KU8-kurssilaiset testasivat iPadien ominaisuuksia sarjakuvien tekemisessä. Käytössä oli mm. Stripdesigner ja ComicBookCamera -sovellukset, joilla näkyvä maailma muuttuu sarjakuvan muotoon helposti. Opiskelijat etsivät myös muita omien kännyköidensä sovelluksia käyttöön. Kuvia käsiteltiin Picmonkey-kuvankäsittelyohjelmalla ja perinteisin tekniikoin, jolloin myös oman työn skannaaminen tuli tutuksi. Melkoinen paketti siis tvt-taitoja kuvien siirtämisestä ja valokuvauksesta ja iPad-sovelluksista. Kuvien siirtäminen laitteesta toiseen, printtaaminen ja käsittely ovat nykyajan perustaitoja.

Sarjakuvien tyylikeinoja etsittiin sarjakuvalehdistä ja vilkaistiin muutamia sarjakuvablogeja, joista suosittelen tutustumaan mm. koulumme entisen oppilaan, ihanan Mestariperunan hämmentävään opiskelijaelämään. 😉 tai Norpatin vuosia (vuosikymmeniä?) kestäneeseen, visuaaliseen sarjakuvaelämäntapaan. Toivottavasti osa sarjakuvaa kokeilleista innostuu myös tämän taidemuodon hyödyntämisestä melkein päivittäisen visuaalisen ihmettelyn ja itseilmaisun muotona.

Tuomas, Matias ja Johannes:

TuomasMatias Johannes5

TuomasMatias Johannes

TuomasMatias Johannes2

TuomasMatias Johannes3

TuomasMatias Johannes4

Anni ja Essi:

essi ja anni

Milja:

SARJIS

Rosa:

rosakuvis8

Anniina:

Anniina Karjalainen

Oskari ja Jiri:

Tanja ja Essi:

Essin ja Tanjan sarjakuva

Pekka ja Aku:

Pekka ja Aku

 

 

Raahen, Kalajoen ja Pyhäjoen lukioiden tiedeleirikoulu järjestettiin tänä vuonna Kalajoella 22.-23.8.2015. Tiedeleirikoulun aiheena ja tutkittavana ilmiönä oli TUULI ja siihen liittyvät ilmiöt Kalajoen maisemissa. Tuuli on näkymätön, mutta voimakas. Se kuljetti meidät kaljaasi Ansiolla Maakalla-saareen ja nosti leirikoululaisten leijat taivaalle. Tuuli tuottaa sähköenergiaa, vaikuttaa lähiympäristöömme monin tavoin.

Tiedeleirikoulu logokuva

Innokas joukko Raahen, Pyhäjoen ja Kalajoen lukioiden opiskelijoita vietti elokuisen viikonlopun Kalajoella tiedeleirikoulussa, jonka käytännön järjestelyt tänä vuonna hoiti Kalajoen lukio. Tiedeleirikoulu järjestettiin jo kolmatta kertaa.

Kurssi perustuu ilmiöpohjaiseen oppimiseen, ja kurssin teemaksi tänä vuonna valikoitui tuuli.

Ilmiöpohjainen oppiminen lähtee itse ilmiöstä, tässä tapauksesta tuulesta, josta leirin aikana pyrittiin saamaan kokonaisvaltainen kuva. Lukion uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan kokonaisvaltaista, eri oppiainerajat ylittävää oppimista, ja siitä tämä leirikoulu on hyvä esimerkki.

Leirillä opitaan toisinpäin kuin normaalisti koulussa; leirillä samaa ilmiötä tutkitaan eri oppiaineiden kautta. Tiedeleirikoulu opettaa opiskelijoille myös sosiaalisia taitoja.

“Oli mukavaa nähdä lukiolaisten tulevan niin hyvin toimeen keskenään, ja lukiolaiset jopa puhuivat paljon englantia, joten mukana ollut vaihto-oppilas pääsi myös hyvin leiriin mukaan!” Raahen lukion kuvataideopettaja Aki Pulkkanen innostuu.

Kurssi koostui kahdesta osasta, ennakkotehtävistä ja opiskeluviikonlopusta Kalajoella. Ennakkotehtävien pohjalta opiskelijaryhmät toimivat leirillä asiantuntijoina eri kohteissa.

Tiedeleirikoulussa oppimisessa korostuu elämyksellisyys aivan eri tavalla kuin normaalissa luokkatilanteessa.

IMG_2092

Yksi leirin elämyksistä oli purjehdus kaljaasi Ansiolla Maakallaan, jonne sopivan tuulen ansiosta pystyttiin matkaamaan purjein. Opiskelijat saivat kokeilla purjeiden nostoa, ja halukkaat pääsivät myös ruorin taakse.

Matkan aikana selvisi osalle purjehtijoista se, että haaveen maailmanympäripurjehduksesta voi unohtaa. Vaikka merenkäyntiä oli vähän, moni joutui pitämään katseen tiukasti horisontissa pahoinvoinnin aisoissa pitämiseksi.

Maakallan pieni koko oli yllätys, mutta saaren hieno tunnelma ja idyllisyys sai monen toivomaan, että sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa. Paikallinen opas kertoi opiskelijoille saaren historiasta ja itsehallinnosta.

IMG_2019

Leirikoulun aikana ihmeteltiin tuulen aikaansaannoksia. Pitkään jatkunut maatuuli oli saanut meren vetäytymään, ja paljastuneella säikällä leiriläiset pääsivät upottamaan varpaansa Hiekkasärkkien hiekkaan. Näin opiskelijat tutustuivat konkreettisesti Kalajoen matkailun vetovoimaan.

Dyynien synnystä ja Kalajoen matkailusta kuultiin lisää opiskelijaryhmän kertomana. Leirillä pohdittiin myös tuulen ilmentymistä eri taiteenlajeissa. Opiskelijat kertoivat, että esimerkiksi musiikissa tuuli esitetään usein viestin viejänä.

Tuulivoimaan leiriläiset tutustuivat Mustilankankaan tuulivoimapuistossa.

Puistoon aiotaan rakentaa luontopolku, jonka varrelle tulevien opastaulujen sisältöjä lukiolaiset saivat ideoida. Voimalan juurella leiriläiset ihmettelivät myllyjen suurta kokoa ja kuulivat tuuliryhmältä voimaloiden kustannuksista, eduista ja haitoista.

Leiriltä opiskelijat lähtivät hyvillä mielillä ja uutta oppineena.

Pyhäjoen lukion opiskelijan Tiia Keskisen mielestä leiri vastasi lukiolaisten odotuksia hyvin.“Tiedeleirikoulu oli oikein avartava kokemus ja leiristä sai leppoisen kurssin.”

IMG_2036

IMG_2043

IMG_2044

IMG_2052

IMG_2059

IMG_2065

Kurssin tavoitteet ja muita mietteitä: Kotiseututuntemuksen lisääminen aihepiirinä Perämeren ominaispiirteet ja lajisto. Läpileikkavana teemana tuuli. Energiantuotannosta tuulivoima (purjevene, tuulipuisto) ja aurinkovoima (aurinkopaneelit Maakallassa). Kalastus elinkeinona ennen ja nyt. Perämeren alueen kulttuuri- ja luonnohistoria. Hiekkasärkkien alueen maiseman muutos, matkailu ja sen vaikutukset. Selviäminen ilman sähköverkkoa saariolosuhteissa. Rauhoittuminen. Tiimityöskentely. Ihmettely. Asioiden kokonaisvaltainen hahmottaminen. Asioiden ja kohteiden dokumentointi kuvantamalla ja videoimalla. Sähköisten mahdollisuuksien käyttö kommunikoinnissa myös ennen ja jälkeen kurssin.

IMG_2079 IMG_2080

Seikkailuntäyteinen tiedeleirikoulu on Raahen, Pyhäjoen ja Kalajoen lukioiden yhteinen, jo kolmena vuonna toteutettu kokeilu ilmiöpohjaisesta oppimisesta. Tänä vuonna tiedeleirikoulun teemana oli tuuli, jota tutkittiin eheyttävästi niin luonnontieteiden, kulttuurin, taiteen kuin kestävän kehtiyksen ja energian näkökulmista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raahen lukion kuvataidekurssilaiset harjoittelivat itsenäistä tiedonhakua ja koostivat hankkimansa tiedon pohjalta harjoitustyönään esittelyvideot paikkakunnan julkisista veistoksista ja muistomerkeistä. Aika monen patsaan ohitse kävelee ajattelematta sen historiaa. Tässä pikakurssi paikkakunnan veistostaiteeseen lukiolaisten tarjoamana:

QR-koodit lehtijuttu 3.10.2015

Raahen lukion ku1-näyttelyavajaisissa

Kaksi KU1-ryhmää osallistui PISTOJA-taidenäyttelyn avajaisiin taiteiden yönä 2015. Tarjolla oli värikäs kattaus tekstiilitaidetta ja mukavasta tunnelmasta piti huolta rupatteleva joukko taiteilijoita.

KU1-kurssilaisia näyttelyavajaisissa

KU1-kurssilaisia näyttelyavajaisissa

IMG_1965

Näyttelyavajaisten jälkeen lukiolaisilla oli mahdollisuus jatkaa omatoimisesti Raahen taiteiden yön tapahtumiin. Museot olivat auki puolille öin ja ne täyttyivät musiikista, kirpputoreista ja näyttelyistä. Kruununmakasiinilla saattoi nähdä kuinka maailman vanhin sukelluspuku jammaili kitaramusiikin tahdissa.

Raahen taiteiden yössä 2015 oli tarjolla monenlaista. Kruununmakasiinin wanha herra kuunteli kitaramusiikkia.

Raahen merimuseo oli auki puolilleöin. Kruununmakasiinissa saattoi kokeilla sukelluskypärää.

Raahen merimuseo oli auki puolilleöin. Kruununmakasiinissa saattoi kokeilla sukelluskypärää.

KU2-ryhmäläiset suunnittelivat keväällä 2015 mieleisensä lukujärjestyksen, jonka voit printata käyttöösi. Kurssin kuluessa keskustelimme graafisen suunnittelun osa-alueista. Lukujärjestyksen suunnitelleet saivat halutessaan osallistua Suomalaisen kirjakaupan lukujärjestyskilpailuun. Jokainen sai valita mieleisensä toteutustavan lukurjärjestykselle.

Laura

Laura

Tarun ja Hannan suunnittelema lukujärjestys.

Tarun ja Hannan suunnittelema lukujärjestys.

Oonan suunnittelema lukujärjestys.

Oonan suunnittelema lukujärjestys.

Mintun suunnittelema lukujärjestys.

Mintun suunnittelema lukujärjestys.

Juulian suunnittelema lukujärjestys.

Juulian suunnittelema lukujärjestys.

Ilkan ja Martan suunnittelema lukujärjestys.

Ilkan ja Martan suunnittelema lukujärjestys.

Terhin suunnittelema lukujärjestys

Terhin suunnittelema lukujärjestys

Anniina, Nelli, Vili

Anniina, Nelli, Vili

Atte

Atte

KU3-kurssilaiset ovat kuvanneet Raahen museon valokuvakokoelmien näkymiä uudelleen. On jännittävää kulkea samoilla paikoilla, joista valokuvaajat ovat ottaneet kuvat vuosikymmeniä, joskus jopa yli sata vuotta aiemmin. Olemme tehneet kuvakäsittelyharjoituksena teoksia, joissa vanha ja uusi liitetään saumattomasti yhteen – menneisyys on läsnä nykyhetkessä. Osa näyttelyn valokuvista on jo lukio-opintonsa päättäneiden lukiolaisten kuvia, joista näkee, että kaupungin muutos jatkuu edelleen.

Raahen seutu valokuvanäyttely 1

Raahen seutu valokuvanäyttely

Näyttelyluettelo

Kokosimme valokuvista näyttelyn Hanketoiminta ja kehittäminen -yksikön näyttelytilaan, joka sijaitsee Raahen kampusalueella, entisessä opettajaseminaarin rakennuksessa. Näyttelynripustuskokemus oli usealle kurssilaiselle ensimmäinen. Valokuvien vedostaminen ja kehystäminen on vain yksi työvaihe – näyttelyn ripustamisessa on monta opittavaa asiaa, sommittelusääntöä, joita voi soveltaa vaikkapa kotiin tauluja ripustaessa.

Näyttely on nähtävissä kesän 2015 ja syksyllä valokuvat laitetaan esille lukiolle.

ripustus

Lukuvuoden 2014-2015 kuvataiteen lukiodiplomitehtävien aiheissa oli Eläinten symboliikkaa, kuvallisia käsityksiä maailmankaikkeudesta ja huomioita Tove Janssonin juhlavuodesta.

Raahen lukion lukiodiplomikurssin suoritti tänä vuonna hyväksytysti neljä opiskelijaa. Tekniikat vaihtelivat kanaverkkoveistoksista akryylimaalauksiin. Tänäkin vuonna portfolion tekemisessä tuli useimmilla kiire. Portfolio ja teos ovat samanarvoiset lukiodiplomitöitä arvioitaessa.

IMG_1726

Tarun norsuveistoksen pinta muodostuu yksityiskohtaisesta koristeluta ja kimaltavista timanteista.

Norsu.

Eläin symbolina-tehtävässä piti tutustua eri aikoina ja eri paikoissa tuotettuihin kuviin, joissa kuvataan eläimiä ja eläinhahmoja. Miten eläintä on käytetty vallan ja voiman symbolina nykytaiteessa ja visuaalisessa mediassa? Tarun valitsemassa tehtävässä piti toteuttaa teos tai tuote, joka käsittelee tai hyödyntää eläinsymboliikkaa.

IMG_1727

Kirjainten taide Kohtaamme päivittäin erinäköisiä fontteja mediassa tai tuottaessamme tekstiä esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla. Fontteja eli erilaisia kirjasintyyppejä tai -lajeja on loputtomasti. Ne luovat painetulle tai sähköisesti tuotetulle tekstille ulkonäön. Tekstin asettelua kutsutaan typografiaksi, jolla tekstille annetaan haluttu visuaalinen muoto ja ilme. Typografia on kirjainten ja muiden kirjoitusmerkkien taidetta.

Meri on tutkinut lukiodiplomityössään, kuinka kirjoitusmerkit ja kirjoitukset ilmenevät eri aikojen kuvataiteessa. Merin maalauksiin kätkeytyy kullekin aikakaudelle ja kulttuurille tyypillisiä fontteja. Portfolioon talletetut pikkutarkat luonnokset täydentävät kokonaisuutta.

IMG_1725

IMG_1724

Onnen kädet

Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista uskonnoista ja kulttuureista. Siksi halusin valita tehtävän, koska siinä voi perehtyä tietyn kulttuurin historiaan paremmin. Haluan tutkia hindulaisuuden häärituaaleja, etupäässä hennatatuointeja ja oppia niistä ja niiden merkityksistä lisää. Haluan työlläni kertoa kulttuurien erilaisuudesta. 

IMG_1720

Vaikeinta työskentelyssä oli ajankäytön säätely. Vaikka työskentelyyn oli käytössä paljon aikaa, se tuntui loppuvan kesken. Muita ongelmia tuottivat alussa ollut kipsinauhakokeilu, mutta siitä selvittiin materiaalia vaihtamalla. Lisäksi olisin halunnut käsistä tasaisemmat, mutta rosoisuus tuo särmää. 

IMG_1721

IMG_1723

Maailmankaikkeus.

 

 

YO-käsiohjelma 2015 kansi kuva

YO-käsiohjelma 2015-2

Tanja kuvasi lemmikkejään KU3-kurssin lopputyönä. Tekemiseen käytettiin ilmaista Photostory ohjelmaa.

Kuvankäsittelyharjoituksia. Rosa rakenteli pienoismaailmoja lähiympäristöä valokuvaten ja photoshoppaillen KU3-kurssin lopputyöksi.

Rosa KU3 Rosan Raahe, KU3 Rosan meri, KU3 Rosan metsä, ku3  Rosan talot, ku3 Rosan lukio, KU3

Vaihto-oppilaamme Valentinan kuvaesitys näyttää Suomen uudesta näkökulmasta.

Nea kuvasi lomamatkallaan rentoa elämää viettäviä kissoja:

Blog Stats

  • 178 556 hits