You are currently browsing the category archive for the ‘Uncategorized’ category.
Elokuun aurinko helli ja ampiaiset hätyyttelivät Ku2-kurssilaisia, kun kiertelimme Oulun Lyseon lukion ympäristöä arkkitehtuuria ja veistoksia tarkastellen. Tehtävänä oli tutustuttaa uusi kuvisope lähiympäristön arkkitehtuuriin ja veistoksiin, joita Pokkitörmän ympäristössä vuosisatojen takaa. Huomasimme, että eipä kaupungin historia ollut liian tuttua lyskalaisillekaan, joista iso osa tulee kaupunkiin opiskelemaan ympäristökunnista.
Tehtävänä oli valita yksi lähiympäristön arkkitehtuurikohde ja esitellä rakennustyylille ominaisia piirteitä ja kertoa rakennuksen kulttuurihistoriasta. Mitä koulumme 1830-luvun fasadin takana piilee? Mitä muuta Carl Ludvig Engelin kynästä on lähtöisin? Mikä ihmeen empire? Mihin ”susiteetin” kapiteelit viittaavat?
Koulumme ympäristön kaupunkihistoria ja rakennuskanta on ajallisesti upean kerrostunutta. Elokuussa koulun pihaa tutkineet arkeologiset kaivaukset oli juuri saatu päätökseen. Kivenheiton päässä Lyskasta löytyy oppikirjamaisesti uusgotiikkaa, uusrenessanssia, 1920-luvun klassismia ja jäänteitä Oulun suurpaloa edeltävältä ajaltakin. Aurinkoisena syyspäivänä jätettiin arkkitehtuuriopukset luokan kirjahyllyyn ja luettiin kaupungin rakennuskantaa kuin avointa kirjaa. Arkkitehdin ammattia suunnittelevien kannattaa tutustua pääsyvaatimuksiin ja kuvataiteen taitoja vaativiin ennakkotehtäviin arkkitehdiksi.fi -sivustolla.
Koulun ympäristössä on lukuisia veistoksia. Franzenin puistossa Oulun vanhin julkinen veistos katseli ´lempeine silmineen´matkaoppaiden kenkiin hypänneitä lyskalaisia, kuten aikoinaan koulumme oppilaana ollutta V. A. Koskenniemeä. Kuulimme lyhyesti tietoa kuvanveistäjä Erland Stenbergistä ja Lääninhallituksen talon rustikoinnista, sekä kummituksista.
Ryhmän IB-lukiolaiset toivat turistikierroksellemme lisäoppia, kun arkkitehtuuritermit soljuivat sujuvasti englanniksikin. Oli kiva kuulla myös muiden ryhmäläisten käyttävän kielitaitoa, niin että Oulun linnan vaiheet kerrattiin kielirajat ylittäen. Myös ope oppi paljon uutta uudesta ympäristöstä.
Arkkitehtuurin parissa jatkettiin kuvisluokassa Oulun salatut tilat -tehtävässä, jossa olemassaolevien rakennusten alle suunniteltiin samoja tyylipiirteitä käyttäen mielikuvituksellisia käytäviä, tiloja ja salahuoneita. Pitääköhän paikkansa ikivanha huhu Oulun linnan raunioilta kaupunkiin asti ylettyvästä käytävästä? Ainakin muutamista KU2-kurssilaisten piirroksista käytävämuodostelmia saattoi ounastella.
Oulun Lyseon lukion KU1-ryhmät pääsivät vierailemaan värikkäässä Oulun taidemuseon ITE Kohtalona luovuus -näyttelyssä tällä viikolla. ITE-taide on suomalaista nykykansantaidetta. Koronatilanteesta johtuen kävimme museossa anivarhain aukioloaikojen ulkopuolella harjoittelemassa taiteen tarkastelua ja taiteesta puhumista.
Vierailu oli mielenkiintoinen. Taideteokset olivat näyttäviä, vaikka tekijöillä ei ollut taiteellista koulutusta. Mielenkiintoista olisi tietää lisää taiteilijoiden taustoista, miksi he tekevät taidetta ja miten tällainen näyttely on saatu järjestettyä. Topi
En ole koskaan aiemmin käynyt Oulun taidemuseossa ja oli ihan kivaa. Aada
Kivaa ja ihan kiinnostavaa oli. Omalla kohdalla pidin siitä, että sain rauhassa, hämärässä työskennellä. Se oli hyvä asia myös sen takia, että kenenkään muun mielipide ei varmasti päässyt omaani vaikuttamaan. Ehkä ainut kysymys, joka itsellä heräsi oli, että miksi taiteilijat joilla on ollut vaikea elämä, tuottaa parhaat ja tunteikkaimmat teokset. Voisin tulla uudestaankin. Iida
Perinteinen kansantaide toistaa usein vanhoja yhteisöstä nousseita tai siinä säilyneitä perinteitä. ITE-nykykansantaiteessa taiteilijan yksilöllisyys nousee ainakin tässä otoksessa hauskasti ja hurmaavasti esille: Kohtalona luovuus on läpileikkaus marginaaleissa kukoistavaan taiteeseen, joka jää edelleen usein sivustakatsojan rooliin taidemaailmassa. Teemallisissa kokonaisuuksissa vuoropuhelua käyvät erilaiset taiteen muodot, ilmaisutekniikat ja taidemuodon jatkumo historiasta nykyhetkeen, mutta myös tekijöiden elämäntarinat. Teoksia yhdistää hehkuvat värit, ekspressiivisyys, lapsenomainen viattomuus, maaninen toisto ja karhea realismi. Tyypillisiä aiheita ovat eläimet, kansankuvaukset, mielipiteiden ilmaisu sekä unenomaiset ja paratiisimaiset näyt. Näyttelyssä kuljetaan eurooppalaisen outsider-taiteen ja ITE-taiteen luovuuden alkulähteille ja osoitetaan reittejä, joita seuraamalla yksittäiset teokset ja tarinat asettuvat osaksi suurempaa kertomusta. Matkalle mukaan on kutsuttu vieraita nykytaiteen kentältä Islannista, Skotlannista ja Suomesta. (Näyttelyesittely Oulun kaupungin taidemuseon verkkosivuilla).
Kun tehtävänantona oli kuvailu, analyysi, tulkinta ja arvottaminen, museosalit täyttyivät mukavasta puheensorinasta. Yllättävän moni lukion kahdesta KU1-ryhmäläisestä ei ollut koskaan vieraillut Oulun taidemuseon näyttelytiloissa. Moni lyskalainen on käynyt peruskoulunsa lähiympäristön kunnissa ja museovierailu Oulussa on uusi juttu.
Näyttely oli mielenkiintoinen. Tämä ei ehkä ole minun lempityylistäni taidetta, mutta taideteoksista oli kiva pohtia, mitä niillä on yritetty viestittää. Haluaisin tietää Eliksen elämänvaihesta ja ajatuksista lisää. Neea
Oli mukava käydä, taidemuseot on ihan kivoja. Tämä näyttely ei ollut kuitenkaan niin mieleinen, sillä teokset eivät suuremmin herättäneet mielenkiintoani. Yksi ajatus, joka minulla ainakin näyttelyssä tuli, liittyy valokuviin. Mietin, kauanko yhden valokuvan ottamiseen menee aikaa, tarviiko kuvaa sommitella… valokuvataide on minulle ehkä vähän vieras asia. Venla
Vierailu oli mukava ja mielenkiintoinen. Haluaisin tietää enemmän taidetermistöä. Haluaisin tietää myös enemmän erilaisia tekniikoita. Kyseenalaistan tietyllä tavalla kynnystä millä tavalla voi saada asioitaan/teoksiaan museon seinille. Lara
Oli ihan kiva näyttely. Ei mitään kovin mielenkiintoista. – osaa taideteoksista en ymmärtänyt ollenkaan. Heta
Kohtalona luovuus – ITE ja kumppanit on nähtävillä Oulun taidemuseossa 20.9.2020 asti. Taiteilijoihin ja ITE -taiteeseen voi tutustua myös ITEnet-verkkosivuilla.
No joo! Seitsemäntoista vuoden Raahen lukion kuvataideopettajana vietetyn vuoden jälkeen koronakevät lennättikin kuvataiteen lehtori Pulkkasen Oulun Lyseon lukioon ja mukana lennähti tämä vuosikymmenen ajan enemmmän tai vähemmän aktiivinen lukiokuviksen blogi. Odotan uutta syksyä, opiskelijoita, kollegoita ja kulttuurin yhteistyökumppaineita innolla. Kulttuuritarjonnan keskiössä sijaitseva historiallinen lukio kuvataidepainotuksineen avaa ovia kuvisopetuksen uusille tuulille! Lukuvuoden mittaan blogissa päästäänkin kurkistamaan kuvisluokkaan entiseen tapaan, mutta uusin maustein. Tervetuloa seuraamaan!
Mutta vielä on kesää jäljellä… Vaikka syksy lähestyy, niin vielä ehtii tutustua kesäisen rennosti vaikkapa Oulun taidemuseon mahtavaan ITE-taiteen näyttelyyn (jonne Lyskalta on muuten vain yhdeksän minuutin kävelymatka!) tai piipahtaa kaupungin gallerioissa. Kesällä kuvisope rentoutuu rannalla ja kasvimaalla kamera kourassa, sekä penkoo mitä kummallisempia kasvitarinoita arkistojen kätköistä. Kasvien kulttuurihistoriaa ja niihin liittyviä tarinoita käsittelevä tietokirja etenee rennolla otteella omaan tahtiinsa.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta – odotan että pääsen pitkän etäopetusjakson jälkeen lopultakin yhdessä lukiolaisten kanssa kuvisluokkaan värien, kameroiden. piirrosten, grafiikanprässin ja taiteellisen luomisen äärelle… Nähdään!
Aki Pulkkanen, Oulun Lyseon lukion kuvataiteen lehtori
KARTTA, kuvataiteen lukiodiplomitehtävä 2019-2020
Kartalla hahmotamme maailmaa. Kartta sisältää valikoitua informaatiota ennen kaikkea visuaalisessa muodossa. Eri aikojen ja eri kulttuurien kartat kertovat myös esimerkiksi vallasta ja politiikasta. Toisaalta kuvan tekijä voi kartoittaa teoksessa omia havaintojaan, ajatuksiaan ja reittejään.
Tehtävä: Ideoi, suunnittele ja toteuta teos tai tuote, joka käsittelee aihetta kartta. Nimeä teos tai tuote.
Lukuvuonna 2019-2020 Raahen lukiossa tehtiin 7 kuvataiteen lukiodiplomisuoritusta.
Uudet tehtävät julkaistaan keväällä ja opiskelija valitsee yhden tehtävän kurssin aikana suoritettavaksi. Kuvataiteen lukiodiplomiin kuuluu työskentelyprosessia esittelevä portfolio ja taideteos. Tehtäviä oli tänä vuonna kuusi, joista opiskelijat saivat valita yhden. Suosituimmaksi tehtäväksi valikoitui Omakuva. Tehtävien teemat käsittelivät tänä vuonna laajasti ajankohtaisia asioita aina kulttuurien kohtaamisesta juhlavuotta viettäneeseen kirjailija Minna Canthiin.
Raahen lukion kuvataiteen lukiodiplominäyttely on esillä Orion aulassa.
OMAKUVA
Taiteen historiassa omakuvilla on vuosisatainen perinne. Ihmiset tutkivat omakuvissaan itseään, identiteettiään ja suhdettaan ympäröivään maailmaan. Sosiaalisen median myötä selfiestä on tullut arkipäiväinen vuorovaikutuksen väline. Tehtävä: Ideoi, suunnittele ja toteuta teos tai tuote, joka käsittelee aihetta omakuva.
Kuvataiteen lukiodiplomin suorittamisen keskeinen osa on portfolion kasaaminen. Puolet arvosanasta määräytyy työskentelyprosessia kuvaavasta portfoliosta.
KULTTUURIT KOHTAAVAT KUVISSA
kuvataiteen lukiodiplomitehtävä 2019-2020
Kulttuurit syntyvät, toimivat ja muuttuvat vuorovaikutuksessa. Myös ihmisen identiteetti muodostuu osallisuudesta erilaisissa kulttuurisissa ryhmissä. Visuaalinen kulttuuri heijastaa ja muokkaa osaltaan identiteettejämme. Miten kulttuurien kohtaaminen synnyttää uutta kulttuuria? Miten lainaamme toisista kulttuureista? Millainen lainaaminen on mielestäsi kulttuurin omimista, väärinkäyttöä? Entä millainen kulttuurinen lainaaminen kunnioittaa ja arvostaa toisen ihmisen tai yhteisön kulttuuria?
Tehtävä: Ideoi, suunnittele ja toteuta teos tai tuote, joka käsittelee aihetta kulttuurien kohtaaminen.
MITÄ MINNA NYT TEKISI?
kuvataiteen lukiodiplomitehtävä 2019-2020
Vuonna 2019 Minna Canth täyttää 175 vuotta. Canth (1844−1897) oli tunnettu kirjailija, etevä yrittäjä, köyhän kansan puolustaja, järjestöaktiivi ja aikansa vaikuttaja.
Tehtävä: Mitä Minna tekisi nyt? Mihin yhteiskunnalliseen haasteeseen olisi syytä tarttua? Mihin epäkohtaan haluaisitte vaikuttaa? Miten esittäisitte ideanne ja ajatuksenne muille? Pohtikaa, millainen olisi ihanteidenne mukainen yhteiskunta?
Kuviskurssilla taisteltiin syksyn harmautta vastaan ja lähdettiin mielikuvissa aurinkorannalle. Samalla kun teimme fimomassatöitä, katsoimme livekuvaa lomakohteiden rantamaisemista. Syyssateisena kouluaamuna oli kiva kuunnella suuren meren aaltojen kohinaa.
Tussipiirrosharjoituksia ja niistä teetettyjä väliaikaisia tatskoja KU4-kurssilla. Inktober kerää tussipiirtäjät yhteen. 
Olen Lybeckerin toisen vuoden opiskelija kuva-ja mediataiteen linjalta. Olen ollut työharjoittelussa, tai kuten nykyään sanomme, koulutussopimuksella lukion kuviksen tunneilla. Työn alla minulla on maalauksen kurssin näyttötyö, joka on 50cm*60cm kokoinen akryylimaalaus. Maalaamisen ohella olen tutustunut kuviksen tuntien meininkiin ja seuraillut opiskelijoiden töitä.
Pohjan teko kannattaa luonnollisesti aloittaa sitten, kun tietää mitä on tekemässä. Näin tulee tehtyä myös maalaukselle sopivan kokoinen pohja, eikä pohjaan sopiva maalaus. Tässä tapauksessa kun kyseessä on koulun näyttötyö niin pohjan koko oli etukäteen määritelty, joten aloitin sen teolla. Puurimat paukutellaan lomittain toisiinsa vasaralla ja tarkistetaan kulmien suoruus kulmaviivaimella tai esimerkiksi oviaukon yläkulmaa vasten. Puuvillakankaasta leikkasin sopivan kokoisen palan niin että reunoihin jää 6cm kääntövaraa. Kangas nidotaan kiinni aina vastakkaisiin puoliin yksi niitti kerrallaan, näin varmistetaan että kangas tulee suoraan ja tarpeeksi kireälle. Lopuksi kulmat taitellaan mahdollisimman siististi ja niin, ettei ainakaan etupuolelle jää isoja rynkytyksiä näkyviin.
Aiheena oli annettu “ihmisen ja eläimen välinen ystävyys”. Kaikki lähti valokuvasta, jonka veljeni vaimo on napannut tyttärestään. Olen kysynyt luvan kuvan käyttöön jo aiemmin koska kuva oli niin kaunis ja heti sen nähtyäni tiesin haluavani joskus maalata siitä jotain. Nyt kuva sopi tähän aiheeseen, ja aloin suunnittelemaan työtä tämän kuvan ympärille.
Olen itse luontoihminen, pidän puista ja maalaankin niitä aika paljon. Metsä ja luonto ovat niin loputtoman kauniit, ja olkoon vaikka kuin klisee niin siitä aiheesta minä tykkään ammentaa. Oli siis luonnollinen valinta maalata työhön villiä luontoa kauriiden ja metsän muodossa, en siis halunnut siihen mitään koiranpentuja tai muita kotieläimiä. Minulle nimenomaan luonnon havainnointi ja luonnon villit eläimet ovat kiehtovia.
Taulun aiheet valokuvan ympärille loksahtivat aika helposti kohdilleen. Tytön mekossa ja olemuksessa oli jotain Suomen taiteen kultakauden aikaa, jotain vanhaa ja ihanaa. Hän on kuin keijukainen, ihmisen vaatteisiin puettu ja hiukset suittuna kivellä istuen ja haaveillen ehkä metsästä. Tulee mieleen, että hän sopisi paremmin sinne metsän keijujen joukkoon kuin ihmisten pariin. Oikeasti tytön kotipaikan takapihan reunasta alkaa aivan ihana koivumetsä. Olen aina ihaillut sitä näkymää heidän olohuoneensa ikkunasta. Siinä metsässä kulkee myös kauriita, ja koska kauriita on kulkenut myös minun kotitaloni pellolla ja koska olen aina kokenut ne niin kauniina ja mielenkiintoisina, ne valikoituivat tähän tauluun edustamaan villiä metsää. Niin kuin metsän rauhalliset ystävät, joita aina joskus kohtaa. Halusin sijoittaa kauriit tauluun niin, että ne eivät ole varsinaisesti keskellä taulua , vaan niin kuin metsän eläimet ovat- varjoissa ja monesti hyvin huomaamattomina. Yhtäkkiä huomaat ne, ja ei voi olla ihastelematta kuinka hienosti ne ympäristöönsä maastoutuvat.
Eli seuraava vaihe oli kuvien hakeminen ja tulostaminen. Tulostin tytön valokuvan ja metsän sekä kauriiden kuvia etsin netistä sivustoilta joilta saa ottaa kuvia ilmaiseksi.
Ja luonnostelu! Luonnostelu on tärkein!
Siirsin luonnoksen taulupohjaan. Ja hei! Siihen oiva vinkki: Leikkaa paperista taulun kokoinen paperi. Piirrä luonnos siihen (näin voi testailla sommittelua). Vahvista luonnoksen ääriviivat esimerkiksi tussilla. Käännä luonnos ympäri ja piirrä luonnos läpi toiselle puolelle (muutenhan kuva tulisi peilikuvana tauluun). Piirrä luonnosviivan päälle hiilellä. Laita paperi hiilipuoli alaspäin taulun päälle ja silittele kuvaa. Ota paperi pois. Tadaa, kuvan ääriviivat ovat siirtyneet taulupohjaan!
Tässä vaiheessa siirryin lukiolle. Olin nämä vaiheet tehnyt Lybellä valmiiksi.
Ja eikun maalaamaan
Ensimmäiset kerrokset ovat aika häijyn värisiä, sillä maalaan kerroksittain jolloin värit virittyvät pikkuhiljaa. Käytän maalaamiseen siis akryylimaaleja, väreistä käytössä on päävärit eli lämpimät ja kylmät punaiset, siniset ja keltaiset, sekä valkoinen. Olen käyttänyt myös matta mediumia, mikä on maalausneste joka laimentaa maalia. Eli toimii vähänkuin vesi. Olen ymmärtänyt että jos akryylimaalia lotraa liikaa veden kanssa niin värin kestävyys voi siitä kärsiä.
Kerros kerrokselta, pikkuhiljaa. Akryylimaalit onneksi antavat anteeksi paljon sillä aina voi maalata päälle! Tytön mittasuhteet korjasin moneen otteeseen, varsinkin jalat olivat haastavat.
Laskin että maanantaina on kasassa 63h tämän maalauksen parissa. Huh. Valmiista maalauksesta minulla ei ole vielä kuvaa, koska teos ei ole vielä valmis. Vielä on hankalin asia edessä, eli maalauksen nimeäminen. Aina yhtä vaikeaa! Ehdotuksia?
<3, Sarlotta
ps. Töitäni näet lisää instatililläni @sarlottajokitaloart
KU1-kurssilaiset vierailivat Raahen taiteiden yössä, kuvataiteilija Raimo Törhösen näyttelyavajaisissa. Oulussa asuva ja Pikisaaressa työskentelevä Raimo Törhönen (s. 1960) toi nähtäville Raaheen upeita koira-aiheisia maalauksia. Näyttelyavajaisissa esiintyi Raahen nuorisokuoro ja mukana oli myös karvainen joukko kaverikoiria.
Lähetimme taiteilijalle kuvistunnilla kerättyjä kysymyksiä. Kiitokset vastauksista!
Mitä välineitä käytät teoksissasi? Miten maalaus syntyy?
Maalaan enimmäkseen öljyvärein. Akryylejä käytän sävypohjan tekoon ja alusmaalaukseen, mutta öljy on minun ”lajini”. Pohjat rakennan yleensä kertopuusta ja puuvillakankaasta.
Maalaus saa alkunsa kuvallisesta ideasta, esimerkiksi näiden koirajuttujen taustalla on aina joku koira tai koirasta ottamani valokuva, joka jostain syystä herättää mielenkiintoni. Haen kuvia tai aiheita, jotka tuntuvat puhuttelevan minua, jotka ilmaisevat jotain, mihin sanat eivät yllä.
Tämän jälkeen alkaa kypsyttely, pyörittelen aihetta piirroksin ja tietokonesommitelmin, mietiskelen sommittelua ja värimaailmaa. Pohdiskelu on suurelta osin tiedostamatonta, joskus asiat selkityvät ikään kuin sattumalta tai ratkaisevat itse itsensä.
Työ alkaa pohjan teolla: koko ja muoto määräytyvät aiheen ja hakemani vaikutelman mukaan. Itse maalaus tapahtuu joskus nopeasti, työ on ikään kuin valmis päässäni. Joskus taas mennään vaikeamman kautta, asioita pitää kypsytellä, hakea, käydä masennuksen ja epätoivon kautta. Joskus työ ei vain etene, joko jää jumiin tai idea ei vain toimi.
Kuinka kauan suuren Manu -öljyvärityön tekeminen kesti?
Manu oli toinen kahdesta maalauksesta, jotka tein erityisesti Lumipalloefekti-näyttelyyn Aineen Taidemuseossa 2016. Halusin toteuttaa koira-aiheen ylisuuressa koossa. Toinen maalaus oli ”Into the black”, kooltaan 160 x 320 cm. Nämä työt valmistuivat yllättävän ripeästi, varsinkin kokoonsa nähden, parin kuukauden sisään, muiden töiden ohella. Yhteen työhön käytettyä aikaa on vaikea arvioida, koska yleensä on useampi homma samanaikaisesti käynnissä.
Maalaatko silloin kun tekee mieli vai teetkö säännöllisesti teoksia valmiiksi? Onko maalaaminen mukavaa vai onko se joskus väkinäistä/pakollista? Mistä se johtuu?
Maalaan lähes koko ajan, poikkeuksena kaudet, jolloin keskityn esineveistoksiin. Teen paljon sarjallisia töitä, keskityn samaan aiheeseen, kuten nyt koiriin. Useimmiten työllä on jokin aikataulu: tuleva näyttely, tilaustyö tms. Deadline on hyvä kannustin ja inspiraatio.Jos tätä ei ole, eikä mielessä ole erityistä projektia, maalaan ”huvikseni”, omakuvia, asetelmia , erilaisia kokeiluja, vanhojen töiden uudelleen muokkausta…
Maalaaminen on usein vuoristorataa: saan huimia ahaa-elämyksiä, nautin työstä, löydän uusia asioita. Parhaita hetkiä ovat ne, kun työ loksahtaa kohdalleen, herää henkiin.
Toinen puoli on se, kun työ ei suju, näkemys on hukassa. Kaikkein pahimmat hetket ovat helvettiä, tuntuu etten osaa mitään, en osaa maalata, en ymmärrä omia ideoitani, työlläni ei ole arvoa. Näitä epätoivon hetkiä tulee aina uudestaan, ja aina niistä pääsee yli. Tekemällä töitä, silloinkin kun se ei ”suju”.
Teetkö maalaamisen ohella muita töitä? Ja saako maalaamisesta muuten palkkaa kuin myymällä teoksia galleriassa?
Viimeiset viitisen vuotta olen olen tehnyt pelkästään taidetta. Sitä ennen osa-aikaisesti opetustöitä taideopettajana. Olen aiemmin tehnyt taiteen ohella töitä lastenkodeissa, siivoojana, puhelinmyyjänä (syvältä), lehdenjakajana.
Tällä hetkellä saan tuloni tilaustöistä, maalaan paljon muotokuvia ja olen myös saanut pari seinämaalaustilausta. Olen myös saanut pari apurahaa, mutta harvoin.
Kuvataiteilijan ammatti ei ole taloudellisesti vakaa tai kannattava, useimmat taiteilijat tekevät muita töitä mahdollistaakseen taiteen tekemisen.
Taiteen myynnillä ei monikaan tule toimeen, gallerianäyttelystä on enimmäkseen kuluja. Minun kohdallani myynti on muutoinkin satunnaista, joten sen varaan en juuri laske.
Miksi tauluissasi on aina vain yksi koira ja yhtä väriä taustalla? Eikö ole tylsää maalata niin yksinkertaisia töitä?
Minä uskon periaatteeseen ”less is more”, eli vähemmän on enemmän. Pyrin karsimaan töistäni kaiken, joka ei mielestäni palvele perusidean ilmaisua. Usein töissäni on kyse jollain tavoin olemassaolosta, sen hauraudesta ja ahdistuksesta. Poistamalla ympäristön keskitän huomion pelkästään aiheeseen, sen läsnäoloon.
Toinen syy on maalauksellinen, pyrin yhdistämään realistisen, plastisen (kysy opelta) muodon kaksiulotteiseen väripintaan, saamaan niiden välille tasapainon ja jännitteen. Kaksi erilaista tilatapahtumaa samanaikaisesti.
Yksinkertaisuus ei ole minulle tylsää, kyse on eräänlaisesta syväkehityksestä. En hae uusia muotoja, uusia asioita, vaan eri variaatioita kahden-kolmen elementin suhteesta. En pidä väripintoja niinkään taustana, vaan teoksen toisena pääelementtinä.
Tai ehkä olen vain tylsä ihminen.
Mistä sinulla on lähtenyt nuorena kiinnostus taiteeseen?
Kuvat ja niiden tekeminen ovat olleet merkityksellisiä minulle jo lapsena, ja olin jollain tavoin tietoinen lahjoistani. En kuitenkaan ajatellut taidetta ammattina koulusta päästyäni. Tein töitä lastenkodeissa ja opiskelin Tampereen yliopistossa nuoristyötä ja kasvatusoppia.
Vasta kolmenkymmenen rajapyykin lähetyessä havahduin tosissani miettimään mitä elämälläni teen. Elämänkriisiin ja ankaran pohdinnan jälkeen vastaus oli lopulta helppo. Pyrin taidekouluun ja päätin tulla maalariksi.
Saatko inspiraatiota muiden taiteilijoiden teoksista?
Usein ja koko ajan. Olen löytänyt oman taiteilijanlaatuni, minun ”juttuni”, joka liittyy juuri edellä mainittuihin pelkistämiseen, elementtien karsimiseen, jonkinlaisen keskittyneen läsnäolon hakemiseen. Uskon myös vakaasti maalaukseen taitona, arvostan maalariutta. Näitä asioita olen löytänyt, aluksi tiedostamatta, monien taiteilijoiden töistä. Koen itseni osaksi jonkinlaista jatkumoa, joka eri muodoissa kulkee osana taidehistoriaa. Sellaiset maalarit kuin Velasques, Rembrandt, van Gogh, Manet, Malevits, Freud (mm) ovat minulle läheisiä. Erityisesti Giorgio Morandi on tärkeä. Hän ilmaisi muutamaa purkkia maalaamalla enemmän elämän olemuksesta kuin monet monumentaalimaalarit.
Tämä ei suinkaan tarkoita, etten arvostaisi tai rakastaisi toisenlaistakin tekemistä, erilaisia tyylejä. Tämä on minun tapani, minun tieni. Jokaisen on löydettävä omansa.
Mikä on vaikeinta taiteilijan ammatissa?
Epäilys.
teksti: Jutta Anttila, Pyhäjoen lukio, kuvat: Aki Pulkkanen
Sukulanrakan kallion Hiidenkirnut, Rovaniemellä Arktikum ja Joulupukin paja, Sodankylän geofysiikan observatorio ja ilmatieteen laitos, Luoston huipulle kiipeäminen ja Kieringin maalaismarkkinat. Pyhäjoen, Kalajoen, Raahen ja Siikajoen lukioiden opiskelijat ja opettajat kiersivät kaikki nämä kolmessa päivässä.
Jutun nimi on tiedeleirikoulu: neljän Perämeren alueen lukion yhteistyönä järjestetty opintomatka. Opintomatkalle lähti lukion ykkösiä, kakkosia ja kolmosia ja tietenkin muutama opettaja. Retken johtajana toimi Raahen lukion kuvataiteen lehtori Aki Pulkkanen. Opintomatkalla on jo neljän vuoden perinteet. Lähtöajatus on lukio-opetuksen kehittäminen elämyksillä ja ilmiöillä. Tavoitteena on perinteisten oppiainerajojen ylittäminen ja aitojen ilmiöiden tutkiminen lähiympäristössä asiantuntijoiden avulla. Myös uusi opetussuunnitelma kehottaa lukioita järjestämään teemaopintoja. Viime syksyn tiedeleirikoulussa olivat mukana maantiede, biologia, kuvataide, psykologia ja fysiikka.
On tärkeää oppia uusia opiskelutapoja kuten tiedon kriittistä arvioimista, ryhmätöiden tekemistä ja tieto- ja viestintätekniikkataitoja. Lapin kulttuurista oppii paljon Rovaniemellä, Sodankylässä ja Kieringin markkinoilla. Kieringin markkinoilla oli muun muassa käsityöläisiä, jotka myivät tekemiään tuotteita. Tänä vuonna oli tarkoitus oppia pääasiassa revontulista. Tässä auttoi Oulun yliopiston alaisena toimiva Sodankylän geofysiikan observatorio.
Sodankylän geofysiikan Observatorion johtaja Esa Turunen esitteli observatoriota. Opiskelijat kuulivat paljon revontulista ja mittalaitteista ja pääsivät hieman tutustumaan observatorion ympäristöön. Mittalaitteita on paljon erilaisia, joista osa on herkempiä kuin toiset. Myös niiden tarkkuuksissa on eroavaisuuksia. Jotta mittaustulokset olisivat mahdollisimman luotettavia, niiden on mitattava koko ajan.
Revontulet ovat kauniita ja rauhallisia, mutta niillä on myös omat vaaralliset puolensa. Koronan, eli revontulen kruunun, massapurkaus pystyy varaamaan sähköllä esimerkiksi rautatien ja öljyputket. Ne voivat myös hajottaa muuntajia ja sähkölaitteita. Tämä tarkoittaa, että revontulissa on sähkövarausta. Revontulen värit syntyvät, kun hiukkaset osuvat eri kaasuihin. Tunnetuin väri on vihreä. Vaikka revontulet näkyvät Lapissa selvästi, niiden tapahtumapaikka voi olla jopa 600 kilometrin päässä taivaalla. Revontulista otetaan noin 4500 kuvaa per yö.
Kaikki eivät nähneet revontulia, mutta pääsivät kuitenkin katsomaan kuvia niistä. Turunen kertoi saman, mitä kerrotaan esimerkiksi japanilaisille turisteille: ”Miten revontulet syntyvät ketun hännän heilautuksella lumihangessa.” Revontulissa näkyy myös, miten inuitit pelaavat palloa mursun pääkallolla. Myös Arktikumissa oli tätä koskeva esitys. “Revontulia on taivaalla joka yö, mutta vain pilvet estävät niiden näkemisen”, Turunen kertoo.
Lukiolaiset katsoivat samassa pihassa olevan ilmatieteen laitoksen tiloja ja näkivät, miten sääpallo nousi ilmaan ja katosi pilviin. He myös kuulivat ilmatieteen laitoksen osallistuneen 3D -tulostusprojektiin. Sen avulla he voivat pian tehdä omat mittalaitteiden varaosat ja telineet.
Ensi syksynä on odotettavissa seuraava tiedeleirikoulu. “Lukiolaiset ovat esittäneet toiveita lähialueista ja myös yhteistyötä ruotsinkielisten Perämeren rannikon kaupunkien kanssa ollaan pohdittu. Seuraavan tiedeleirikoulun yksityiskohdat tarkentuvat keväällä, kun suunnittelu käynnistyy”, Pulkkanen sanoo.
teksti: Jutta Anttila, Pyhäjoen lukio. Kirjoittaja oli mukana viime syksynä tiedeleirikoulussa
KU7/12 kurssin neulahuovutetut hahmot virittivät joulutunnelmaan. Hyvää jouluaikaa ja leppoisaa lomaa! Vuonna 2017 nähdään!
Kuvataideoppimista lukiossa 