You are currently browsing the tag archive for the ‘kuivapastelli’ tag.

Elokuu kääntyi syyskuuksi ja kolme KU1-ryhmää työskentelee vauhdilla ensimmäisellä kuviksen lukio-opintojaksollaan kuvisluokassa. Tussipiirrosharjoitusten, kuva-analyysin ja kuvan perustekijöiden suhteen ollaan edetty jo värioppiin. Kuvisopen pihalta löytyi vielä niin herkullinen kattaus monivärisiä kasveja, että kuivapastellien aiheeksi valikoitui klassikkotehtäväksi muodostunut sävyjen tarkastelu.

Laadukkailla kuivapastelleilla tummasävyiselle paperille taiteillessa värit hehkuvat ja erilaisten sävyjen sekoitusmahdollisuudet ovat valtavat. Open toiveena olikin, että kukaan ei oppitunnin päätteeksi ole puhtain sormin, vaan piirtävän käden jokainen sormi kaipaa pesua värisävyjen sekoittamisen jälkeen.

Tavoitteena oli tarkastella kasvien vaihtuvia värisävyjä tutkijan ja taiteilijan ottein. Millaiset ovat kasvin mittasuhteet, millaisia sävyjä löydät? Miten valo ja varjo leikkivät yksityiskohdissa? Kylmiltään ei kysymysten äärellä oltu, vaan viikko alkoi omenan sävyjen tutkimisella. Ja omputhan olivat tietysti vihertävän punaisia ja haastavan monipuolisia väritykseltään. Eivät mielikuvissa väikkyvän punaposkisia! Havainnot siirtyivät harjoituksissa paperille yllättävän hyvin.

Kuivapastellityöt valokuvattiin sähköiseen portfolioon itsearvioinnin kohteeksi, sekä kolmen ryhmän digitaaliseen esitykseen, josta saattoi käydä tarkastelemassa luokkakavereiden töitä. Miten toisen ryhmän KU1 ryhmä oli ratkaissut edessä olevat ongelmat? Kuvisluokassa opitaan aina myös kavereilta, ei vain opettajan neuvomana. 🙂

Elokuun kääntyessä syyskuuksi heitetään kesälle lopullisesti hyvästit. Raahessa rannantuntumassa onneksi yöpakkanen kiertää vielä hetken kauempaa kasvit ja kukat hehkuvat vielä. Kuivapastellitöihin ikuistettuna ne loistavat vielä pitkään. Hyvää työtä! Rentoa viikonloppua!

Kulunut kevät oli Oulun Lyseon lukiossa kiivasta pakkaamisen ja siivoamisen aikaa. Koulun historia on merkittävä ja toivottavasti luokissa, käytävillä ja rakennuksen pinnoilla säilyy ajan tuomat kerrokset. Kuvataideluokan vuosikymmenten takaisissa kipsimalleissa on piirustusta, kuvaamataitoa ja nykyistä kuvataidetta opiskelleiden opiskelijasukupolvien käytön jäljet. Lyseon vanhat kipsitaulut toimivat KU1-kurssilaisten malleina vielä kerran ennen muuttolaatikoihin pakkausta. Kouriintuntuvaa kuvataideopetuksen historiaa kevään kynnyksellä.

Aivan perinteisiä hiili- tai lyijykynäpiirroksia ei tällä kertaa tehty. Valööreitä tutkittiin kuivapastelliharjoituksena. Näetkö yksiväristä, monokromaattista työtäsi tehdessä eri tummuusasteet kuluneen kipsireliefin pinnalla?

Kuvataideluokan pakkaaminen laatikkoon oli suuri työ. Upeat biologian kokoelmat ja kemian varastot siirtyivät säilöön. Musiikin luokassa kävi kuhina ja kirjaston lukituista kaapeista löytyi aarteita aina Elias Lönnrotin aidosta nimikirjoituksesta monenlaisiin harvinaisuuksiin. Oulun Lyseon lukion mittavat taidekokoelmat vietiin konservoitavaksi ja varastoon remotin tieltä.

Historiallisen rakennuksen remontti etenee. Havainnekuva ja suunnitelma sisäpihalta avaavat näkymiä tulevaisuuteen, kun entisestä liikuntasalista tulee ruokala ja tiloista saadaan nykyaikaiset ja väljemmät.

Kuivapastelleilla saa voimakkaita värejä ja upeita liukumia valööristä ja sävystä toiseen.

Keväällä koronatilanne hellitti sen verran, että pääsimme vierailemaan lähigallerioissa pienen oppilasryhmän kanssa turvavälein ja maskeja käyttäen. Oli upeaa palata taiteen äärelle keväisessä Oulussa!

Värikkäät 1. luokkalaisten omakuvat Raahen lukion käytävällä.

Kuvataiteen ensimmäisellä kurssilla harjoiteltiin ihmisen mittasuhteita ja valon ja varjon ilmaisua tekemällä omakuvia. Omakuvien lähtökohtana oli itse otetut valokuvat. Digikameran käyttö, kuvien tallentaminen ja tulostaminen tulivat opiskelijoille tutuksi. Omakuvissa tekniikkana käytettiin hiiltä ja kuivapastellia. Kuvat ovat esillä koulun käytävällä. Lisäsimme ensimmäistä kertaa Photostory-ohjelmalla tehdyn kuvakollaasin kuvisblogiin katsottavaksi:

Vaihto-oppilaan kommentti omakuva-tehtävästä: This portrait of ourselves was very difficult for me. It was hard to sketch myself in a different size than my picture (which I could see). And it was the first time I really worked with these kind of pencils. When I was working on that portrait I thought it would not be too bad and it was fun to work on it, but when I changed the perspective and saw myself from a bigger distance I saw the things that I didn´t  draw well. But I liked to draw the background of the portrait! It was a good experience to work on that picture! Clara

Omakuviin liittyviä linkkejä:

Oulun taidemuseon omakuvagalleria

Helene Schjefbeck (Ylen Elävä arkisto)

KU1-kurssilaisten muita töitä:

Akvarellitöitä aiheesta San Francisco. Julia

Tussipiirros. Janne

Akvarelli. Simo

Blog Stats

  • 169 802 hits