Odotettu penkkaripäivä valkeni kireissä pakkaslukemissa, mutta lämminhenkinen meno täytti Raahen lukion luokkahuoneet ja käytävät kun abit ilmestyivät upeissa puvuissa. Abien ryhmänohjaustuokion jälkeen kahviteltiin rennoissa tunnelmissa opettajien kanssa.

Penkkariaamuna jutustellaan ruokalassa ja nautitaan kahvia ja pullaa opettajien kanssa.

Penkkaripukuihin abit olivat satsanneet kovasti aikaa ja vaivaa. Ajankohtaisia ilmiöitä ja edellisiltä vuosilta tuttuja hahmoja näkyi rintarinnan.

Raahen lukion penkkaririehaa valvoo taka-alalla virkavalta.

Munamiehellä oli vaikeuksia penkkarikahvittelussa, mutta sympaattinen hahmo sai varmasti muilta abeilta apua.

Abit saivat kylmää kyytiä penkkariajelulla lämminhenkisen juhlan jälkeen. Pakkanen oli onneksi vähän lauhtunut aamun -29 asteen lukemista. Koulun 125-vuotisjuhlan yhteydessä löytyi nostalgisia kuvia 1940-luvun penkinpainajaisista.

Raahen yhteislyseon penkkariajelut 1949. Ylioppilaaksi päästiin nykyisestä Keskuskoulun rakennuksesta. Taustan tummempi rakennus on nykyään Raahen musiikkiopiston tiloina.

 

Penkkarit 1940-luvun malliin. Abiturientit vauhdikkaalla hevosajelulla Raahen Koulukadulla.

Vuoden 2010 penkkareista voit lukea täältä.

KU4-kurssilla tehtiin valomaalauksia (photo painting) taskulampuilla.

Valomaalausta kuvisluokassa. Valotusaika oli n. 15 sekuntia.

LISÄTIETOA VALOMAALAUKSESTA:

Light painting kuvia Flickr-kuvapalvelussa

Light painting tutorial – YouTube

Sydämiä saksitaan.

Ystävänpäivän yllätykseksi piti oppilaskunnan hallitus hauskan aamunavauksen ystävyyden tärkeydestä. Opettajat ja oppilaat yllätti seinälle ilmestyneet sydämet, sekä haleja ja karkkia jakava pörrötukka. Oppilaskunnan ystävänpäiväyllätys näkyi ikkunoihin kiinnitettyinä sydäminä Merikadun ohikulkijoille asti. Kiitokset tempauksesta!

Ystävänpäivän terveisiä seinälle kirjoitettuna, sekä karkkia jakanut oppilaskunnnan hallituksen edustaja 😀

Raahen lukiolaisten Janita Aution ja Titta Orajärven valokuvanäyttely KUVA KERTOO TUNTEISTA on esillä Raahe-salin lämpiössä Kauppaporvarissa 3.2. – 17.3.2011 tilan aukioloaikoina. Kuva kertoo tunteista on kahden nuoren valokuvaajan esikoisnäyttely. Se antaa erilaisia näkökulmia elämän eri tunteisiin – ilosta turhautumiseen.

Valokuvat herättävät katsojissa positiivisia tunteita.

Näyttelyn kuvien ottamiseen ja näyttelyn kasaamiseen lukion toista vuosikurssia käyviltä Janitalta ja Titalta kului kymmeniä tunteja aikaa. Aktiivisesti valokuvausta harrastavat tytöt kasasivat upean näyttelyn huolella ja upeita kuvia jäi runsaasti varastoon odottamaan esille pääsyä.

Viimehetken kehystystä. Kokemusta vaativasta näyttelyn pystyttämisestä tuli roppakaupalla.

 

Raahen kaupungin Galleria Myötätuulen helmikuun näyttelyssä SILMIEMME LÄPI on esillä grafiikkaa, maalauksia ja veistoksia neljältä nuorelta taiteilijalta. Sanna Pitkänen, Tanja Rantapelkonen, Maarit Siltamäki ja Henna Tyrväinen ovat Kankaanpään taidekoulusta valmistuvia taideopiskelijoita. KU1 ja KU4 tutustuivat näyttelyyn ja samalla nähtiin mitä näyttelyn avajaisissa tapahtuu. Raahen kulttuuritoimi oli kutsunut puhujaksi taiteilija Jari Janssonin, joka esitteli nuoret taiteilijat ja lausui kannustavia sanoja taiteilijan uralle. Avajaisissa kuultiin myös musiikkiesitys ja tarjolla oli näyttelyvieraille tuttuun tapaan pikkupurtavaa.

Jari Jansson esittelee raahelaissyntyisen taiteilijan Tanja Rantapelkosen näyttelyavajaisissa 1.2.2011

Taidenäyttelykokemus ja uusi kokemus näyttelyavajaisista herätti keskustelua oppitunnilla. Lukiolaisten kommentteja näyttelyavajaisista:

”Huomasin kuinka monta erilaista taiteenalaa on. Tykkäsin perällä olleista hämähäkkitöistä, sekä viidakkotyöstä. Outoa oli mielestäni se miten hinnat määräytyvät. Mielestäni toista hienompi työ saattoi maksaa tonnin vähemmän.”   

”Näyttely oli ihan mukava kokemus eikä aika tullut pitkäksi. Näyttelyavajaisissa en ole ennen käynyt, mutta näyttelyissä kyllä. Eläinmaalaukset olivat mukavia sekä harjateräksestä tehty nainen. Aina töiden hintoja ei ymmärrä, koska itsestä tuntuu, että tietty työ ei ole niin arvokas kuin hinta on. Kaikin puolin mukava kokemus. Mukava keskustella teoksista, kun on oppinut uusia termejä tunneilla =)”      

” Vähän turhan taiteellista, ei montaa ´normaalia´ts. realistista taulua.”

” Ihan hyviä sipsejä oli. Itse en ole oikein taideihmisiä joten en oikein nauttinut kokemuksesta.”

” En ollut aikaisemmin käynyt ihan ammatilaistaiteilijan taidenäyttelyissä. Kokemus oli täysin uusi, mutta mielenkiintoinen. Taidenäyttely oli ihan kuin elokuvien ja tv-ohjelmien näyttelyt. Hienoa oli tutustua erilaisiin teoksiin ja tekniikoihin. Erilaisilla tekniikoilla oli tehty hienoja, uskottavia ja aidontuntuisia teoksia. Osa aiheista oli outoja, eikä teoksen nimi ja itse teos liittyneet välttämättä toisiinsa. Eli en huomannut niiden yhteyksiä. Koko tilaisuuskin oli hieno… Taitelijat itse olisivat voineet kertoa enemmän itsestään tyylistään ja teoksistaan.”

LUE VASTAUKSIA LUKIOLAISTEN KYSYMYKSIIN BLOGIKOMMENTEISTA JA KOMMENTOI ITSEKIN!  TEOSTEN KUVAT ON JULKAISTU TAITEILIJOIDEN LUVALLA:

Tanja Rantapelkonen, Sammakkoprinsessa

 

Maarit Siltamäki: Rakentajat

 

Maarit Siltamäki: Kallio

 

SILMIEMME LÄPI -näyttely on esillä Galleria Myötätuulessa 2.2. – 26.2.2011, avoinna ma-pe 10-17, la 12-16

Vieraile erilaisissa näyttelytiloissa maaiman taidemuseoissa virtuaalisesti tästä linkistä.

Raahen lukion ympärillä on kivenheiton päässä monta mainiota kulttuurikohdetta ja näköetäisyydelle on syntymässä uusi museotila vanhaan viljamakasiiniin Kruununpuojiin. Raahen museo, Suomen vanhin museo, täyttää vuonna 2012 kunniakkaat 150 vuotta! Kruununmakasiini on ollut museon käytössä kylmänä esineiden säilytystilana. Muutama vuosi sitten pääsimme kurkistamaan makasiinin sisälle koulun historian lehtorin kanssa.

Merikadun kruununmakasiini peittyi suojapressuihin. Remontti on alkanut!

Makasiinin kätköissä olleet aarteet saavat kunnollisen säilytystilan.

Raahen museon pakkahuone Rantakadulla esittelee pääasiassa Raahen Purjelaivakauden historiaa. Ehkäpä makasiiniin tulevassa nykyaikaisessa näyttelytilassa valotetaan 1900-luvun paikalliskultturia. Uusi museotila on Merikadun yläkoulun ja Raahen lukion vieressä, joten toivottavasti museon elävoittävää historiaa hyödynnetään oppitunneilla tulevaisuudessa entistä enemmän.

Kruununmakasiini remontissa tammikuu 2011

Kuvitettua lisätietoa Kruununmakasiinin historiasta löydät Irmeli Marttilan kirjoituksesta (pdf-tiedosto)

Muita kivenheiton päässä Raahen lukiosta sijaitsevia kulttuurikohteita, joista löytyy lisätietoa internet-sivuilta:

Kari Juvan veistospuisto

Raahen kirjaston näyttelytila (kirjaston remontti alkanee tulevina vuosina)

Galleria Myötätuuli


Arttu เป็นหมีเพื่อนรักแห่งฟินแลนด์ที่เดินทางไปรอบโลก คุณอยากให้ Arttu เดินทางไปถ่ายรูปที่โรงเรียนของคุณไหม คุณอยากจะบอกเล่าเกี่ยวกับวัฒนธรรมของคุณไหม คุณสามารถเรียนรู้เกี่ยวกับประเทศที่ Arttu เคยเดินทางไปได้โดยการเปิดดูไดอารี่และรูปภาพของ Arttu จะช่วยให้คุณรู้เรื่องราวใหม่ๆเกี่ยวกับประเทศที่ Arttu เคยเดินทางไปได้ทุกเวลา


 
 This is Arttu and he is really enjoying the heat after the coldness of Finland.  Too bad that he wasn´t able to go to the sunny beaches, but he saw the countryside, and if I can read the smile on his face right, he likes it!

'Palmtrees, as far as my little button eyes can see!'

These two weeks Arttu has been living with me in small farmtown called Bhan Phaeo, near Bangkok. This small agricultural town is like Vihanti in Finland 😉 , even it´s population is 90 000.  Arttu lived in a big, big house in the middle of  the  jungle, where nice neighbors kept him awake at early mornings.

Arttu, too, doesn't approval the loud thai music from neighbor at 5AM

When someone says ”Thailand”, at first everyone thinks of sunny beaches, but Arttu find out, that Thailand is much more than that.

'Somewhere there is the snowy Finland, and I don't miss it a bit!'

Arttu noticed, how proud thai people are about their culture, language, nature and King. He tasted so much amazing, delicious food and found the best snack in the world, Koala´s marc.

Arttu and Watthamjariyapirom's sport area and the building, where is thai classes, big sporthall, cafeteria and health classes. 'Whoooa!'

Arttu loved my mom´s omelettes and Phat Thais, which he is definitely going to miss. Thank God he took some cooking lessons in public High School, Watthamjariyapirom, so he can cook some for his Friends all over the world!

'Weiiiii! Me Tarzan, You Jane!'

Arttu learned other things too. Now he knows how to climb to a palm tree, how to say hello in Thai, how to write his name in extraordinarily difficult thai letters, and that you should not point anyone with your feet, because it´s not polite.

Arttu decided to pray a little, just for in case. Buddhism sounds okay for him.

Arttu is really young, so he needed to show a lot of respect for older people. He needed to ” Wai”, use polite particles while talking, and remember to keep his head lower than others. Even there was a lot of things to remember, Arttu survived the daily life really well.

Arttu was sitting nicely with the students, while teacher Mali was giving the daily news after national song.

Arttu was hanging out with the boys. Maybe he told a funny joke, because Bom is smiling like that.

'I would like to have that kind of uniform too..'

When Arttu was with me in the school, almost everyone noticed him. Some of the bravest even yelled: เอมมี่ ตุ๊กตาน่ารัก! which means: ”Emmi! Your doll is cute”. My friend, Michel even sang and danced with him. Students didn´t fully understand the purpose of Arttu, because almost no-one can speak English fluently, and my thai is not so good yet.

Arttu in my schoolbag. Everyone was so excited about him!

Arttu went shopping in Bangkok, Central Rama II and he ate some really good Ramen in oishi Ramen. He also tasted some Starbuck´s caramel cappuchino and sniffed some parfumes in makeup section.

Arttu is ready for the Sport Day

The most exiting happening Arttu had was the sport day at 24.12.2010! He saw some sports and awesome costumes.  Pity that it was so hot in that day that Arttu needed to stay in shadow all day, so he didn´t see all of the competitions. It was a little bit different Christmas eve for him. There wasn´t even snow on the ground!

One fat Barbie and orange team, with Arttu

Arttu and some cheerleaders from yellow team

Arttu and the prettiest girl in... Wait, what!

Arttu, Barbie and Michael the oboe player.

Emmi, Arttu, Bom.

Arttu and our english teacher.

Arttu wanted to have a pic with the head cheerleader of orange team.

At NEW YEAR, Arttu had karaoke party at home, and he had so much fun! All of the Rotary people sang some karaoke and there was dancing and food.

'Happy New Year!'

Arttu and the fountain on my biiiig yard. On the background, there is an Adidas factory.

Eventually Arttu enjoyed Thailand, and everyone here liked him. Even his diary is สวย (beautiful) thai people says!

So many people wanted to take kissing pictures with Arttu, but my camera´s batteries ran low, so …maybe next time?

ไว้เจอกันใหม่

ลาก่อน

Emmi and Arttu. (Arttu saw something more interesting in the horizont than camera.)

Emmi, Rotary´s exchange student from Raahe, Raahen lukio, Finland

To Pan Phaeo, Watthamyarijapirom, Thailand 2010-2011

KU7/12 Kankaanpainokurssilla tehtiin joulukuussa paljon töitä pukinkonttiin, omaan huoneeseen tai lukiolaisten mielessä häämöttävään, tulevien vuosien opiskelijakämppään. Tekniikkaharjoituksia syntyi mm. sabloonapainannalla, taikinatekniikalla ja palikkapainannalla. Tekniikkaharjoitusten jälkeen jokainen suunnitteli, luonnosteli ja toteutti mieleisensä lopputyön. Lopputyössä täytyi olla useimmille kankaanpainokuvioille tyypillistä TOISTOA.

Mielenkiintoisia toistuvia kuva-esimerkkejä toistuvista kuvioinneista löytyy esimerkiksi  Museoviraston rakennushistorian osaston monipuolisesta tapettitietokannasta. Tapettitietokantaan on tallennettuna mm. Raahen Rantakadulla sijaitsevien Leufstadiuksen talon, Soveliuksen ja Sovion talon vanhoja tapettinäytteitä!

Luonnos Matiaksen lopputyöstä

 

Valmiissa työssä kitaransoittaja on toteutettu harkituin valöörein. Maalaus mustalle kankaalle kankaanpainovärein. Matias

Viivin luonnos pussilakanan kuosiksi.

Sabloonapainannan yksityiskohtia viimeistellään siveltimellä:

Viivin suuri kaupunkiaiheinen kuvio syntyi sabloonapainannalla. Kaupungin siluetti toistui kankaassa ornamentin tapaan:

Sabloonapainanta on helppoa. Nykyisin internetissä on runsaasti ohjeita eri tekniikoihin. Kurssilla tutustuttiin kankaanpainon suomalaiseen historiaan, josta saa erinomaista lisätietoa esim. Kretongista printtiin -julkaisusta. Englanninkielisten verkkosivujen ja videoiden välityksellä voi huomata kuinka muissa kulttuureissa kuvioidaan kangasta.

Jatan suunitteleman kuvion kasviaihe toi joulun alla mieleen joulukuvastoon kuuluvat tähdet:

Sabloonapainantaa ja maalanrinteippejä (Eevi):

Kaverikuvat tekstiilitaideteokseksi (Mirva):

Kokeilukangas

Monen värisiä kolibreja lentelee harkiten sommitellussa painokankaassa.

Shakkiruudukolla kulkee hopea- ja kultakimalteisia pelinappuloita.

Jatan luonnos

Palikkapainantaa Intiassa:

Tutustu varhaisempiin  Raahen lukion kankaanpainokurssien oppilastöihin.

KU3/10  Media ja kuvien viestit -kurssilla tutustuttiin animaatioiden ja kuvaestysten tekemiseen itse otetuista valokuvista. Titta koosti valokuvistaan tunnelmallisen lopputyön.

ILO             Kuvaesitykseni aiheena on ilo. Esitys koostuu kuvista joita olen n. viimeisen vuoden aikana ottanut. Valitsin kuvaesitykseen perinteikkään iloisia (esim. koiranpentu ja pikkupoika) sekä tunnelmaltaan rauhallisempia ja tunnelmallisempia otoksia. Mielestäni iloa voi löytää hyvin erilaisista tilanteista, olenpa sitten viettämässä lämmintä kesäiltaa ystäväni kanssa rannalla tai etsiessäni kauniita yksityiskohtia luonnosta, ilo on läsnä miltei aina. Ainakin jonkinlaisessa muodossa. Titta

KU3 kurssilaiset tekivät lyhytelokuvia ja animaatioita eri tekniikoin. Tunnilla tutustuttiin valokuva- ja elokuvahistorian kautta liikkuvan kuvan syntyyn. Digikuvat muuntuvat melkein jokaisen tietokoneessa helposti MovieMaker-ohjelmalla ääntä sisältäväksi animaatioksi. Joillekin animaation tekeminen oli tuttua, mutta moni kokeili animaation tekemistä ensimmäistä kertaa elämässään. Samalla opettaja oppi paljon! Nopeasti tehtyjen animaatiokokeilujen jälkeen aloitettiin valokuvaukseen ja animaatioihin liittyvien LOPPUTÖIDEN SUUNNITTELU pienissä ryhmissä.

Piksallaatio ”High School Swing” (Jere, Juuso, Lauri, Matias ja Juho):

Nukkeanimaatiokokeilu (Juho, Jere ja Juuso):

Mäkikohtaus kuvattiin tasaisella alustalla, jolloin päähahmo pysyi hyvin paikoillaan, vain taustakuva oli vinossa. Elokuvan taikaa:

Piksallaatio lopputyö (Sara, Ville, Essi, Jatta ja Emma): I need an extralife. Piksallaatio-tekniikalla toteutettu animaatio sisältää myös valomaalausta (light painting). Valomaalaus kuvaruudut on tehty järjestelmäkameralla, kuvaten hämärässä pitkällä valotusajalla.

Vaha-animaatiokokeilu (Nina, Nina-Janette ja Clara) : Ampiainen lentää

Animaatiotekniikoihin liittyviä linkkejä:

Torkkelin kuvataidelukiolaisten animaatioharjoituksia.

Valokuvakurssilaisten työt laskivat päiviä jouluun koulun joulukalenterissa.

Jouluveistoksia vuosien takaa.

Joulukoristeita vuosien takaa.

Blog Stats

  • 178 795 hits