You are currently browsing the tag archive for the ‘tussipiirros’ tag.
Ku1-opintojakso alkoi lukuvuoden alussa tussipiirrosten ja raapekartonkitöiden parissa. Nappasimme piirroksen muodoksi purkinkannen tai pullonkorkin. Ympyrämuotoihin sai rauhassa kokeilla eri luonteisten pisteiden, viivojen ja tekstuurien tekemistä. Erilaiset viivat synnyttivät kuvaan tummuusasteita eli valöörejä ja saattoipa joihinkin töihin saada aikaiseksi syvyysvaikutelmaakin. Aihe sinänsä oli vapaa, tällä kertaa sai pysytellä omassa kuvamaailman kuplassaan.

Lukuisista harjoitustöistä jokainen sai valita onnistuneimman ja tehdä siitä jääkaappimagneetin liimaamalla piirroksen purkinkanteen ja taakse magneetin. Keräsimme kaikki työt yhteiseen google slide -esitykseen, jotta luokkakavereiden töitä saattoi tarkastella niistä oppien. Opettajan kehoitus olikin, että kuva-aiheita ei saa ainoastaan varastaa, vaan parhaimmat viivat, tekstuurit ja valööritaidot kannattaa parastaa kaverin työstä myös omaan tekniikkataitoihin. Vaikka lukuvuosi aloitettiin maskien kanssa kavereista erillään pysytellen, olivat kuvisluokan isot pöydät kuitenkin pöytäryhmissä ja onneksi vältyimme corona-taudin leviämiseltä.

KU1 opintojakson kuluessa kaikki työt kerättiin harkitusti otettuina valokuvina sähköiseen portfolioon, johon myös kirjoitettiin lyhyesti itsearviointia omista töistä ja annettiin palautetta niin tehtävistä kuin koko opintojaksosta, sekä pohdittiin omaa oppimista opetussuunnitelman asettamien tavoitteiden valossa.









KU1-kurssin ensimmäisenä työnä muisteltiin piirtämisen tekniikoita hiilijalanjälki-aiheisessa tussipiirroksessa. Tavoitteena oli tehdä erilaisia viivoja, tekstuureja eli pinnan rakenteen kuvausta ja toistuvia pintoja omaa hiilijalanjälkeä kuvaten.
Testasimme oman hiilijalanjäljen erilaisin laskurein, jonka jälkeen tulokset kuvattiin infograafimaisena jalanjälkenä. Tiedon visualisointi infograafiksi auttaa ymmärtämään asioiden välisiä suhteita. Matematiikan ja mielikuvituksen taidot olivatkin siis tarpeen tussipiirrostekniikoita harjoitellessa ja kuvatessa hiilijalanjälki laskurein saatua tietoa visuaalisesti. Muutamiin jalanjälkiin sisältyi myös lupaus henkilökohtaisesta muutoksesta.

Nautin tusseilla piirtämisestä. Vaikeinta oli keksiä kategorioihin liittyviä asioita, joissa voisi hyödyntää erilaisia valöörejä ja eripaksuisia viivoja. Piirroksen varpaat kuvaavat vedenkulutusta. Ylin osa kuvaa talouteen kuluvia luonnonvaroja. Sitten on liikenteen päästöt, ruoka ja teollistuminen. Linnea

Tein työhön erilaisia pisteitä, viivoja ja valööreitä. Syvyysvaikutelma jäi vähän unohduksiin työtä tehdessä, mutta sitä esiintyy suklaalevyissä vasemassa yläosassa. Työssä on erilaisia herkkuja, joita tulee välillä ostettua vähän liikaakin, ja katkeava palmu kuvastaa herkuissa käytettyä palmuöljyä, jonka viljelyssä on paljon ympäristöllisiä ja eettisiä ongelmia. Käytän myös paljon bussia ja autoilua, kun menen esimerkiksi treeneihin ja käyn useasti mökillä, mutta aina on mukana autossa vähintään kolme henkilöä. Piirsin myös meidän ison talon kuvaan, joka ei ole kuitenkaan niin iso osa hiilijalanjälkeäni, sillä samassa talossa asuu melko monta perheenjäsentä. Kasvomaskeja käytän bussissa, ja niitä menee 10 viikossa. Kuvaan sisältyy myös lupaus muutoksesta. Mielestäni tämä työ onnistui ihan hyvin. Venla
Mikä ihmeen hiilijalanjälki, ilmastojalanjälki?
Oulun kaupungin ympäristöohjelma – kohti hiilineutraalia Oulua 2026 on luettavissa linkistä. Kuvisluokan ympäristölupaukset taitavat kulkea käsikädessä järkevän materiaalinkäytön kanssa. Kuvisluokassa yritämme käyttää ja kierrättää materiaaleja järkevästi ja luovasti. Paperinkierrätys on itsestään selvää ja tuttuun tapaan opiskelijat ja opettajat ovat tuoneet luokkaan taidetarvikkeiksi sopivia kierrätysmateriaaleja. Tapetit, lelut, kartongit muut kierrätysmateriaalit saavat uuden elämän taideteoksina tai harjoituspapereina, vesivärikuppeina tai suojina.

Koska niin suuri osa hiilijalanjäljestäni tuli ruuasta, lupaan vähentää erityisesti punaisen lihan syöntiä. Suosin kasvisvaihtoehtoja. Minna


Hiilijalanjäljestä tuli varjotuksen määrän takia sekava, mutta katsellessa tarkemmin se paljastaa paljon pieniä yksityiskohtia. Alaosan talo ja lämpölaitos esittävät asumisesta johtuvia päästöjä. Sen päältä löytyy maantie ja linja-auto. Linja-autopysäkin alla on läjä palavia renkaita ja tien pientareella on puun kanto, joka tietysti kuvastaa metsien häviämistä. Ylöspäin liikuttaessa nähdään pari huutavaa savusta muodostuvaa olentoa, jotka ovat ilmentymä sanonnasta ”hukkua saasteisiin”. Tämän jälkeen tullaan kulutus- ja ruokaosioon, jossa oikealta löytyy läjä pikaruokaa ja vasemmalta pelästynyt ihminen, jota Suomen suurbrändejä Arinaa ja Keskoa esittävät aaveet uhkailevat. Sampo
Julkisuudessa puhutaan paljon nuorten kokemasta ilmastoahdistuksesta, jonka lisääminen ei missään tapauksessa ollut tämän kuvistehtävän tarkoitus. Erilaisten ilmastolaskureiden tuloksiin tutustuminen herätti kuvistyön edistyessä kuvisluokassa hyvää keskustelua ja terveen kriittistäkin porinaa, kun omakohtaisuus sai pohtimaan omia arjen valintoja – ei pelkästään ilmaston vaan oman elämänhallinnan mm. rahankäytön näkökulmasta.
Viiva ja tussipiirrosharjoituksissa KU1-kurssilla tutkittiin kuvasarjassa eri luonteisten viivojen ja tekstuurien tekemistä. Aiheena oli muovilelun ja taidejäljennöksen tekeminen viivapiirroksena. Keskimmäisessä kuvassa muovilelu ja taidejäljennös yhdistyvät. Löydätkö lukiolaisten viivapiirroksista Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla tai vaikkapa Nils Schilmarkin asetelman?
KU1-kurssin muotokuvaharjoitelmia oli esillä koulun käytävällä. Kuivapastellein toteutetut työt tehtiin ekaluokkalaisten NAHKAPÄIVÄNÄ otettujen kuvien pohjalta.

KU1-kurssilaisen omakuva lukion ekaluokkalaisten ”nahkapäivän” rooliasussa.
Kasvonpiirteitä on monenlaisia ilman naamiaisasuakin. Kasvojen anatomiaa ja muotokuvamaalauksen muotoja voi tarkastella mielenkiintoisesta videosta, johon on kerätty menneiden vuosikymmenten, mieskomeutta, elokuvatähtien kuvia:
Emman valomaalaus-tekniikalla tehty valokuva osallistui nuorten Energi!-näyttelyyn ja on kiertänyt muiden kuvien mukana Raahen ystävyyskaupungeissa Mo i Ranassa, Norjassa ja Skellefteåssa, Ruotsissa.
Teimme joulukalentereita kierrätysmateriaalista. Aiheesta järjestettiin vuonna 2011 kilpailukin, jossa lukiolaiset menestyivät mainiosti. Jouluksi 2012 valmistunutNiinin kalenteri muodostui rintaliiveistä! 😀
Erilainen joulukalenteri
Tehtävänantona oli tehdä uudenlainen joulukalenteri kierrätysmateriaaleista. Mieleen tuli joulusukat, ja miksi muita vaatekappaleita ei voisi liittää kalenteriin. Rintaliivien kuppi- osat osoittautuivat erinomaisiksi kalenterin luukuiksi / taskuiksi ja materiaali oli sopivasti raflaava ja ajatuksia herättävä. Rintaliivit ovat usein myös kauniin pitsisiä ja ilo silmälle , eli oikein sopiva joulukalenteriani koristamaan.
Keräsin 12 kappaletta vanhoja rintaliivejä, joista saksin kupit irti ja liimailin ne kuumaliimalla punaiseen kalenterin taustaan. Kuppeihin mahtuu pienet yllätykset tai tuunaamani tulitikkurasiat, joihin voisi laittaa vaikka pieniä karkkeja, runon pätkiä, aforismeja, joululaulun sanoja…
Olen tyytyväinen saamani idean ja sen erilaisuuteen, mutta lopullinen toteutukseen olisin voinut panostaa vielä hieman enemmän, että kalenteri olisi siistimpi. Saattaisin kuitenkin iskeä kalenterin vaikka tänä jouluna seinälle ja piilottaa tulitikkurasioihin vaikka joulusuklaata.
Niini
KU1 kurssilaiset tutkivat tussipiirroksissa kasvin lehtien muotoja ja viivoja. Moni lukion ensimmäiselle kurssille tuleva opiskelija on opiskellut kuvataidetta viimeksi seitsemännellä luokalla, joten piirtämisen verryttely on tarpeen. Tavoitteena oli pysähtyä tarkastelemaan luonnon erilaisia viivoja, pintoja ja tekstuureja. Millaisia muotoja ja tekstuureja voi tehdä tussipiirtimillä ja huopakynillä? Kuinka paljon omia havaintoja pystyy siirtämään tussilla paperille?
KU2 kurssilaiset tutkivat niinikään lehtien muotoja. Suomen luonto on ollut usein taideteollisuuden lähtökohtana. Lehti-aihe tuo mieleen Tapio Wirkkalan lehdeltä näyttävän puisen tarjottimen tai vaikkapa Eduskuntatalon vieressä kasvavat jättimäiset mansikanlehdet Jukka Lehtisen sirossa Oma maa mansikka -teoksessa. Mitä muita lehtiaiheisia teoksia tulee mieleen?Voit vaikka kommentoida tätä blogikirjoitusta linkillä, jossa on lehtiaiheinen taideteos!

Lehtien muotokieli toistuu KU2 -kurssilaisten tekemissä keramiikkaesineiden muodoissa ja koristeaiheissa. Vasemmalta oikealle Manu, Ruusa, Jere
Tutustu YLEn suomalaisesta muotoilusta kertoviin dokumenttifilmeihin.
Lukion ekaluokkalaiset tutustuivat ensimmäisellä kuviskurssilla taidenäyttelyyn. Galleria Myötätuulen näyttelyssä on esillä koulumme entisen rehtorin Antti Saarimäen (1938-1993) laajaa tuotantoa. Paikallislehti Raahen Seudussa julkaistut pilapiirrokset ja kannanotot ovat hienoja esimerkkejä elävästä, ilmeikkäästä tussipiirtämisestä. Saarimäki tunnettiin tarkkana havinnoitsijana ja oma kotikaupunki tarjosikin ahkeralle piirtäjälle herkullista aineistoa. Raahen lukion seniorit ry on koonnut näyttelyyn pilapiirrosten lisäksi julisteita, koristelautasiin painettuja piirroksia ja öljyvärimaalauksia. Lukion opettajainhuoneesta näyttelyyn on lainattu Kirsti Muinosen maalaama rehtori Antti Saarimäen muotokuva. Yllättävän moni lukion ekaluokkalainen vieraili Galleria Myötätuulessa ensimmäistä kertaa.
Galleriavierailu oli ihan ok. Pilapiirrokset olivat tosi hienoja. Uutena asiana opin, että ne tehdään isommiksi, mitä ne ovat lehdessä. Pekka
En ole juurikaan aiemmin käynyt gallerioissa, joten tämä oli uusi kokemus minulle. Opin teosten suullista arviointia sekä tekemään tämän tehtävän yhteydessä myös kirjallisen arvioinnin. Oli kivaa käydä katsomassa teoksia, sillä kirjastossa oli erityylistä taidetta kuin Myötätuuli Galleriassa. Saimme siis nähdä useammanlaista taidetta. Anni
Reissu oli vaihtelua arkeen ja täällä oppi hieman lisää tussipiirrustuksen saloja. Erilaisten viivatyyppien oppiminen ja näkeminen oli hienoa. Henrikki
Opin ainakin sen, että myös sanomalehdissä julkaistavat piirrokset ovat taidetta ja vaativat myös aikaa ja vaivaa. Vaikka pidänkin enemmän maalauksista, koin että myös jonkunlainen muu taide voi kolahtaa. Kiva näyttely! Eevamari

Esimerkki graafisesta suunnittelusta ja julistetaiteesta. Antti Saarimäen suunnittelema Pekanpäivien juliste.
Raahen lukiossa annetaan vuosittain Antti Saarimäki-stipendi kuvataiteissa menestyneelle ylioppilaalle.
Myötätuuli Gallerian näyttelyyn voi tutustua 28.8.2010 asti gallerian aukioloaikoina.