You are currently browsing the category archive for the ‘Uncategorized’ category.
KU8-kurssilaiset testasivat iPadien ominaisuuksia sarjakuvien tekemisessä. Käytössä oli mm. Stripdesigner ja ComicBookCamera -sovellukset, joilla näkyvä maailma muuttuu sarjakuvan muotoon helposti. Opiskelijat etsivät myös muita omien kännyköidensä sovelluksia käyttöön. Kuvia käsiteltiin Picmonkey-kuvankäsittelyohjelmalla ja perinteisin tekniikoin, jolloin myös oman työn skannaaminen tuli tutuksi. Melkoinen paketti siis tvt-taitoja kuvien siirtämisestä ja valokuvauksesta ja iPad-sovelluksista. Kuvien siirtäminen laitteesta toiseen, printtaaminen ja käsittely ovat nykyajan perustaitoja.
Sarjakuvien tyylikeinoja etsittiin sarjakuvalehdistä ja vilkaistiin muutamia sarjakuvablogeja, joista suosittelen tutustumaan mm. koulumme entisen oppilaan, ihanan Mestariperunan hämmentävään opiskelijaelämään. 😉 tai Norpatin vuosia (vuosikymmeniä?) kestäneeseen, visuaaliseen sarjakuvaelämäntapaan. Toivottavasti osa sarjakuvaa kokeilleista innostuu myös tämän taidemuodon hyödyntämisestä melkein päivittäisen visuaalisen ihmettelyn ja itseilmaisun muotona.
Tuomas, Matias ja Johannes:





Anni ja Essi:

Milja:

Rosa:

Anniina:

Oskari ja Jiri:
Tanja ja Essi:

Pekka ja Aku:

Raahen, Kalajoen ja Pyhäjoen lukioiden tiedeleirikoulu järjestettiin tänä vuonna Kalajoella 22.-23.8.2015. Tiedeleirikoulun aiheena ja tutkittavana ilmiönä oli TUULI ja siihen liittyvät ilmiöt Kalajoen maisemissa. Tuuli on näkymätön, mutta voimakas. Se kuljetti meidät kaljaasi Ansiolla Maakalla-saareen ja nosti leirikoululaisten leijat taivaalle. Tuuli tuottaa sähköenergiaa, vaikuttaa lähiympäristöömme monin tavoin.
Innokas joukko Raahen, Pyhäjoen ja Kalajoen lukioiden opiskelijoita vietti elokuisen viikonlopun Kalajoella tiedeleirikoulussa, jonka käytännön järjestelyt tänä vuonna hoiti Kalajoen lukio. Tiedeleirikoulu järjestettiin jo kolmatta kertaa.
Kurssi perustuu ilmiöpohjaiseen oppimiseen, ja kurssin teemaksi tänä vuonna valikoitui tuuli.
Ilmiöpohjainen oppiminen lähtee itse ilmiöstä, tässä tapauksesta tuulesta, josta leirin aikana pyrittiin saamaan kokonaisvaltainen kuva. Lukion uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan kokonaisvaltaista, eri oppiainerajat ylittävää oppimista, ja siitä tämä leirikoulu on hyvä esimerkki.
Leirillä opitaan toisinpäin kuin normaalisti koulussa; leirillä samaa ilmiötä tutkitaan eri oppiaineiden kautta. Tiedeleirikoulu opettaa opiskelijoille myös sosiaalisia taitoja.
“Oli mukavaa nähdä lukiolaisten tulevan niin hyvin toimeen keskenään, ja lukiolaiset jopa puhuivat paljon englantia, joten mukana ollut vaihto-oppilas pääsi myös hyvin leiriin mukaan!” Raahen lukion kuvataideopettaja Aki Pulkkanen innostuu.
Kurssi koostui kahdesta osasta, ennakkotehtävistä ja opiskeluviikonlopusta Kalajoella. Ennakkotehtävien pohjalta opiskelijaryhmät toimivat leirillä asiantuntijoina eri kohteissa.
Tiedeleirikoulussa oppimisessa korostuu elämyksellisyys aivan eri tavalla kuin normaalissa luokkatilanteessa.
Yksi leirin elämyksistä oli purjehdus kaljaasi Ansiolla Maakallaan, jonne sopivan tuulen ansiosta pystyttiin matkaamaan purjein. Opiskelijat saivat kokeilla purjeiden nostoa, ja halukkaat pääsivät myös ruorin taakse.
Matkan aikana selvisi osalle purjehtijoista se, että haaveen maailmanympäripurjehduksesta voi unohtaa. Vaikka merenkäyntiä oli vähän, moni joutui pitämään katseen tiukasti horisontissa pahoinvoinnin aisoissa pitämiseksi.
Maakallan pieni koko oli yllätys, mutta saaren hieno tunnelma ja idyllisyys sai monen toivomaan, että sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa. Paikallinen opas kertoi opiskelijoille saaren historiasta ja itsehallinnosta.
Leirikoulun aikana ihmeteltiin tuulen aikaansaannoksia. Pitkään jatkunut maatuuli oli saanut meren vetäytymään, ja paljastuneella säikällä leiriläiset pääsivät upottamaan varpaansa Hiekkasärkkien hiekkaan. Näin opiskelijat tutustuivat konkreettisesti Kalajoen matkailun vetovoimaan.
Dyynien synnystä ja Kalajoen matkailusta kuultiin lisää opiskelijaryhmän kertomana. Leirillä pohdittiin myös tuulen ilmentymistä eri taiteenlajeissa. Opiskelijat kertoivat, että esimerkiksi musiikissa tuuli esitetään usein viestin viejänä.
Tuulivoimaan leiriläiset tutustuivat Mustilankankaan tuulivoimapuistossa.
Puistoon aiotaan rakentaa luontopolku, jonka varrelle tulevien opastaulujen sisältöjä lukiolaiset saivat ideoida. Voimalan juurella leiriläiset ihmettelivät myllyjen suurta kokoa ja kuulivat tuuliryhmältä voimaloiden kustannuksista, eduista ja haitoista.
Leiriltä opiskelijat lähtivät hyvillä mielillä ja uutta oppineena.
Pyhäjoen lukion opiskelijan Tiia Keskisen mielestä leiri vastasi lukiolaisten odotuksia hyvin.“Tiedeleirikoulu oli oikein avartava kokemus ja leiristä sai leppoisen kurssin.”
Seikkailuntäyteinen tiedeleirikoulu on Raahen, Pyhäjoen ja Kalajoen lukioiden yhteinen, jo kolmena vuonna toteutettu kokeilu ilmiöpohjaisesta oppimisesta. Tänä vuonna tiedeleirikoulun teemana oli tuuli, jota tutkittiin eheyttävästi niin luonnontieteiden, kulttuurin, taiteen kuin kestävän kehtiyksen ja energian näkökulmista.
Raahen lukion kuvataidekurssilaiset harjoittelivat itsenäistä tiedonhakua ja koostivat hankkimansa tiedon pohjalta harjoitustyönään esittelyvideot paikkakunnan julkisista veistoksista ja muistomerkeistä. Aika monen patsaan ohitse kävelee ajattelematta sen historiaa. Tässä pikakurssi paikkakunnan veistostaiteeseen lukiolaisten tarjoamana:
Kaksi KU1-ryhmää osallistui PISTOJA-taidenäyttelyn avajaisiin taiteiden yönä 2015. Tarjolla oli värikäs kattaus tekstiilitaidetta ja mukavasta tunnelmasta piti huolta rupatteleva joukko taiteilijoita.
Näyttelyavajaisten jälkeen lukiolaisilla oli mahdollisuus jatkaa omatoimisesti Raahen taiteiden yön tapahtumiin. Museot olivat auki puolille öin ja ne täyttyivät musiikista, kirpputoreista ja näyttelyistä. Kruununmakasiinilla saattoi nähdä kuinka maailman vanhin sukelluspuku jammaili kitaramusiikin tahdissa.
KU2-ryhmäläiset suunnittelivat keväällä 2015 mieleisensä lukujärjestyksen, jonka voit printata käyttöösi. Kurssin kuluessa keskustelimme graafisen suunnittelun osa-alueista. Lukujärjestyksen suunnitelleet saivat halutessaan osallistua Suomalaisen kirjakaupan lukujärjestyskilpailuun. Jokainen sai valita mieleisensä toteutustavan lukurjärjestykselle.
KU3-kurssilaiset ovat kuvanneet Raahen museon valokuvakokoelmien näkymiä uudelleen. On jännittävää kulkea samoilla paikoilla, joista valokuvaajat ovat ottaneet kuvat vuosikymmeniä, joskus jopa yli sata vuotta aiemmin. Olemme tehneet kuvakäsittelyharjoituksena teoksia, joissa vanha ja uusi liitetään saumattomasti yhteen – menneisyys on läsnä nykyhetkessä. Osa näyttelyn valokuvista on jo lukio-opintonsa päättäneiden lukiolaisten kuvia, joista näkee, että kaupungin muutos jatkuu edelleen.
Kokosimme valokuvista näyttelyn Hanketoiminta ja kehittäminen -yksikön näyttelytilaan, joka sijaitsee Raahen kampusalueella, entisessä opettajaseminaarin rakennuksessa. Näyttelynripustuskokemus oli usealle kurssilaiselle ensimmäinen. Valokuvien vedostaminen ja kehystäminen on vain yksi työvaihe – näyttelyn ripustamisessa on monta opittavaa asiaa, sommittelusääntöä, joita voi soveltaa vaikkapa kotiin tauluja ripustaessa.
Näyttely on nähtävissä kesän 2015 ja syksyllä valokuvat laitetaan esille lukiolle.
Lukuvuoden 2014-2015 kuvataiteen lukiodiplomitehtävien aiheissa oli Eläinten symboliikkaa, kuvallisia käsityksiä maailmankaikkeudesta ja huomioita Tove Janssonin juhlavuodesta.
Raahen lukion lukiodiplomikurssin suoritti tänä vuonna hyväksytysti neljä opiskelijaa. Tekniikat vaihtelivat kanaverkkoveistoksista akryylimaalauksiin. Tänäkin vuonna portfolion tekemisessä tuli useimmilla kiire. Portfolio ja teos ovat samanarvoiset lukiodiplomitöitä arvioitaessa.
Norsu.
Eläin symbolina-tehtävässä piti tutustua eri aikoina ja eri paikoissa tuotettuihin kuviin, joissa kuvataan eläimiä ja eläinhahmoja. Miten eläintä on käytetty vallan ja voiman symbolina nykytaiteessa ja visuaalisessa mediassa? Tarun valitsemassa tehtävässä piti toteuttaa teos tai tuote, joka käsittelee tai hyödyntää eläinsymboliikkaa.
Kirjainten taide Kohtaamme päivittäin erinäköisiä fontteja mediassa tai tuottaessamme tekstiä esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla. Fontteja eli erilaisia kirjasintyyppejä tai -lajeja on loputtomasti. Ne luovat painetulle tai sähköisesti tuotetulle tekstille ulkonäön. Tekstin asettelua kutsutaan typografiaksi, jolla tekstille annetaan haluttu visuaalinen muoto ja ilme. Typografia on kirjainten ja muiden kirjoitusmerkkien taidetta.
Meri on tutkinut lukiodiplomityössään, kuinka kirjoitusmerkit ja kirjoitukset ilmenevät eri aikojen kuvataiteessa. Merin maalauksiin kätkeytyy kullekin aikakaudelle ja kulttuurille tyypillisiä fontteja. Portfolioon talletetut pikkutarkat luonnokset täydentävät kokonaisuutta.
Onnen kädet
Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista uskonnoista ja kulttuureista. Siksi halusin valita tehtävän, koska siinä voi perehtyä tietyn kulttuurin historiaan paremmin. Haluan tutkia hindulaisuuden häärituaaleja, etupäässä hennatatuointeja ja oppia niistä ja niiden merkityksistä lisää. Haluan työlläni kertoa kulttuurien erilaisuudesta.
Vaikeinta työskentelyssä oli ajankäytön säätely. Vaikka työskentelyyn oli käytössä paljon aikaa, se tuntui loppuvan kesken. Muita ongelmia tuottivat alussa ollut kipsinauhakokeilu, mutta siitä selvittiin materiaalia vaihtamalla. Lisäksi olisin halunnut käsistä tasaisemmat, mutta rosoisuus tuo särmää.
Maailmankaikkeus.
Tanja kuvasi lemmikkejään KU3-kurssin lopputyönä. Tekemiseen käytettiin ilmaista Photostory ohjelmaa.
Kuvankäsittelyharjoituksia. Rosa rakenteli pienoismaailmoja lähiympäristöä valokuvaten ja photoshoppaillen KU3-kurssin lopputyöksi.
Vaihto-oppilaamme Valentinan kuvaesitys näyttää Suomen uudesta näkökulmasta.
Nea kuvasi lomamatkallaan rentoa elämää viettäviä kissoja:




















































