sillä varsinkin juuri oman kotikaupungin historia on lähellä sydäntäni. Jaana

Kultainen kaupunki on saanut inspiraationsa Nevelsonin reliefeistä. Milka ja Venla tekivät kaupungin yhteistyönä.
Kynsilakkastadi ”Kynsilakat asuvat suurkaupungissa Kynsilakkaplaneetalla. Ihmisille ne näyttäytyvät kynsilakkojen muodossa, mutta ulkomuoto on todellisuudessa karmeampi. Meille tutut ja turvalliset kynsilakat ovat todellisuudessa ulkoavaruuden ufoja!” Päätimme tehdä reliefin, sillä tykkäämme näperrellä ja muut vaihtoehdot eivät houkutelleet niin paljon. Idea lähti muodostumaan kynsilakkapulloista ja maisemaksi melkein itsestään syntyi suurkaupunki. Kynsilakkapullot teimme savesta ja ”talot” ovat maitopurkkeja. Autot, mopot ja ufot löysimme kotoa vanhojen lelujen joukosta. Kokosimme reliefin kuumaliimalla. Väri oli aluksi ongelma, mutta lopulta totesimme, että kultainen kuvastaa hyvin suurkaupungin tunnelmaa. Työ piti maalata useaan kertaan, kaksi kertaa spraymaalilla ja kerran akryylimaalilla. Työtä oli mukava tehdä, kun saimme yhdistellä savityötä ja muuta askartelua. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen.” Venla ja Milka

Venlan luonnoksia ja lasituskokeiluja. Lasituskokeiluista saatoi tehdä kauniita jääkaappimagneetteja.

Iidan enkeli on lasitettu kraklatulla lasitteella. Siivet se on saanut virkatuista liinankappaleista.
Meren äärellä Tämä työ on saanut paljon vaikutteita merestä, sillä idea lähti liikkeelle laatikossa jo pitkään lojuneista simpukoista. Tukevalle taustalle on liimattu erilaisia pikkuesineitä ja työhön on liitetty myös punottuja lankoja kehistämään ja pehmentämään sitä. Väriksi valitsin vitivalkoisen sijasta vähän pehmeämmän norsunluun sävyn. Olen hyvin tyytyväinen työhöni, enkä lähtisi siinä mitään muuttamaan. Se sopisi mielestäni hyvin esim. meren rannalla sijaitsevan mökin seinälle meren aaltojen jatkoksi. Emmi
KU2 kurssilla tehtävänä oli muotoilla savesta kannellinen ruukku, jonka ulkoasu viittaisi johonkin tuoksumuistoon. Sanotaan, että hajuaisti on suorin tie muistoihin. Väitteen todenperäisyyttä kokeilimme kurssin aluksi kun tavoitteena oli pelkän hajuaistin perusteella tunnistaa eri tuoksuja luokassa kiertävistä pilttipurkeista.

Hajuaisti toi mieleen muistoja. Kaneli, sitruuna, kardemumma, kloori, rommi, vanilja, partavesi, anis...
Hajuaisti johdatti muistoihin.
” Tää on haju on pullasta, leivontapäivä!”
”Uimahalli!” ”Karkkipäivä!” ”HYI!” ”Valkosipuli!”
Tuttujen ja tuntemattomien tuoksujen jälkeen aloitettiin keramiikkaruukun luonnostelu, joissa visualisoitiin ruukun muotoon hajumuisto. Kalan haju, vastaleikatun nurmikon tuoksu, sipuli paistumassa pannulla…
Mainostoimistoissa ja muotoilijoiden työssä pakkausten ja esineiden herättämät mielikuvat vaikuttavat kuluttajien ostopäätökseen. Hankitojen perusteena toimivuuden lisäksi on myös esteettinen ulkoasu, joka vetoaa valittuun asiakasprofiiliin. Haasteena keramiikkatehtävässä olikin tuoda kuvalliseen muotoon harkituksi keramiikkaruukuksi valittu tuoksumuisto ja tuoksun tunnelma. Nopeaa, luovaa teollisen tuotteen ennakkoluulotonta ideointia voi harjoitella vaikka tämän nettisivun avulla.

Juho viimeistelee makkaratekniikalla käsinrakennettua keramiikkaruukkua. Ruukun pinnalla kiemurtelee kiinalainen lohikäärme.
KU2 ja KU9 kurssilaiset tutustuivat Kiinan keramiikkataiteeseen, jonka jälkeen teimme keramiikkaveistoksia. Aiheeksi muotoutuivat opiskelijoiden mielikuvat Kiinasta: kiinanmuuri, paperi, riisinviljely, bambu, itämaiset kirsikkapuut ja karppilammet. Kiinan mytologiassa esiintyvät lohikäärmeet sopivat hyvin keramiikan koristeluun. Länsimaisessa kulttuurissa prinssi tai pyhä Yrjö surmaa lohikäärmeen, paholaisen symbolin ja pelastaa prinsessan, mutta Kiinassa moinen ei tulisi kuuloonkaan: lohikäärme edustaa hyvää. Lohikäärme on rohkeuden symboli ja esimerkiksi hyvää tekevän sateen tuoja. Kuuntele lohikäärmeiden merkityksestä Kiinan kulttuurissa.
Tutustu upeaan panoraamaan kiinanmuurista.
Keramiikkatyön koristeaiheeksi sai valita Kiinan kulttuurin tai koristelun saattoi tehdä myös konkreettisemmasta aiheesta, luokassa kasvavasta tuoksupelargonian lehdistä.

Keramiikkaveistoksessa on tutkittu kankaan laskostumista ´draperiaa´ja taisteluun jännittyneen ihmisen anatomiaa. Matias. Suurikokoisen ruukun kyljessä on kiinalaisia kirjoitusmerkkejä.

Riksakyydissä on ilotulitelaatikoita. Etualalla kaksi Kiinan keramiikkataidetta mukailevaa sammakkoa.

Lohikäärme. Keramikkkaruukkussa kiemurteleva lohikäärme on tehty makkaratekniikalla, lohikäärmeen suomukuviointi on paineltu saveen ja lopuksi työ on maalattu akvarelleillä. Juho

Joo tässä olis tälläinen loistava lochness vesilohikäärme tuotoksena, työstä hajosi siipi ihan palasiksi, joka ei näy kuvassa. Idea vesihirviöön tupsahti sattumalta Wasingtonin vapauden obeliskista johon Matias otti ja pyöräytti obeliskin mutkalle joka näytti aivan lochness hirviöltä. Kiitos idean avusta Matiakselle. Lauri
KU9 Kuvanveisto ja keramiikka -kurssilla vierailtiin Raahen museossa tutkimassa kirkkosalin barokkienkeleitä ja pyhimyskuvia. Raahen museon yläkerrassa on merimiesten ja matkalaisten kaukomailta tuomia matkamuistoja kaukomailta, esineistöä myös Kiinasta.

Raahen museossa KU9-kuvisryhmä tutki Kiinasta tuotua esineistöä. Raahen museon kokoelmat on portti maailman kulttuureihin! Kiinalaisia nukkeja museon vitriinissä.

Lasitusharjoituksia valusaviastioihin. KU9 Kuvanveisto- ja keramiikka -kurssin näyttely koulun pääportaikossa.

KU2-kurssilaisten tekemiä ruukkuja, joiden koristeaiheina on Kiina tai vaihtoehtoisesti luokan sitruunalle tuoksuvan pelargonian lehdet.
Etualalla on kiinalaisaiheinen ruukku, jossa kuva-aiheina on lohikäärme ja pionit. Pioni sen takia, koska se on kiinan kansalliskukka. Ruukusta tuli aika iso, koska sitä oli hauska tehdä ja se vain tuntui kasvavan kuin itsestään. -kristiina