You are currently browsing the category archive for the ‘valokuvaus’ category.

KU3 kurssilaiset tekivät lyhytelokuvia ja animaatioita eri tekniikoin. Tunnilla tutustuttiin valokuva- ja elokuvahistorian kautta liikkuvan kuvan syntyyn. Digikuvat muuntuvat melkein jokaisen tietokoneessa helposti MovieMaker-ohjelmalla ääntä sisältäväksi animaatioksi. Joillekin animaation tekeminen oli tuttua, mutta moni kokeili animaation tekemistä ensimmäistä kertaa elämässään. Samalla opettaja oppi paljon! Nopeasti tehtyjen animaatiokokeilujen jälkeen aloitettiin valokuvaukseen ja animaatioihin liittyvien LOPPUTÖIDEN SUUNNITTELU pienissä ryhmissä.

Piksallaatio ”High School Swing” (Jere, Juuso, Lauri, Matias ja Juho):

Nukkeanimaatiokokeilu (Juho, Jere ja Juuso):

Mäkikohtaus kuvattiin tasaisella alustalla, jolloin päähahmo pysyi hyvin paikoillaan, vain taustakuva oli vinossa. Elokuvan taikaa:

Piksallaatio lopputyö (Sara, Ville, Essi, Jatta ja Emma): I need an extralife. Piksallaatio-tekniikalla toteutettu animaatio sisältää myös valomaalausta (light painting). Valomaalaus kuvaruudut on tehty järjestelmäkameralla, kuvaten hämärässä pitkällä valotusajalla.

Vaha-animaatiokokeilu (Nina, Nina-Janette ja Clara) : Ampiainen lentää

Animaatiotekniikoihin liittyviä linkkejä:

Torkkelin kuvataidelukiolaisten animaatioharjoituksia.

Raahen opetustoimi järjesti alueen kouluille TUIKE -kierrätysjoulukoristekilpailun. Lukion KU2 ja KU12 ryhmät muunsivat hehkulamppuja, vinyylilevyjä, lahjapaperia, kahvipusseja ja muuta roinaa säihkyviksi joulukoristeiksi. Ennen joulukoristeiden suunnittelua tutustuttiin joulukoristeiden historiaan ja tutustuttiin suomalaisen muotoilun historiaan. Luonnokset, mainosteksti, joulukoristeen nimi ja kierrätysmateriaalien etsintä oli kurssilaisten kotitehtävänä.

Potun sarjakuva kilpailutunnelmista 🙂

RAAHEN SEUDUN LEHTIJUTTU KILPAILUSTA

Joulukoristekilpailun tulokset selviävät Annan päivän iltana (9.12.2010) ja yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan Lennun pajan ikkunan näyttelystä. Töitä on esillä myös Raahen Prisman aulassa.

Mirvan joulukoriste on tehty palapelin jämäpaloista

Jeren joulukoriste on tehty vanhasta vinyylilevystä.

Annikan ´Talventuike´ on tehty vanhasta vesipannusta, jonka Annikan isä rälläköi ohjeiden mukaiseen muotoon.

Lisää Raahen lukiolaisten tekemiä kilpailutöitä on esillä lukion Peda.net sivulla.

Raahen museon kokoelmissa on säilynyt Suomen vanhimpia joulukoristeita. Myös tänä vuonna kuvisryhmät vierailevat Annan päivien aikaan Soveliuksen talon joulunäyttelyssä.

Linkkejä joulukoristeaiheisiin:

Pohjoismaiden ainoa joulukoristetehdas: Weiste

Keskisuomalaisten museoiden joulusivu

Ohjeet paperisen 3D-joulutähden rakentamiseen

Kuvia joulukoristeista

Miia, Hanna ja Mirka nappasivat Artun mukaansa viikonloppumatkalle Tallinnaan. Lue Artun seikkailuista Tallinnassa ARTTU-SIVULTA.

Raahen lukio kuutamoiltana

KU3/10 -kurssin tehtävä: Tutustu Galleria Myötätuulen syyskuun 2010 näyttelyyn: Minun mereni – havet i mig. Esillä on Hannele Forsin valokuvia.  Ota omalla tavallasi kuvia syksyisestä merestä ja rannasta. Kuvaa kiviä, maisemia, aaltojen tuomia esineitä, kuvia rannan ihmisistä tai vaikka lavastetuista pulloposteista. Koosta kuvistasi Photostory. Otsikoi, lisää tekstiä ja etsi kuviisi sopiva julkaisukelpoinen musiikki tai äänitehosteita. Koosta kuviesi printeistä kokonaisuus myös kartongille. Tehtävän voit tehdä myös parityönä.

Jeren esitys Meren askeleet, kuljeskelee Raahen rannoilla. Jere on ottanut valokuvia, sekä säveltänyt ja muokannut kuvaesityksen musiikin. Lisää Jeren musiikkia voi kuunnella MySpace-sivulla.

Juuso, Juho ja Tuomas tekivät ryhmätyönä Ranta-kuvaesityksen mustavalkoiseen muotoon:

Tytti kuvasi aurinkoisena syyspäivänä:

Linkkejä Raahen Galleria Myötätuulen syyskuun 2010 valokuvataiteilija Hannele Forsin sivuille:

Kävimme kurssin alussa vierailemassa Hannele Forsin  Minun mereni – Havet i mig -näyttelyssä. Art-arc on Hannele ja Mats Forsin taiteisiin erikoistunut firma.

KU3 – Media ja kuvien viestit -kurssilaiset harjoittelivat valokuvausta ottamalla kuvia aiheesta Kesäkuva ja Tunne.

 

Titan kuva LOVE voitti yleisöäänestyksen Raahen nuorisotoimen valokuvakilpailutöistä järjestetyssä näyttelyssä!

 

Kesäkuva ja Tunne. Molemmat valokuvausaiheista pohjautuivat kuvakilpailuihin, joihin osallistuminen oli kuitenkin kurssilaisille vapaaehtoista. Raahen nuorisotoimen 12 – 20 vuotiaille tarkoitetussa kilpailussa aiheena oli Tunne ja töistä järjestettiin näyttely Raahen taiteiden yöhön 27.8.2010. Saimme kuulla, että Titan kuva äänestettiin näyttelyssä yleisösuosikiksi! Tunne-valokuvia syntyi monista nuorten tunnetiloista. Kuvien jälkityöstämisessä harjoiteltiin mm. Picnik kuvankäsittelyohjelman ja Photostory-esitysohjelman käyttöä.

Oppilastyö Tunne-aiheesta vimeossa ja Photostory aiheesta Kesä.

Kesäkuvia otettiin aurinkoisena elokuun aamuna. Valtakunnallinen kilpailu on Suomen paikallissanomien järjestämä ja paikallislehti Raahen Seutu on julkaissut kesän mittaan kilpailuun lähetettyjä kuvia.

Blog Stats

  • 178 298 hits