You are currently browsing the tag archive for the ‘reliefi’ tag.
KU9-kurssilla tehtiin lasitusharjoituksia pienille keramiikka-palasille, joista sai tehdä koruja, jääkaappimagneetteja ja avaimenperiä. Keramiikan ja lasittamisen maailmaan päästiin hyvin tekemällä reliefit. Jugendista ja Art nouveausta inspiraation saaneita keramiikkareliefejä syntyikin erilaisista aiheista, joissa tyylikauden lisäksi oli runsaasti luonnonmuotoja.
Syyskuun lämpimät päivät houkuttivat ulos maa- ja ympäristötaiteen pariin. Lukion lähiympäristöön luonnonmateriaaleista syntyneitä töitä esiteltiinkin kuviksen blogissa jo aiemmin.
Lopputyönsä kurssilaiset tekivät valitsemastaan aiheesta. Innoittajana saattoi olla Louise Nevelson upeine reliefeineen. Osa Nevelsonin töistä on kuin assemblaaseja. Lopputyönä syntyi myös keraamisia hahmoja, joiden siivet syntyivät monenkirjavista materiaaleista aina pitsiliinoista metallilankaan asti. Ympäristöön sulautuvat kanaverkkoveistokset olivat kolmas lopputyövaihtoehto.

Japanilainen paperitaittelu, origami sai uuden ilmeen kun Aliisa teki origamikurjista kimalteella kuorrutetun kultaisen taideteoksen.

Pitkulakissa kiipeilee koulun käytävillä. Tassut savea, ruumis kangasta ja etu-, sekä takapää kanaverkkoveisto-tekniikalla. Riikka ja Pasi
Dragonfly Halusin tehdä siipityön, koska se oli mielestäni kiinnostavin. Päätin tehdä lohikäärmeen, koska muut ideat eivät olleet toteuttamiskelpoisia (ainakaan materiaalista savi). Lohikäärmeen ruumiin teossa kesti monta kuvistuntia, mutta se oli sen arvoista. Työ oli jokseenkin epävakaa ja pelkäsin sen hajoavan raakapoltossa. Se onneksi säilyi muutamaa halkeamaa lukuunottamatta ehjänä. Lasitin työn vihreällä lasitteella, koska huoneessani ei ole vielä vihreää lohikäärmettä. Siivet olivat hankalat. Alkuperäinen ajatus oli käyttää silkkipaperia, mutta se ei kuultanut läpi kuten olisin halunnut, joten laitoin pelkät rautalangasta tehdyt kehikot ja roiskin niihin kultamaalia. Liimasin myös kultaisia helmiä lohikäärmeen hännän viereen, aivan kuin se vartioisi aarretta. Kuten lähes jokaisessa tarinassa ja mytologiassa kerrotaan, lohikäärmeet ovat kullan ja muiden kauniiden asioiden perään, joita he vartioivat, ettei kukaan vie niitä niiltä. Työtä oli kiva tehdä ja se haastoi juuri sopivasti. Meri
Tein lopputyöksi savesta karhuhahmon. Päätin lopputyöaiheen heti kun kuulin tehtävän. Päätin tehdä savesta eläinhahmon ja päädyin pienen suunnittelun jälkeen valitsemaan karhuhahmon. Työstin savea muotoilemalla ja kaivertamalla. Siivet tein rautalangasta taivuttelemalla ja punomalla. Lopuksi maalasin hahmoni ruskealla peitevärillä. En käyttänyt sitä uunissa. Ilari
Muisto kodista Savesta valmistettu koira syntyi hetken mielijohteesta kun en vain keksinyt mitä tekisin siipien kaveriksi. Vaikka työn suunnittelu vei useita tunteja, itse valmistukseen ei kulunut kauaa. Olen tyytyväinen, että työ onnistui noin hyvin paineen alla ja kaikki, lasituksen väri, siipien koko ja muoto sopivat niin hyvin yhteen. Aiheena raahekoira on minulle tosi tärkeä, sillä varsinkin juuri oman kotikaupungin historia on lähellä sydäntäni. Jaana

Kultainen kaupunki on saanut inspiraationsa Nevelsonin reliefeistä. Milka ja Venla tekivät kaupungin yhteistyönä.
Kynsilakkastadi ”Kynsilakat asuvat suurkaupungissa Kynsilakkaplaneetalla. Ihmisille ne näyttäytyvät kynsilakkojen muodossa, mutta ulkomuoto on todellisuudessa karmeampi. Meille tutut ja turvalliset kynsilakat ovat todellisuudessa ulkoavaruuden ufoja!” Päätimme tehdä reliefin, sillä tykkäämme näperrellä ja muut vaihtoehdot eivät houkutelleet niin paljon. Idea lähti muodostumaan kynsilakkapulloista ja maisemaksi melkein itsestään syntyi suurkaupunki. Kynsilakkapullot teimme savesta ja ”talot” ovat maitopurkkeja. Autot, mopot ja ufot löysimme kotoa vanhojen lelujen joukosta. Kokosimme reliefin kuumaliimalla. Väri oli aluksi ongelma, mutta lopulta totesimme, että kultainen kuvastaa hyvin suurkaupungin tunnelmaa. Työ piti maalata useaan kertaan, kaksi kertaa spraymaalilla ja kerran akryylimaalilla. Työtä oli mukava tehdä, kun saimme yhdistellä savityötä ja muuta askartelua. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen.” Venla ja Milka

Venlan luonnoksia ja lasituskokeiluja. Lasituskokeiluista saatoi tehdä kauniita jääkaappimagneetteja.

Iidan enkeli on lasitettu kraklatulla lasitteella. Siivet se on saanut virkatuista liinankappaleista.
Meren äärellä Tämä työ on saanut paljon vaikutteita merestä, sillä idea lähti liikkeelle laatikossa jo pitkään lojuneista simpukoista. Tukevalle taustalle on liimattu erilaisia pikkuesineitä ja työhön on liitetty myös punottuja lankoja kehistämään ja pehmentämään sitä. Väriksi valitsin vitivalkoisen sijasta vähän pehmeämmän norsunluun sävyn. Olen hyvin tyytyväinen työhöni, enkä lähtisi siinä mitään muuttamaan. Se sopisi mielestäni hyvin esim. meren rannalla sijaitsevan mökin seinälle meren aaltojen jatkoksi. Emmi
KU9 Kuvanveisto ja keramiikkakurssilla tutustutaan kolmiulotteisen työskentelyn perinteisiin menetelmiin ja kuvanveiston historiaan. Pääasiallinen työskentelymateriaali on savi. Tutustuimme myös keramiikan lasittamiseen, kokeileviin taidemuotoihin ja kuvanveiston poikkeuksellisiin materiaaleihin.
Savityöskentelyä harjoiteltiin tekemällä Egyptin taiteesta tuttu kanooppiastia. Tällä kertaa säilytysruukku säilöi tekijänsä salaisuuksia. Salaisuutta vartioi kansiosaan tehty hahmo.
Aiheena oli tehdä kanooppiastia Egyptin taiteeseen liittyen ja kobra oli ensimmäinen eläin mikä Egyptistä tuli mieleen. Tein ensin yhtenäisen, onton ruukun makkaratekniikalla ja leikkasin sitten päälyosan pois. Muokkasin päälyosasta kobran pään ja lisäsin ruukun kylkiin savipötköjä kobran vartaloksi. Kun kaikki osat oli kiinnitetty paikoilleen ja muotoiltu, painelin saveen pieniä kuvioita. Kuivumisen ja polton jälkeen maalasin käärmeen mustaksi ja kuviot kultaisiksi. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Jenna
Kurssin kuluessa jokainen harjoitteli dreijaamista. Dreijaaminen vaatii käden ja silmän koordinaatiota. Vuosien dreijauskokemuksen jälkeen pystyy hallitsemaan savea – meidän harjoitteluissa savi hallitsi dreijaajaa, mutta sinnikkään työskentelyn jälkeen syntyi useita komeita kulhoja.
”Kun yhdistää muiden pois heittämiä tavaroita, ne heräävät eloon, ikään kuin henkisesti, mikä ylittää sen elämän, mihin ne on alkujaan tarkoitettu.” Louise Nevelson
Kurssin lopputyötehtävävaihtoehtoja oli kolme, joista sai valita mieleisimmän. Opettajallekin uusi tuttavuus Louise Nevelson, innoitti tekemään upeita reliefejä hylätyistä esineistä. Esineet aseteltiin alustalle ja harkitun sommittelun jälkeen kokonaisuus spreijattiin yhdenmukaiseksi.
LONTOO Lopputyöni aiheena on reliefi eli korkokuva, ja sen koko on n. 50×50 cm. Työhön on käytetty paljon tulitikkurasioita, ja ne rajaavat työssä tietyn alueen. Huomio kiinnittyy keskellä olevaan Lontoon Big Ben -tauluun, jonka ympäriltä löytyy kuulia. Tulitikkurasioista voi löytää kaikenlaista aina pyykkipojasta suklaamunasta löytyneisiin pieniin leluosasiin asti. Tulitikkurasioiden ulkopuolella on jäniksiä loikkimassa, ja ympäriltä löytyy myös vanhoja tölkin klipsejä heiteltynä maahan. Työ on värjätty kromin värisellä spraymaalilla. Pia
Barbie-jou Ajatus oli tehdä reliefi itse tehtyyn kaappiin. Ajatus muuttui käytännöksi helposti ja lisää ideoita sisällöstä pulpahteli kuin kärpäsiä kakkaläjään lämpimällä säällä. Täytimme kaapin rikkinäisillä joulukoristeilla aloittaaksemme jostain. Kiinnitimme tavarat työhön kuumaliimalla. Jatkoimme tyhjäksi jääneen tilan täyttämistä sekalaisilla kuvisluokan romuilla kuten ruokailuvälineillä ja pienillä leluilla. Toisen tekijän pakkomielle barbie-nukkeensa otettiin myös huomioon ja barbie sai paikkansa työn keskiöstä. Työn tekeminen oli kokeilumielistä ja hauskaa ja poltti. Lopuksi maalasimme työn spray-maalilla pinkiksi ja piristimme alastonta barbieta glitterillä nykytaiteen tyyliin. Sindre ja Jonna
Jenna teki upeita valusavitöitä kipsimallineen avulla. Valusavi on ollut kuvisluokassa usein ahkerassa käytössä ja kuviksen blogissa on runsaasti kuvia valusavitekniikalla tehdyistä oppilastöistä aiemmilta vuosilta. Jennan työ on tehty harkittuun sydämenmuotoon.
Sydänkulhot Tein lopputyönä sydänkulhoja valusavesta. Kulhojen teko oli aika monivaiheista. Ensin tein kipsimuotin, jonka kuivuttua aloin tekemään varsinaisia kulhoja. Kaadoin valusavea kipsimuottiin, jossa kulhon reunat alkoivat hiljalleen muodostua kun kipsi imi savesta kosteutta ja odotin noin oppitunnin ajan. Sitten kaadoin ylimääräisen valusaven pois muotista. Seuraavana aamuna sain aina ottaa edellisen kulhon muotista ulos ja kaataa uutta savea muottiin. Viimeistelin kulhot märällä sienellä ennen kuivumista ja raakapolttoa. Raakapolton jälkeen lasitin kulhot ja menivät vielä lasituspolttoon. Tällä tekniikalla sain uuden savikulhon kuivumaan joka päivä.
Kulhojen väritystä mietin aika pitkään ja hartaasti. Olisin ehkä halunnut tehdä jotain erikoisen värisiä, mutta toisaalta valkoiset ja mustat sopivat parhaiten sisustukseen kuin sisustukseen, joten päätin tehdä niistä sellaisia. Ajattelin myös, että kulhot voisi järjestää viiden kulhon rykelmään, jolloin ne yhdessä näyttäisivät aika hienolta. Vaikeinta koko prosessissa oli kulhon mallin miettiminen ja sen toteuttaminen kipsimuottiin niin, että kulhoista tuli mahdollisimman symmetrisiä ja tasapintaisia. Jenna
Haa! Sadan euron seteli koulun käytävällä, nappaanko kiinni? Syöttinä toimiva seteli on arvoton, nollia täynnä. Sininen, kravattikaulainen hahmo istuu kärsivällisesti onkimassa hyväuskoisia. Veistoksen väri hehkuu kuin kuuluisa Yves Kleinin sininen.
Asioiden Kalastaja? Työn idea kehittyi vähän hassusti. Alun perin idea oli tehdä vain joku tavallinen mitään ajatuksia herättämätön vihreä ”kuu-ukko/marsilainen” kalastamaan. Aloin tehdä verkosta mallia joka pysyi kutakuinkin samana. Mutta tuli mieleen että kai sen pitäisi olla jotenkin ajatuksia herättävää. Mistä ihmiset usein puhuvat, ystävien kanssa tai julkisesti? Rahasta tai politiikasta. Ongessa siis 0€ seteli. Ja hahmon värityksestä ja yksityiskohdista ja koko työstä ylipäätään tuli ”abstraktimpi” jotta tulkinnalle jäisi vähän enemmän tilaa. Sinisen värin ja valkean solmion voisi yhdistää myös useampaan eri asiaan, vaikka Suomeen tai Kreikkaan. Minulle on ihan se ja sama mitä ihmiset ajattelevat työni takia kunhan jotain. Tapio
Ikkunakoriste. Saimme idean aiheeseemme kurssimonisteesta. Päätimme tehdä tuikkukupin, josta roikkuu värikkäitä koralliriutan kaloja. Ideana oli, että kynttilän valo heijastuisi tuikkukupin reiístä väloa kalojen lasitettuun pintaan. Aloitimme työt kalojen tekemisellä savesta. Aluksi tarkoituksena oli tehdä viisi kalaa, mutta kasi halkesi saven kuivuttua. Muihin kolmeen kalaa painelimme pieniä lasihelmiä pyrstöön ja eviin. Lopputuloksesta ei voinut tietää etukäteen ja yksi kala meni pilalle lasituspoltossa, kun kalaan tehty reikä meni umpeen. Tuikkukupin teimme savesta makkaratekniikalla. Saven kuivuttua muotoilimme kupin haluamaamme muotoon. Lopuksi teimme tuikkukuppiin reikiä, joista kynttilän valo tulisi ulos. Lasitimme kalat punaisella lasitteella ja tukkukupin sinisellä. Tuikkukupin lasitus onnistui, mutta vielä tuli mutkia matkaan, kalat jäivät lasituksessa toisiinsa kiinni. Irrotettuamme kalat toisistaan, niistä irtosi hieman lasitetta, mutta emme antaneet sen häiritä. Lopuksi kiinnitimme kalat naruilla tuikkukuppiin. Kalojen naruihin lisäsimme helmet koristeeksi. Teimme myös pienen ripustuslenkin helmien koristelemana, josta tuikkukupin saa roikkumaan.
Lopputulokseen emme ole kovin tyytyväisiä, koska olisimme voineet tehdä työn huolellisemmin, mutta aika ei riittänyt uusien kalojen tekemiseen. Marja ja Laura.