You are currently browsing the tag archive for the ‘Raahesali’ tag.

Raahen opetustoimen taito- ja taideaineiden kehittämistyöryhmä järjesti yhteistyössä Raahen kulttuuritoimen kanssa taidekilpailun, jonka lähtökohtana oli kolme Raahen kaupungin taidekokoelmasta koottua näyttelyä. Tavoitteena oli tutustua kaupungin taidekokoelmaan näyttelyssä ja virtuaalisesti, jonka jälkeen taiteilijoiden teoksista tehtiin omia versioita.
Kilpailuun osallistui liki 400 taideteosta neljässä eri sarjassa. Lähes kaikki KU1-opintojakson opiskelijat jättivät työnsä kilpailuun ja työt olivatkin esillä parin kuukauden ajan Raahesalin lämpiössä keräten värikkyydellään ihastusta. Näyttelyssä oli hienoa nähdä myös eri ikäisten töitä rinnakkain. Upeita oivalluksia löytyi kaikilta ikäryhmiltä!

UUSIN SILMIN -taidekilpailun TYÖOHJE:
- Tutustu Kurkistuksia -näyttelyn teoksiin taidenäyttelyssä tai sähköisesti omassa luokassa.
- Toteuta oma taideteos haluamallasi tekniikalla yksin tai ryhmässä. Valitse työsi lähtökohdaksi jokin Kurkistuksia -näyttelyn taideteoksista ja tee siitä oma versiosi. Muunna, muokkaa, lisää, poista, vaihda värit, maalaa päälle, vie teos uuteen aikakauteen tai jatka teoksen maailmaa! Oma työsi tulee olla yhdistettävissä alkuperäiseen taideteokseen.

Kilpailun tuomaristo kokoontui 20.10.2022 ja siinä tuomaroivat pitkän tovin opettaja Kirsi Laitinen, Raahen kaupungin taidekokoelmasta Kurkistuksia-näyttelyn koonnut Meeri Harju ja opettaja Helena Pieskä. Tuomaristo arvioi neljän eri sarjan työt tietämättä taideteosten tekijöitä ja antoi kilpailutöistä lyhyet lausunnot. Mittava urakka!

Kilpailutöiden tekniikka oli vapaa. Eri sarjojen töissä näkyi monenlaisia tekniikoita aina maalauksista veistoksiin ja kollaaseista kuvankäsittelyihin. Upeaa miten tarkasti Raahen kaupungin taidekokoelman taideteoksia oli tarkasteltu.

Toisen asteen sarjan voittajatyöt:

Yllä oleva Ronjan työ voitti toisen asteen sarjan. Tuomariston kommentit: Taiteellisesti korkeatasoinen toteutus. Alkuperäisen taideteoksen tunnelma on muunnettu kauniiksi kokonaisuudeksi. Väriskaalan suppeudesta huolimatta upea ja harmoninen teos.


Toisen asteen sarjan 2. palkinnon voitti Annin työ, jossa tuomariston mielestä oli hieno väritys ja maaginen, uninen tunnelma.

Komannelle sijalle ylsi Allin työ, jota tuomaristo luonnehti näin: Ajateltu kokonaisuus. Yksityiskohtainen ja mystinen teos, jossa on pop-taiteen vaikutusta.
Onnea kaikille voittajille ja kiitokset runsaalle osallistujajoukolle!
KU13 Juhlakurssilaiset saivat tänä vuonna haasteekseen Kevätvaloa -konsertin visualisoinnin. Musiikkiopiston järjestämä poikkitaiteellinen konsertti sisälsi upeiden musiikkiesitysten lisäksi tanssia, runoja ja visualisointeja.
Raahen lukion, Kalajoen lukion, Harakkamäen koulun ja Merikadunkoulun opiskelijat tekivät konserttilavan valkokankaalle kuvaesityksiä, jotka soljuivat sävelten saattelemina yleisön nautittavaksi.
Raahesalin jättimäinen lava sai koristeekseen suurikokoisia riisipaperivalaisimia, jotka toivat kolmiuloitteisen tunnun konserttitilaan leijuessaan katsojien näkökentän ylälaidassa. Raahesalin hieno valotekniikka värjäsi vaaleat valaisimet eri tunnelmiin sopivin värein.
Pallojen ripustus kävi kätevästi Raahesalin valovintin kautta ja kuvaesitysten ajastamisesta huolehtivat lavastuskurssilaiset.
Konsertteja pidettiin yhteensä 5. Neljä koululaisnäytöstä vetivät salin täyteen aina esikoululaisista lukiolaisiin ja viimeinen, kaikille avoin näytös täytti katsomon kotiväellä, sekä kulttuurinnälkäisillä kaupunkilaisilla.
Lukion juhlakurssin urakkana oli tänä lukuvuonna muuttaa liikuntasali juhlavaksi Wanhojen tanssien 50-vuotis näyttämöksi. Raahen lukion Wanhojen päivää on vietetty tanssien ainakin vuodesta 1965, pukeuduttu on jo aiemminkin. Liikunnanopettaja Lauran aloitteesta Wanhat tanssivat tavallistakin juhlallisemmin koristellussa salissa, jossa musiikkipuolen hoiti juhlava, Raahen musiikkiopiston Sinfonietta-orkesteri Jari-Veikko Leppäsalon johdolla. Lukion ilmaisutaidonkurssilaiset hoitivat tilaisuuden juonnot. Mutta pääosassa olivat tietysti ikimuistoista päivää juhlistavat Raahen lukion kakkosluokkalaiset, Wanhat vuosimallia 2015.
KU13 lavastuskurssilaiset kokoontuivat syksyn mittaan suunnitellen juhlan visuaalista ulkoasua. Yhteisen pohdinnan jälkeen päädyimme teemaan, jossa pääosassa ovat luonnon muodot: lehdet ja kasvit. Liikuntahallin koristeluun on käytettävissä runsaasti sinistä kangasta, joten valitut sävyt hopea ja sininen sointuvat yhteen taustan kanssa.
Jokainen sai esittää ehdotuksensa riisipaperivalaisinten koristeluun. Aiheet vaihtelivat planeetoista tähtiteeman kautta ruusuihin. Paljon hyviä ideoita jäi varastoon tuleville vuosille.
Suurimmat palloista ovat halkaisijaltaan 80 senttimetriä, joten ne oli varastoitava ja kuljetettava kasassa. Pienempiin paperipalloihin voitiin kiinnittää myös maalattuja vaahteranlehtiä, hopeakoristeita ja juhlavaa glitteriä.
Raahen lukion seniorit keräsivät koulun juhlaperinnettä valottavan näyttelyn. Wanhoja on vietetty yli puoli vuosisataa, Raahen lukiossa wanhoja tanssittiin suuremmin ensikerran 50 vuotta sitten.
- Raahen lukiossa vanhojen päiviä on tanssittu jo 50 vuotta. Pukeuduttu on jo vuosikymmeniä aiemmin.
Ku2-ryhmä rakensi ryhmätyönä jättikirjaimet WANHAT 2015 -joissa pyrittiin rakenteelliseen kestävyyteen, esteettisyyteen ja ryhmätyöhön. Aikataulu kirjoituksen tekemiseen oli melko tiukka, mutta kaikki kirjaimet valmistuivat. Minkään ryhmän kirjain tai numero ei olisi voinut jäädä kokonaisuuden vuoksi puolitiehen – yhteistyössä on visuaalista voimaa, joka näkyi liikuntahallin takariville asti.
Maaliskuussa 2015 Raahen musiikkiopiston kanssa tehtävänä yhteistyönä syntyy Kevät valoa -konsertti, jossa koristeet uusiokäytetään. Paperipallot pääsevät Raahesalin näyttämön kehykseksi ja konsertin taustalle, jättimäiselle valkokankaalle heijastetaan lukiolaisten taideteoksia, Merikadunkoulun ja Harakkamäenkoulun taidetta ja Kalajoen lukion opiskelijoiden tekemiä kuvaesityksiä. Taiteita yhdistelevässä konsertissa kullaan runoja ja musiikkia. Liikkuvat kuvat ja koristelu luovat juhlavat puitteet myös nähtävälle tanssiesitykselle.
Näytökset ovat koululaisille 18. ja 19.3. klo 10.00 ja 12.00. Lisäksi Raahesali täyttyy kaikille avoimesta esityksetä 19.3. klo 18.00. Liput 5 euroa. Tervetuloa!
Viime keväänä Raahen opetustoimen Taito- ja taideaineiden kehittämisryhmä TAIKAKUU järjesti kaupungin opiskelijoille Katson eteenpäin -valokuvakilpailun. Videokoosteessa näkyvät kaikki kilpailuun osallistuneet työt. Suurkiitos osallistuneille ja onnea voittajille!
Syksyn perinteinen tuunauskilpailumme on nimeltään Pysy kartalla! ja siitä tiedotetaan Raahen opettajille ja oppilaille syksyn mittaan. Yli 2000 maanmittauslaitoksen lahjoittamaa karttaa odottavat luovia tuunaajia. 🙂

Upeat vedokset kilpailutöistä koristivat Nordea-pankin ikkunaa Raahen kävelykadulla koko kesäkuun ajan.

Kilpaulun järjesti Raahen opetustoimen TAIKAKUU – taito- ja taideaineiden kehittämisryhmä. Raahe-seura ry tuki kilpailua.