You are currently browsing the category archive for the ‘Uncategorized’ category.
Tiistai-iltapäivisin kaikilla Raahen lukiolaisilla on ollut mahdollisuus osallistua kuviskerhoon. Kerhoon on kokoontunut tammikuun alusta alkaen mukava joukko taiteen pariin koulupäivän jälkeen. Kokoonnuttu on koko kevätlukukauden ajan lukuunottamatta koeviikkoja.
Kerhossa on käynyt paljon opiskelijoita myös täydentämässä ja viimeistelemässä kuviskurssien töitä esim. sairauspoissaolojen seurauksena. Kuviskerhossa on ollut mahdollisuus kokeilla ja syventää taitoja eri taiteenlajeissa. Ohjausta tekemiseen ja neuvoja on saanut opettajalta tarvittaessa – pääasiassa on kuitenkin ollut rento ja mukava tekemisen meininki!
Kevään aikana on tehty paperimassaveistoksia, rakennettu huonetilapienoismalleja, muotoiltu ja lasitettu keramiikkakoruja, kokeiltu neulahuovutusta ja tehty maalauksia eri tekniikoin. Viimeisellä kerralla materiaalina oli irtokarkit. Nykytaiteen materiaalina voivat olla vaikka autonrenkaat tai ruoka. Irtokarkkeja on taiteessa käyttänyt myös Hanna Jaanisoo mm. teoksessaan Silenzio, jossa Notre Damen ruusuikkunaa muistuttava taideteos myös kuulemma tuoksuu karkkimaiselle. Sisupastilleista voi syntyä nykytaiteen välittämänä vaikka muotokuva Kekkosesta.
Tein tämän maalauksen akryyliväreillä, halusin ehdottomasti maalaukseen punaista, ja pienen mietinnän jälkeen päädyin maalaamaan toiset raidat häiritsevästi vastavärillä. Ovi ja portaikko olivat idea jonka alunperin halusin toteuttaa, sydän ja oven takaa tulevat jotkut lonkerot/piikkioksat(? en itsekään ole oikein varma mitä ne tarkalleen ottaen ovat) tulivat myöhemmässä vaiheessa maalausta. Lienekö edes tarpeellista sanoa, että ajatuksissani oli päälimmäisenä vastikään käynyt epäonni rakkaudessa ja lievä ahdistus, ei ainakaan mitään hilpeää. Tätä oli kyllä mukava ja rentouttavaa maalata, koska maalasin niin isolle pohjalle, etten joutunut kamalasti mitään pikkutarkkaa työtä tekemään, annoin vain siveltimen viedä. – Kirsi
Törmäsin mielenkiintoiseen uutiseen tupajumeista, jotka uhkaavat Firenzessä sijaitsevan Uffizin taidemuseon aarteita. Uutisen innoittamana toteutimme KU4-ryhmän kanssa töitä, joissa tarkoituksena oli etsiä jokin tunnettu taideteos. Tämä teos toteutettiin kuitenkin siten, että se on jotenkin ”tuhoutunut”.
Oppilaiden työt on kasattu näyttelyksi koulun käytävälle.
Vincent van Goghin ’Starry night’ oli joutunut liekkien kouriin Nikon teoksessa.
Käytin työssä öljypastelleja. Niillä oli helppo piirtää ja värittää päällekäinkin. Otin kyseisen teoksen, koska se näytti melko yksinkertaiselta. Työhön on tullut palamisvaurioita. Niko
Hugo Simbergin ’Halla’ kärsi repeilystä Villen kuvauksessa.
Työssä piti tehdä taidejäljennös tunnetusta teoksesta, joka on ajan saatossa kokenut kovia. Maalasin työn pullopeiteväreillä. Tein työhön repeytymis-efektin maalaamalla muutamaan kohtaan. Ville
Sonjan jäljennöksessä Johannes Vermeerin ’Tyttö ja helmikorvakoru’ -teoksesta liekit ovat päässeet myös riehumaan.
Tulipalo on syönyt myös Tonin teosta Salvador Dalin ’Persistence of Memory’ -jäljennöksessä.
Lapset ovat päässeet tuhrimaan Lauran teoksen, joka on jäljitelmä Helene Schjerfbeckin ’Tytön pää’ -työstä.
Picasson ’The Dog’ -teosta hienosti jäljitellyt Juho toi työhönsä halkeillutta pintaa.
Keith Haringin graffitityö Essin versiona oli kokenut kovia niin maaliroiskeiden kuin leikeltyjen kulmienkin kautta.
Mielestäni työn tekeminen oli todella mukavaa, koska sain käyttää siinä paljon värejä. Maalatessani työtä käytin akryylimaaleja. Akryyliväreillä on helppo ja mukava maalata, ja niissä on paljon värivaihtoehtoja. Maalauksen päälle tehdyt sotkut on tehty peiteväreillä. Vaikeinta työssäni oli pahvin leikkaus. Jouduin leikkaamaan taustan mattoveitsellä isosta ja paksusta pahvista. Helpointa työssä oli sotkeminen. Olen tyytyväinen työhöni, koska se on niin värikäs! Essi
Taideteoksilla on monia ulkoisia uhkia, kuten vesivahingot, hyönteiset, värien haalistuminen, repeytymät, ilkivalta, tulipalo sekä tietysti myös ajan tuoma patina.
Konservointi tarkoittaa esineen tai rakennelman käsittelemistä niin, että sen säilyminen turvataan. Konservoinnin tarkoituksena on turvata kulttuuriperintömme jälkipolville. Jos vanha esine tai rakennus halutaan saattaa alkuperäiseen kuntoon, on kysymys entisöinnistä eli restauroinnista.
Konservointilinkkejä:
Eero Järnefeltin maalaaman alttaritaulun konservointi Liedon kirkossa
Hyvää floranpäivää! Kevät tuli koulun pihalle! Lukion ekaluokkalaisten (1C ja 1D) istuttamat kukkasipulit alkavat kurkistella kevättä:
TUNNELMIA BLOGIMERKINNÄSTÄ SYKSYLTÄ:

Raahen lukio sai Kauppapuutarhaliiton lahjoituksena kukkasipuleita, jotka istutettiin koulun edustalle, aurinkoiselle Merikadun puolelle 11.9.2009 biologian ja kuvisryhmien voimin. Biologian tunnilla käsiteltiin lyhyesti kasvien strategioita selvitä talven yli, josta kukkasipulit olivatkin sitten kouriin tuntuva esimerkki. Porukka innostui istuttamaan yli 1000 pikkusipulia rajattuun nurmikenttään. Nyt odotellaankin sitten vaan koulutyön ohessa kevättä. Optimisti odottaa sinistä kukkamerta tai mielenkiintoista aineistoa biologian tunnille: myyrien mylläyskenttää.



KU4 Piirustus, maalaus, grafiikka -kurssilla tutustuttiin taidegraafikko M.C.Escherin taiteeseen. Escherin taiteessa mahdolliselta näyttävä on usein mahdotonta. Escheriä pidetään usein matemaattisena taiteilijana ja itsellenikin hänen taideteoksensa ovat tuttuja alunperin matematiikan kirjojen kuvista. Escherin taidetta on tällä hetkellä esillä Helsingissä, Amos Andersonin näyttelyssä, jossa pääsin vierailemaan huhtikuussa. Taiteeseen voi tutustua myös seuraavilla verkkosivuilla:
Ylen uutislinkki ”taidemaailman hylkimästä Escheristä”
Vanhin netistä löytyvä Escherin taidekokoelma
Mielenkiintoinen sivusto Escherin taiteen matemaattisista lähtökohdista
Kurssin tehtävässä oli tavoitteena piirtää monipuolisia harmaansävyjä sisältävä asetelma, jossa muovieläin on kuvattu kolmiulotteisena ja litteänä, kaksiulotteisena piirroksena.
Juho
Nina-Janette
Viivi
Raahen lukion valintaoppaassa KU14 Lukiodiplomista:
Kuvataiteen lukiodiplomikurssi pyritään järjestämään 2. jaksolla ja se vastaa luonteeltaan ylioppilaskirjoituksia. Valtakunnalliset tehtävät vaihtuvat vuosittain. Opiskelija tulee kurssille vasta opintojensa loppupuolella (3. tai 4. opintovuonna), jolloin hänelle on jo kehittynyt persoonallinen ilmaisutyyli ja hän hallitsee itsenäisesti ja monipuolisesti erilaisten materiaalien ja tekniikoiden käytön. Ennen kurssille osallistumista opiskelijalla tulee olla suoritettuna neljä lukion kuvataidekurssia.
Kuvataiteen lukiodiplomeja on Raahen lukiossa tehty vuosittain vuodesta 2003 lähtien. Kurssi opettaa määrätietoista itsenäistä työskentelyä, ison kokonaisuuden hallintaa ja syventää käsitystä omasta taideteoksen tekemisprosessista. Taideteoksen rinnalla lukiodiplomissa arvioidaan omaa työprosessia kuvaava portfolio. Lukiodiplomit arvioi kaksi kuvataideopettajaa ja kurssista saa erillisen todistuksen ylioppilastodistuksen yhteyteen. Tehtäviä on ollut vuosittain useita, joista voi valita kiinnostavimman. Luvuvuonna 2009-2010 tehtyjen lukiodiplomitöiden lomaan poimin tekijöiden luvalla muutamia otteita portfoliopohdinnoista:
Toteuta teos, jossa esität oman tulkintasi Kalevalan myytistä,
hahmosta tai hahmoista.
Piirrän paljon ns. ”fan art”-taidetta, jossa nimenomaan fani piirtää kuvia asioista, joista pitää. On hauska jakaa omia mielenkiinnon kohteitaan muiden ihmisten kanssa, varsinkin ilahduttaa niillä muita. Tuttuihin hahmoihin on muidenkin ihmisten helppo samaistua. …ihmiset ympäri maailmaa tunnistavat niitä, samalla ne symbolisoivat ”cyper-avaruutta”. Ne ovat kaikkialla. Pohdin seuraavaa: vaikka internet on lähentänyt ihmisiä, itseäni on aina joskus kalvannut ajatus siitä, että mitä jos tulevaisuutemme on pelkkää koneen ääressä istumista? Yhä nuoremmat lapset seikkailevat jo ” wowittamassa”, statusta pitää kasvattaa facebookissa korkealla kaverimäärällä, Irc-galleriassa taasen rakennetaan identiteettiä yhteisöillä ja fanitetaan yhdessä Johnny Deppiä. Vaikka yhteenkuuluvuuden tunne on minullekin tärkeää, internetissäkin, onko kaikki siellä aivan välttämätöntä? Riikka
kulttuurissa. Toteuta teos, jossa tuot esiin oman
näkökulmasi aiheeseen.
Olen aina sanonut, että parhaat ideat tulevat täysin odottamatta. No, tänään sain kingi-idean lukiessani jotain mainoslehtistä. Niissä tunnetusti mainostetaan milloin mitäkin tuotetta jonkun hemaisevan tytön hymyllä. Ja esimerkkejähän löytyy. Tv-shopissa on mullistava pölynimuri, joka tekee siivoamisesta nautintoa. Ai, tekeekö muka? No , ei todellakaan! Entäpä kuntopyörä, jota mainostetaan huippu-urheilijan avulla? Todellisuudessa ostaja on ylipainoinen laiskuri, joka ei todellakaan hymyile kuten mainoskasvo silloin kun käyttää sitä. Päätin siis hieman parodisoida todellisuutta. Tarkoituksena on kerätä mainoksia ja piirtää niistä todellisuutta kuvaava versio. Elisa
´Tyttöpoika’
Pukeutumistyylit ovat aina jakaneet mielipiteitä eri sukupuoliroolien kanssa ja mitä pidemmälle ”kehityksessä” (tässä yhteydessä tarkoitan kehityksellä roolien sekoittumista) mennään, sitä suvaitsevaisemmaksi ihmiset tulevat. Kaikkeen tottuu. — Pienenä lajittelin väriliituni tyttöjen ja poikien väreihin. Nykyään moinen tuntuisi mahdottomalta tehtävältä. Veera
Toteuta teos lähtökohtana erilaiset kankaat – tekstiilit,
kudokset, neulokset, punokset, tyllit, pitsit ja verkkorakenteet.
Kangas on tehtävän lähtökohta, johon voi liittää
myös muuta teoksessasi tarpeellista materiaalia. Pohdi
ja päätä mitä haluat teoksellasi kertoa.
”Lähtökohdaksi valitsin kaikessa yksinkertaisuudessaan teeman Perhonen. Tarkemmin asiaa pohtiessani perhonen kauniine ulkomuotoineen ei olekaan mikään kovin yksinkertainen asia ja edustaa hätkähdyttävällä tavalla vastakkaista kantaa nykyajan naisten vaatematerialismille. Perhonen on aina kaunis ja sen ”vaatteet” ovat aina samat. Nainen taas ei tyydy mihinkään ja vaihtaa nahkaansa monta kertaa päivässä. — En pyri työssäni tekemään välttämättä niinkään käyttövaatetta vaan oikeastaan teoksen, joka yhdistää symbolina toimivan perhosen naisten vaatetukseen. — Työn nimi on Perhosen siivillä.” Juulia
Kuvataiteen lukiodiplomitehtävät 2009-2010 pdf-muodossa
LUKUVUODEN 2010-2011 LUKIODIPLOMITEHTÄVÄT SAA JO NYT KUVISOPELTA TAI OPH:N SIVUILTA.
Muiden lukioiden kuvataiteen lukiodiplomitöitä:
Turun seudun lukioiden kuvataiteen lukiodiplominäyttely
Munkkiniemen yhteiskoulun lukiodiplominäyttely
Raahen opetustoimi järjesti peruskoulun kaikille luokka-asteille ja lukion oppilaille tarkoitetun kirjoitus- ja kuvataidekilpailun, jonka aiheena oli ”Minun kaupunkini”. Voittajat palkittiin Soiva talo -tapahtuman konsertin päätteeksi lauantaina 8.5.2010.
Lukiolaisten sarjan voittaja oli Iida-Helena iltaruskon siivittämällä rantamaisemalla.
Toiseksi tuli Emilia hieman abstraktimmalla kuvauksellaan Raahen elämyksistä.
Kolmannen palkinnon sai Sanni pyöräaiheisella työllään.
Lisää töitä löytyy seuraavan linkin alta:
http://www.peda.net/veraja/raahe/lukio/oppiaineet/kuvataide/minunkaupunkini
Raahen Seudun lehtijuttu kilpailusta: Taiteella ilmastonmuutosta vastaan
Lukiolaiset osallistuivat Osuuspankkien kuvataidekilpailuun, jonka aiheena oli Meillä on oma kuvamme ilmastosta. Omassa sarjassaan lukiolaiset saavuttivatkin kolmoisvoiton! Onnea Karina, Kristiina ja Eevi! Kilpailu on Guinnessin ennätystenkirjan mukaan maailman suurin lapsille ja nuorille järjestettävä taidekilpailu. Kilpailu järjestettin Suomessa 34. kerran. Lukiolaisten ikäsarjan (15-18 vuotiaat) tehtävänä oli suunnitella ilmastonsuojelukampanja, jossa tekniikka oli vapaa:
”Maapallon ilmasto muuttuu. Pohjoisnapa sulaa ja hurrikaanit pyyhkäisevät maan yli yhä suuremmalla voimalla. Jotta jääkarhut eivät muutu ruskeiksi karhuiksi ja aurinkosuojakerroin 99 jää tieteiskirjallisuudeksi, tarvitsemme ilmastonsuojelua. Kerro meille niin ilmaston tuhoamisesta kuin ilmaston pelastamisestakin. Voit olla itse ilmastotaiteilija ja kehottaa ihmisiä ilmastonsuojeluun! Mitä tarvitset siihen? Paperia, kameran ja tietysti hyvän idean.”
KU2-ryhmäläisten kotitehtävänä oli ilmastonsuojeluun herättävän julisteen luonnostelu. Juliste toteutettiin koulussa kotitehtäväluonnoksen pohjalta. Monien mielestä oli melko vaikeaa miettiä kuinka ilmastonmuutokseen liittyvät asiat muuttaisi visuaaliseen muotoon. Lopputuloksissa on hienoa niiden erilaisuus ja töiden taustalla näkyvä ajatustyö.
Taide on tapa ottaa haltuun ristiriitaisia asioita. Ei-sanallisessa ajattelussa on ristiriitoja ja kuva voi olla monimutkainen kuten käsiteltävä aihekin. Kilpailutöitä tarkastellessa keskusteltiin niiden onnistumisesta kuvataiteen ja julisteille annettujen tavoitteiden kannalta, mutta aiheen ansiosta puettiin sanoiksi myös ympäristöeettisiä ajatuksia. Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa omalla kohdallani – miten se näkyy tekemässäni kuvassa? Millaisia kuvaviestinnän keinoja mainonta, propaganda, julisteet, lehtikuvat käyttävät?

Kuvataiteen oppitunnilla Galleria Myötätuulessa: kuvallista tutkimista, sanallista kuvailua, analyysiä, tulkintaa ja arvottamista.
Taidetta pitää päästä kokemaan taideteosten luokse. Taidekirjat, -nettisivut tai luokkahuoneessa näytettävät reproduktiot eivät voi korvata aidon taideteoksen kokemista galleria- tai taidemuseoympäristössä.
Galleriavierailu oli positiivinen yllätys. Työt olivat uskomattoman hienoja. Sommittelut ja värit olivat upeita. Työt olivat yhtenäisen oloisia, vaikka taiteilijat ja ideat vaihtelivatkin. Iitu
Likipitäen jokaisella lukion kuviskurssilla vieraillaan kuukausittain vaihtuvissa Galleria Myötätuulen näyttelyissä ja Raahen kirjaston näyttelytilassa. Raahen kaupungin ylläpitämän gallerian näyttelyt ovat hyviä mahdollisuuksia tutustua monipuolisesti eri tekniikoihin ja taiteilijoiden työskentelyyn. Lukiolta Kauppaporvarissa sijaitsevaan galleriaan kävelee viidessä minuutissa ja kirjaston näyttelytila on lukion vieressä!

KU7- kurssilaisia tutustumassa ääni-, valo- ja lasitaiteeseen galleria Myötätuulen pimennetyssä huoneessa - jatulintarhan poluilla.
Huhti-toukokuussa 2010 Galleria Myötätuulessa on lasitaidetta esittelevä LUX et VOX in VITRUM – näyttely. Suomen Lasitaiteilijat ry:n LASITA:n vuosinäyttelyssä on esillä upean lasitaiteen lisäksi kaksi installaatiokokonaisuutta, joissa oman lisänsä kokemukseen toivat ääni- ja valotaiteilijat. Lukiolaiset tutustuivat jatulintarhasta muotonsa saavaan installaatioon hartaana ja kiinnostuneena. Liiketunnistimilla toimivat led-valot ja harkittu äänimaisema painuivat galleriavieraiden mieliin. Lasitaiteilijoiden käyttämät tekniikat kuulostivat erikoisilta: kerroksittain puhallettua värillistä lasia, Paté de verre, lasimosaiikkeja, kuparifoliotekniikaa, lämpömuovaus- ja yhteensulatustekniikkaa, takorautaa, led-valoja ja uv-liimausta.
Galleria oli omituisen jännittävä ja siihen oli tehty ovela tunnelma musiikilla ja valotehosteilla. Erittäin hieno kokonaisuus! Opin sen, että lasia voi liittää monella tavalla moniin materiaaleihin ja että valoilla voi muokata tunnelmaa hienosti. Ville
Kuvistunti Galleria Myötätuulessa. Näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Näyttelyn avajaiset ovat kaikille avoimia tilaisuuksia tavata taiteilijoita. Pääsymaksuttomaan galleriaan on helppo poiketa vierailulle vapaa-ajallakin kun tilaan on tutustunut kuvisryhmän mukana.
Olin yllättynyt miten lasistakin voi tehdä näin hienoja teoksia. Opin arvostamaan lasitaidetta. Jouni
Töiden esillepano oli toteutettu hieman modernisti led-valoilla ja elektroniikalla. Mustilla seinillä erotetut näyttelynosat toivat jännitystä ja mielenkiintoa töihin. Värikästä, musikaalista, tunnelmallista ja läpinäkyvää! Janne
Galleriavierailu oli mielenkiintoinen, vaikkakin kävin toista kertaa tässä näyttelyssä. Työt on hienoja, joten niitä jaksaa katsoa moneenkin kertaan. Lasitaiteennäyttely on mielenkiintoisin vierailukerta. Nina
Jos lasitaide alkaa kiinnostaa voit tutustua esim. Suomen lasimuseon linkkivinkkeihin tai ottaa selvää lasialan opiskelumahdollisuuksista. Lähiseudun tunnettu lasitaiteilija on kalajokinen Heikki Ulvi, jonka lasiateljeen kesänäyttely on raahelaisille tuttu vierailukohde. Heinä-elokuussa Galleria Myötätuulessa on esillä koulumme entisen rehtorin Antti Saarimäen piirustuksia. Kuvataiteessa ansioituneille Raahen lukiolaisille jaetaan ylioppilasjuhlan yhteydessä vuosittain Antti Saarimäen muistostipendi.
Galleria Myötätuuleen on aina ilmainen sisäänpääsy! Galleria Myötätuuli on avoinna: ma-pe 10-17 ja la 12-16.

Juho viimeistelee makkaratekniikalla käsinrakennettua keramiikkaruukkua. Ruukun pinnalla kiemurtelee kiinalainen lohikäärme.
KU2 ja KU9 kurssilaiset tutustuivat Kiinan keramiikkataiteeseen, jonka jälkeen teimme keramiikkaveistoksia. Aiheeksi muotoutuivat opiskelijoiden mielikuvat Kiinasta: kiinanmuuri, paperi, riisinviljely, bambu, itämaiset kirsikkapuut ja karppilammet. Kiinan mytologiassa esiintyvät lohikäärmeet sopivat hyvin keramiikan koristeluun. Länsimaisessa kulttuurissa prinssi tai pyhä Yrjö surmaa lohikäärmeen, paholaisen symbolin ja pelastaa prinsessan, mutta Kiinassa moinen ei tulisi kuuloonkaan: lohikäärme edustaa hyvää. Lohikäärme on rohkeuden symboli ja esimerkiksi hyvää tekevän sateen tuoja. Kuuntele lohikäärmeiden merkityksestä Kiinan kulttuurissa.
Tutustu upeaan panoraamaan kiinanmuurista.
Keramiikkatyön koristeaiheeksi sai valita Kiinan kulttuurin tai koristelun saattoi tehdä myös konkreettisemmasta aiheesta, luokassa kasvavasta tuoksupelargonian lehdistä.

Keramiikkaveistoksessa on tutkittu kankaan laskostumista ´draperiaa´ja taisteluun jännittyneen ihmisen anatomiaa. Matias. Suurikokoisen ruukun kyljessä on kiinalaisia kirjoitusmerkkejä.

Riksakyydissä on ilotulitelaatikoita. Etualalla kaksi Kiinan keramiikkataidetta mukailevaa sammakkoa.

Lohikäärme. Keramikkkaruukkussa kiemurteleva lohikäärme on tehty makkaratekniikalla, lohikäärmeen suomukuviointi on paineltu saveen ja lopuksi työ on maalattu akvarelleillä. Juho

Joo tässä olis tälläinen loistava lochness vesilohikäärme tuotoksena, työstä hajosi siipi ihan palasiksi, joka ei näy kuvassa. Idea vesihirviöön tupsahti sattumalta Wasingtonin vapauden obeliskista johon Matias otti ja pyöräytti obeliskin mutkalle joka näytti aivan lochness hirviöltä. Kiitos idean avusta Matiakselle. Lauri
KU9 Kuvanveisto ja keramiikka -kurssilla vierailtiin Raahen museossa tutkimassa kirkkosalin barokkienkeleitä ja pyhimyskuvia. Raahen museon yläkerrassa on merimiesten ja matkalaisten kaukomailta tuomia matkamuistoja kaukomailta, esineistöä myös Kiinasta.

Raahen museossa KU9-kuvisryhmä tutki Kiinasta tuotua esineistöä. Raahen museon kokoelmat on portti maailman kulttuureihin! Kiinalaisia nukkeja museon vitriinissä.

Lasitusharjoituksia valusaviastioihin. KU9 Kuvanveisto- ja keramiikka -kurssin näyttely koulun pääportaikossa.

KU2-kurssilaisten tekemiä ruukkuja, joiden koristeaiheina on Kiina tai vaihtoehtoisesti luokan sitruunalle tuoksuvan pelargonian lehdet.
Etualalla on kiinalaisaiheinen ruukku, jossa kuva-aiheina on lohikäärme ja pionit. Pioni sen takia, koska se on kiinan kansalliskukka. Ruukusta tuli aika iso, koska sitä oli hauska tehdä ja se vain tuntui kasvavan kuin itsestään. -kristiina
” Saa näytellä! Se oli se syy miks tähän hommaan lähdin. ” ”Ryhmän yhteishenki oli parasta tässä näytelmässä.” (Opiskelijoiden kommentteja reissuvihkossa)
Kynttilänjalan tarina -musiikkinäytelmä oli syksyllä 2009 Raahen lukion ilmaisutaidon, musiikin ja kuvataiteen yhteisprojekti. Raahen alueen koululaisille ja suurelle yleisölle esitetty näytelmä oli monella tavalla menestys. Koulun näytelmäprojekteissa tavoitellaan taidetta ja viihdettä, yleisömenestystäkin, mutta ennen kaikkea hyvää oppimisprosessia. Esityksen kasaaminen on tiivistä opiskelua, vastuun kantamista ja jakamista aina käsikirjoittamisesta viimeisiin aplodeihin ja lavastuksen purkamiseen asti.
Huhtikuun pe 16.- la 18. teimme bussimatkan Helsinkiin kulttuurin pariin. Matkalle ehti mukaan koko näytelmäryhmä muutamaa opiskelijaa lukuunottamatta. Monet ryhmäläisistä olivat käyneet Helsingissä ennenkin, mutta vierailukohteet olivat monille uusia kokemuksia. Viikonlopuksi räätälöitiin rautaisannos kulttuuria:
Perjantaina kahdenkymmenenviidenhengen porukkamme vieraili Helsingin kaupunginteatterissa, jossa Salaa rakas – farssi viihdytti meitä. Illan päätteeksi kiersimme Helsingin nähtävyyksiä ´Helsinki by Night´opastuskierroksella, jolla kuvisopen loppumattomat turinat Helsingin Senaatintorista, Uspenskin katedraalista, veistoksista ja opiskelijaelämästä nukuttivat horrokseen, niin että uni maistui hotellissa.
Lauantaina näytelmäryhmämme valloitti Teatterimuseon, jossa muusikot hyökkäsivät äänitehosteiden ja valojen kokeiluun. Lavastussakki, opettajat ja näyttelijät penkoivat Teatterimuseon pukuvarastoa rooliasuja sovittaen. Monipuolisessa näyttelyssä saattoi tutustua teatteripukujen ja lavastuksen historiaan. Esillä oli jättimäisiä kalanpäitä, historiallisia roolipukuja monista eri näytelmistä ja teatteritalojen pienoismalleja ja rakennuspiirustuksia. Takahuoneessa saattoi tutustua nukketeatterin tekemiseen ja kokeilla vanhoja äänitehostelaitteita.
” Kivaa, vaatteita ;)” ”Erilaista museomeininkiä! Ei ole koskaan ollut noin hauskaa museossa!” ” Ihan jees. Vähän suppea maybe” ”Ihan hupasta ku oli toimintaa, jej.” ” Istuin hatussa!” (Ryhmäläisten kommentteja teatterimuseosta)
Suomen Valokuvataiteen museon Susanna Majurin Vedentutkijan tytär – näyttelyn suuret kuvat puhuttelivat. Sadunomaiset näkymät virtaavista vesistä ja kuvien unenomaiset ihmishahmot ja tapahtumat jäivät pohdituttamaan. Museossa oli esillä myös luontokuvia, Antero Takalan mustavalkokuvia usealta vuosikymmeneltä.
Lauantaipäivänä oli aikaa shoppailuun ja iltapäivällä tutustuimme vapaamuotoisesti nykytaiteenmuseo Kiasman näyttelyihin. Illalla visuaalista tykitystä tarjosi Kansallisteatterin upea näytelmä Viidakkokirja, jonka lavastus ja valoshow jäi kaikille mieleen. Näytelmä oli raikas, nykyaikaa kommentoiva, nuorille suunnattu tulkinta monille tutusta tarinasta.
” Wow, mikä sokkelo!” ”Mielenkiintoinen paikka” ”No voi jestas, onko ne kehystäneet nenäliinan?” ”Oli ihan sairaan mielenkiintoista!” ”Ne pallot oli hupaisia ja oisin voinu jäädä sinne nauhametsään.” (Ryhmäläisen kommentteja Kiasman vierailusta.)
Vielä sunnuntaiaamuna ennen kotimatkalle lähtöä tehtiin lyhyt dialogi-kirjoitusharjoitus Ateneumin ONERVA – Kaupungin naiset -näyttelyssä. Näyttelyyn tutustuessa valittiin kaksi maalausta joiden välinen keskustelu täytyi kirjoittaa dialogin muotoon. Mielenkiintoisia, mielikuvituksellisia keskusteluja kirjoitettiin myös maalauksen ja museovieraan käymäksi dialogiksi. Syntyneitä tekstejä voidaan käyttää dialogiharjoituksina ilmaisutaidon tunnilla tai vaikkapa lyhyiden animaatioiden lähtökohtana.
Ateneumin näyttely oli kasattu kirjailija L. Onervan ympärille. Näyttelyn kuraattorin Anna Kortelaisen ääniopastusta näyttelyyn kannattaa kuunnella vaikka ei pääsisikään Ateneumissa käymään. Äidinkielen- ilmaisutaidon opettaja Paula kertoi kotimatkalla L. Onervan elämästä kulttuuriannosta sulattelevalle bussiseurueelle.
Kiitokset teille Kynttilänjalan tarinan näyttelijät, muusikot ja lavastajat koko opettajaporukan puolesta muistoihin jäävästä näytelmästä ja matkasta Helsingin kulttuuriantiin. Oli upea oppia uutta teidän kanssa!
”Mitä seuraavaksi? Wanhan Herran arvoitus? Coming Soon?” opiskelijan heittämä kysymys reissuvihkossa.




























































