You are currently browsing the tag archive for the ‘solmuvärjäys’ tag.

Keskiviikkoisin lounastauolla, kesken koulupäivän, koko luokka käy uimassa rehtorin kanssa!

Raahen lukion entinen oppilas Mira Liimatainen suoritti ainakin 12 kuvataiteen kurssia lukioaikanaan, lavasti lukion Gunilla-näytelmää ja jatkoi visuaalisen alan parissa Lybeckerin käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksen työpajassa. Islantiin Mira lähti aluksi vapaaehtoistyöhön pieneen kylään kehitysvammaisten käsityökeskukseen, jossa vietti vielä toisen vuoden palkattuna työntekijänä. Monipuoliset tekstiilitaiteen opinnot Reykjavikin kuvataidekoulussa (Myndlistasköli I Reykjavik) veivät mukanaan. Värikkäät kertomukset opiskelusta tekstiilitaiteen parissa kiinnostivat Raahen lukion KU7 Kuvia kankaisiin -kurssilaisia.

Mira on käyttänyt itse kutomansa kankaan upean veistoksensa päällysteenä. kuva: Mira L.

Opetus koulussa on pääosin islanniksi ja 12 hengen ryhmässä on minun lisäksi toinen ulkomaalainen, opiskelija Ruotsista, Mira kertoo. Tekstiilitaiteesta kiinnostunut Mira kertoo, että islanninkieltä ymmärtää ja luokkakaverit, sekä opettajat auttavat opinnoissa – joskus tehtävämonisteita on annettu tanskan kielelläkin. Opinnot alkoivat villan käsittelyllä. Villa onkin Islannin tärkeä vientituote. Suoraan lampaista keritty villa tuli tutuksi eri työvaiheiden kautta. Itse karstatusta villasta nykyaikaisella rukilla kehrätty lanka värjättiin kasvivärein. Opiskelijajoukko kuljeskeli maaseudulla saksien värjäyskasveja. Suomessa kasvaa varmaan paremmin värjäyskasveja kuin karussa maaperässä Islannissa, Mira pohtii kuviskurssilaisten kanssa. Miran näyttämät luonnonvärein aikaansaadut lopputulokset olivat upeita. KU7-kurssilaisten opeteltaviin perustekniikoihin kuuluu mm. solmuvärjäys. Japanilaista shibori-tekniikkaa kannattaa kokeilla! Mira vinkkaa Japanista peräisin olevan värjäystavan kurssin lopputyötä miettiville lukiolaisille. Sinisen värin aikaansaaminen oli elämys, vaaleanpunaiselta näyttävä lanka muuttuu vasta väristä ylös nostaessa hapettuessaan siniseksi.

Erikoista koulussa on mm. rehtorin uinti-innostus. Keskiviikkoisin lounastauolla koko Miran luokka on käynyt talvellakin uimassa rehtorin kanssa.

Luovaa neulontaa. Teos ja valokuva, Mira L.

Rankka, mutta opettavainen Luovan neulonnan kurssi muutti Miran käsityksiä neulomisesta. Tehtävänä oli mm. neuloa pelkillä sormilla ja myöhemmin puikoin valokuvan pohjalta hedelmiä tai salaattia, omakuva jne… Neuloa voi mitä vaan! Kurssin piti maailmalla menestynyt muotisuunnittelija Steinunn Sigurðardóttir, jonka Mira sanoi olleen vaativa ja hyvä opettaja. Väriopin opinnot ja kankaanpaino ovat lähellä Miran sydäntä.

Miran neuloen tehty taidetekstiili. kuva: Mira L.

Keväällä Mira suunnitteli mm. metsä-aiheisen painokankaan. Islannissa ei juurikaan ole metsiä ja vähäisillä metsillä on istuttajan keksimä nimi, metsän keskellä kasvanut Mira kertoo. Painokankaaseen on kirjottu yksityiskohtia, kuten pihlajanmarjoja. Painokangas oli esillä oppilaiden töitä esittelevässä näyttelyssä Reykjavikissa.

kuva ja teos Mira L.

Kiitokset vierailusta Miralle ja hyvää jatkoa opintoihin!

Tutustu Miran omaan blogiin, jossa on lisää teoskuvia.

Kuviksen maskotti ARTTU-nalle vieraili Miran luona Islannissa keväällä 2010. Lue Artun matkasta Islantiin tästä linkistä.  

 

 

 

 

 

 

 

Joonaksen keltainen solmuvärjäyskokeilu.

Tuomaksen ´Viivakoodi´lopptyö (sabloonapainanta, yksityiskohta)

Tuomaksen vahakaaviokokeilu ´Rantsila´

Solmuvärjättyjä kangaskasseja

Palikkapainantakokeilu

Hennan lopputyö ´Avaimet´-pussilakana. (sabloonapainanta, yksityiskohta) Yhdessä harmaista avainkuvioista on käytetty kimalletta.

Vahakaaviokokeilu

Kaksivärinen palikkapainantakokeilu

Suunnitellen ja luonnostellen harkittuun lopputulokseen. Tuukka sabloonapainannalla tehty ´Kamelikaravaani`. Tummalle kankaalle painettaessa on käytettävä peittovärejä tai sekoitettava pigmentit peittovalkoiseen. Peittovalkoista käytettäessä värit pastellisoituvat.

Englanninkielisiä linkkejä:

Paidanvärjäystä

Solmuvärjäys

Tämän kevään KU7- eli kankaanpainoryhmä sai aikaan hienoja harjoitus- ja lopputöitä erilaisilla tekniikoilla.  Tekniikoina käytettiin mm. taikinatekniikkaa, sabloonatekniikkaa ja painamista muilla menetelmillä. Kankaita myös värjäiltiin hienoilla keväisillä, hehkuvilla väreillä.

Yllä oleva työ on toteutettu taikinatekniikalla, jossa ns. paksua lättytaikinaa pursotetaan halutulle alueelle ja annetaan kuivua. Kuivumisen jälkeen työ tuputetaan mieluisilla väreillä ja värin kuivuttua taikina (kuvassa valkoiset kohdat) rapataan pois.

Sabloonatekniikan vaiheita. Ideoitu kuva siirretään kalvolle, josta leikataan tarvittavat osat pois. Lopuksi työ tuputetaan sabloonakaavion läpi, jolloin kuvio muodostuu halutun näköisenä kankaalle.

Värialueita voi rajata myös esimerkiksi maalarinteipillä.

Toistoharjoitus. Kankaat pitää aina painamisen/värjäyksen jälkeen silittää sopivalla lämpötilalla värin kiinnittymisen takaamiseksi.

Lämpimässä värjäysliemessä puolisen tuntia oltuaan kangas pestään kylmällä vedellä ja annetaan kuivua.

Kangaskassit saivat hienoja kuvioita solmuvärjäystekniikan avulla.

Kurssin lopputöiden aiheet olivat vapaasti valittavissa, mutta ideana oli käyttää toistoa jossain määrin omassa työssä.

Keksin lopputyön aiheeksi perhoset, jotka lentää parvessa ikään kuin olan yli. Toistoa piti olla, ja sitähän kans löytyy. Syvyysvaikutelmaa syntyi vähän kun perhoset ovat erikokoisia. Kohovärit kuvioiden reunalla tuovat piristystä kokonaisuuteen. Värit sain tasaisesti painettua ja muutenkin työ onnistui aika kivasti. Oli mukavaa hommaa! Minna

Myös tietokonetta voi käyttää hyväksi toistuvaa kuviota suunniteltaessa.

Ajatuksena oli, että kuvio muodostaisi paljon toistoa ja se ei olisi liian vaikea toteuttaa. Silti siitä piti tulla uudennäköinen ja menevä. Molemmat paidat olivat aluksi valkoisia ja toiseen värjäsin vinoon sinivihreän osan. Toisen jätin värjäämättä, koska siitä piti tulla selkeä ja puhdas. Siihen kuvio painettiin mustalla ja häivytys tuli alaspäin. Janne

Valitsin Urho Kekkosen painotyön aiheeksi koska Urkki on/oli kova jätkä ja en ole nähnyt hänestä Che Guevara tyyppisiä varjokuvia. Värit on kirkkaita ja taustat tummia, jolloin kuva on terävämpi. Juuso

Lisää lukiolaisten kankaanpainotöitä löytyy KU7 kurssin sivulta.

Mielenkiintoisia kankaanpainolinkkejä:

We Love Patterns

Ian Dutton

Aimee Wilder Designs

Tula Pink

ISAK

Ingela P Arrhenius

MCA/Evil Design

Jon Burgerman

Jane King

Patapri

Marcia Copeland

Pattern People

Nadja Girod

Delphine Doreau

Jaakko Pallasvuo

Suturno

Blog Stats

  • 178 298 hits